fbpx Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurifoorumi

Lastenkulttuurifoorumi 2024 järjestetään Vantaalla 31.10–1.11. teemana Kuka on kotona kulttuurissa

Vuosittain järjestettävä Lastenkulttuurifoorumi on lastenkulttuurin valtakunnallinen keskusteluväylä ja verkostoitumistilaisuus. Tapahtuma on suunnattu lastenkulttuurin toimijoille, pedagogeille, lasten ja nuorten kanssa toimiville ammattilaisille sekä kaikille lastenkulttuurista kiinnostuneille.

Kuka on kotona kulttuurissa? 

Vantaa juhlii 50 vuottaan kaupunkina teemalla #KotonaVantaalla. Vantaa on aikojen saatossa kasvanut pienestä kylästä suureksi kaupungiksi, joka on saanut syntyperäisten asukkaiden lisäksi paljon eri puolilta maata ja maailmaa muuttaneita ihmisiä. Vantaalla he kaikki voivat tuntea olevansa kotonaan. Yhteisö, juuret ja koti ovat tärkeitä elementtejä vantaalaisuudessa.   

Lastenkulttuurifoorumissa 2024 kysymme, kuka on kotona kulttuurissa. Mikä rooli kulttuurilla on kotoutumisessa ja miten kulttuuri yhdistää meitä? Kuinka lapset kasvavat yhdenvertaisesti kulttuuriin ja millaiseen kulttuuriin? Kuinka lapset huomioidaan kulttuuripalveluissa? Kuinka lapset ja nuoret itse luovat uutta kulttuuria?   

Vastauksia näihin kysymyksiin kuullaan lastenkulttuurifoorumissa kahden päivän ajan luennoilla, työpajoissa, esityksissä, puheenvuoroissa, vierailuilla, keskusteluissa ja kahvitauoilla.   

Foorumin ohjelmiston teemoja ovat   

  • Monimuotoisuus ja osallisuus  
  • Koti ja kotoutuminen  
  • Kaupunki ja identiteetti 

Tapahtuman aikataulu ja paikat

Vuoden 2024 Lastenkulttuurifoorumi on kaksiosainen: torstai 31.10. on avoin kaikille, perjantai 1.11. on suunnattu Lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenille ja yhteistyöjäsenille.

TORSTAI 31.10. (kaikille avoin tapahtumapäivä)

31.10.2024 klo 9.00-16.30 Kulttuuritalo Martinus 
Osoite: Martinlaaksontie 36 A, 01620 Vantaa  

PERJANTAI 1.11. (suunnattu jäsenille ja yhteistyöjäsenille)

1.11.2024 klo 8.30-16.00 Silkkitehdas 
Osoite: Silkkitehtaantie 5, 01300 Vantaa 

Osallistumismaksut

1 päivä
80 € (ei-jäsenille)
60 € (Lastenkulttuurikeskuksen liiton jäsenille ja yhteistyöjäsenille)

2 päivää (perjantai vain jäsenille)
100 € (Lastenkulttuurikeskuksen liiton jäsenille ja yhteistyöjäsenille)
+ 50 € Illallinen Ravintola Backaksessa to 31.10. klo 18.00 (vain jäsenille ja yhteistyöjäsenille)

Osallistumismaksuun sisältyy lounas ja kahvit.

Ilmoittautuminen on loppunut 4.10.

Jäikö sinulla kysyttävää foorumista?

Voit olla yhteydessä suoraan meihin:

Foorumin ohjelma ja tuotanto
Christoffer Petterson, christoffer.pettersson@vantaa.fi

Foorumin laskutus (ja ilmoittautuminen)
Anu Huttunen, anu.huttunen@vantaa.fi

Viestintä ja näyttelypisteet
Hanna Nordström, hanna.nordstrom@lastenkulttuuri.fi

Ohjelma

TORSTAI 31.10.

📍 Paikka: Kulttuuritalo Martinus, Martinlaakso

Päivän fasilitaattori: juontaja ja toimittaja Renaz Ebrahimi

AAMUPÄIVÄ:

Klo 9.00–10.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 

Klo 10.00–10.10 Länsimäen Tempo-orkesteri
Tempo-ralli (säv. Jarmo Ahvenainen), Ulv rae hare (trad.), Merengue (trad.), Cha cha cha (säv. Aleksi Nurmi, Jere Pöyhönen, Johannes Naukkarinen)  

Klo 10.10–10.15 Vantaan kaupungin tervehdys

Klo 10.15–10.20 Lastenkulttuurikeskusten liiton tervehdys, hallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Fatim Diarra  

Klo 10.20–10.30 Vantaan nuorisovaltuuston tervehdys, Vida Amoah  

Klo 10.30–11.00 Miten taide ja osallisuutta tukeva kulttuuri rakentavat kivijalan hyvälle elämälle? Lastenkulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja ja väitöskirjatutkija Pilvi Kuitu sekä Tampereen yliopiston dosentti, yliopistotutkija ja Kuulluksi-hankkeen vetäjä Antti Malinen

Klo 11.00–11.20 Osallisuutta musiikkiharrastuksilla, taideobservatorion asiantuntija, yliopistonopettaja (Jyväskylän yliopisto, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos) Sanna Salminen

11.20-11.40 Tauko

Klo 11.40–13.00 Mixed Finns: Miten edistämme antirasismia monimuotoisessa yhteisössämme?Valtiotieteiden maisteri, sosiaalipsykologi (VTM) Priska Kallio ja kasvatustieteen maisteri (KM) Alice Jäske

Klo 13.00–14.00 Lounas, Ravintola Traderia  

– – – – – – – – –

ILTAPÄIVÄ 

Paikka: Martinus- sali 

Klo 14.00–14.30 Kulttuuriosallisuus ja osallistava kaupunkikulttuuri, taidekasvattaja Auni Tuovinen, Kulttuurikeskus ARX 

Klo 14.30–14.45 Vem är hemma i kulturen? Kulturproducent Mette Almay, Esbo stad
Språk är en viktig del av kultur och identitet. Erfarenheter av språklig mångfald och språklig diskriminering ur finlandssvensk synpunkt.  

14.45–15.00  How to create a feeling of belonging through heritage education? Kulttuurisuunnittelija Victoria Nylund, Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Bark 

15.00–15.30 Monikieliset toimintaympäristöt ja lastenkulttuuri – Esimerkkinä kaksikieliset ja sanattomat esitykset, musiikkikasvattaja Paloma Catalá Parga ja kulttuurituottaja Mirka Alhonen, Kulttuuriosuuskunta Uulu

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Martinus artistilämpiö:

Klo 14.00–14.30 Liikkuva lorurasia-työpaja, tanssija, koreografi ja tanssinopettaja Sanna Kuusisto & teatteriopettaja, ohjaaja Sari Tupamäki, Annantalo 

Klo 14.30–15.00 Rullaan mahtuu koko maailma! Kuinka Lastenkulttuurikeskus Rullasta muotoutui kansainvälinen perheiden kohtaamispaikka? Kulttuuriohjaaja Maiju Eronen ja kuvataiteilija Mia Saharla, Lasten kulttuurikeskus Rulla 

Klo 15.00–15.30 Piipahdetaan, kuljetaan ja bongataan – ympäristökokonaisuudet kotikaupungissa, museolehtori Janina Ahlfors, Lasten kulttuurikeskus Rulla 

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Mercuria, luokka 260: 

Klo 14.00–14.30 Paloman sanaton muskari -työpaja, musiikkikasvattaja Paloma Catalá Parga, Kulttuuriosuuskunta Uulu 

Klo 14.30–15.30 Salainen puumaja – osallistava matka ryhmän monimuotoisuuden tutkimiseen- työpaja, Luovasti liikkuen -hankkeen projektipäällikkö, Marja Pylkäs, Nuorisoseurat Keski-Suomi

– – – – – – – – –

 📍 Paikka: Mercuria, luokka 261: 

Klo 14.00–14.30 Kieli ja kulttuuritietoiset satuhetket -työpaja, Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteyshenkilö Ira Cottier, Espoon kaupunginkirjasto 

Klo 14.30–15.30 Tempo-orkesterin työpaja: Tempo-myytinmurtajat, Vantaan kaupungin orkesteritoiminnan koordinaattori Miikka Hakomäki, Tempo-orkesterin kapellimestari ja koordinoija, viulun-ja alttoviulunsoitonopettaja Juha Ahvenainen 

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Martinus-sali 

PÄIVÄN LOPPUYHTEENVETO

Klo 15.30–15.40 Valtiovallan tervehdys, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala

Klo 15.40–16.00 Terveiset ja havainnot päivän keskusteluista, Lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden päällikkö Kaisa Kettunen ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta

Klo 16.00–16.30 Iltapäiväkahvit ja verkostoituminen  

PÄIVÄN YHTEINEN OHJELMA PÄÄTTYY

– – – – – – – – –

🚌 16.45 Bussikuljetus Pilot-hotelliin Backaksen lähelle lähtee Martinuksesta

Klo 18.00 Illallismahdollisuus Suomen lastenkulttuurikeskuksen liiton jäsenille ja yhteistyökumppaneille

🚌 (Bussikuljetus Pilot-hotellista klo 17.45 Backaksen kartanolle sekä illallisen jälkeen kuljetus Ravintola Backaksesta takaisin Pilot-hotellille.) 

PERJANTAI 1.11.

AAMUPÄIVÄ

📍 Paikka: Silkkitehdas, Silkkitehtaantie 5 / Tikkurilantie 44

Päivän fasilitaattori: Henna Kojo, Lastenkulttuurikeskusten liiton järjestöpäällikkö

Klo 8.00–9.00 Ilmoittautuminen Silkkitehtaalla 

🚌 8.30 Kuljetus Toteemiin ja Pyykkituvalle lähtevät osoitteesta Silkkitehtaantie 5

Klo 9.00–11.00 Lastenkulttuurikeskusten liiton syyskokous, Tanssiteatteri Raatikon teatterisali

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Lastenkulttuurikeskus Pyykkitupa, Kartanontie 1, kuljetusmahdollisuus Silkkitehtaalta klo 8.30

Klo 9.00–11.00 Lepakon siivillä luontoon-työpaja ja Pyykkitupaan tutustuminen, Kulttuurituottaja Rebekka Harju, Lastenkulttuurikeskus Pyykkitupa ja

Vantaan kaupunginmuseon Håkansbölen kartanoon tutustuminen sekä mobiilipeli Assi, projektikoordinaattori Maiju Hautamäki

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Lastenkulttuurikeskus Toteemi, Myyrmäentie 6 (Myyrmäenraitti), kuljetusmahdollisuus Silkkitehtaalta klo 8.30

Klo 9.00–11.00 Vallattomat viivat-työpaja, taidepedagogi Sini Björkholm, Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Bark ja

Lastenkulttuurikeskus Toteemiin tutustuminen sekä  Koti kullan kallis -näyttely, kulttuurituottajat Natalia Kochelenko ja Susanna Ahola

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Lastenkulttuurikeskus Pessi, Vernissakatu 4

Klo 9.00–11.00 Teatteri Preesens – Matalan kynnyksen harrastajateatteri 16-29-vuotiaille nuorille (sisältää osallistavan tehtävän, jolla toiminnan luonnetta demonstroidaan), Joonas Veijanen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja

Lastenkulttuurikeskus Pessiin tutustuminen sekä Ystävä joella -näyttely,                              kulttuurituottaja Jaana Niinivirta

– – – – – – – – –

📍 Paikka: Kaupunginmuseo, Hertaksentie 1 

Klo 9.00–11.00 Hyvä, parempi, Vantaa -näyttely – opastettu kierros sekä Vantaan                          kaupunginmuseon toimintaan tutustuminen, museolehtori Marjo Eerikäinen

– – – – – – – – –

ILTAPÄIVÄ 

📍 Paikka: Silkkitehdas, Silkkitehtaantie 5 / Tikkurilantie 44

Klo 11.00–12.00 Lounas 

Klo 12.00–12.45 Hip Hop Hurraa-esitys, Tanssiteatteri Raatikko  

Klo 12.45–13.00 Tauko  

Klo 13.00–13.30 Teosesittely ja Tanssiteatteri Raatikon esittely, Teatterinjohtaja Jaakko Toivonen 

Klo 13.30–14.00 Kahvitauko 

Klo 14.00–14.20 Kulttuurilapset-hankkeen esittely, Kulttuurituottaja Mirva Aalto, Lasten kulttuurikeskus Pessi 

Klo 14.20–14.40 Teatteri Vantaan toiminnan esittely lastenkulttuurin saralla, Teatteri Vantaan johtaja ja näyttelijä Anne Nielsen 

Klo 14.40–15.10 Poets of Today – Voices of Tomorrow- hankkeen esittely, lastenkirjailija, sanataiteen ja varhaiskasvatuksen opettaja Maami Snellman 

Klo 15.10–15.30 Lastenkulttuurisupersankari Chiro – kotoutumisen vahvistaminen maskotin avulla, Kulttuurituottaja Rebekka Harju  

Klo 15.30–16.00 Yhteenveto ja loppuyllätys 

Pilot-hotellin kiintiövaraus

Pilot-hotellista on varattu kiintiö osallistujille ajanjaksolla 30.10-1.11.2024. Hotellikiintiö on avoinna 30.9. asti.

Tarjouskoodilla: LKFT24 
105 eur per yhden hengen huone 
123 eur per kahden hengen huone 

Varauksia voi tehdä osoitteessa www.airporthotelpilot.fi ja koodi kirjataan tarjouskoodi-kenttään! 

Esittelypisteet Kulttuuritalo Martinuksessa torstaina 31.10. klo 9.00-16.30

Kansallinen lapsistrategia

Verkkokoulutuksella haltuun lasten oikeudet harrastuksissa ja vapaa-ajalla

Kansallinen lapsistrategia on julkaissut vuonna 2023 kymmenen moduulia kattavan koulutuskokonaisuuden lapsen oikeuksista. Yksi moduuli on suunnattu suoraan lasten harrastus- ja vapaa-ajan toimijoille. Muista koulutuksista esimerkiksi osallisuutta käsittelevä kokonaisuus on lastenkulttuurin kentän väelle ehdottoman suositeltava. Lapsistrategian Laura Salovaara tulee esittelemään koulutuskokonaisuutta.

Koulukinoyhdistys – Skolbioförening ry

Elokuvaharrastus.fi – Harrastusohjaajan työkalupakki -palvelun esittely

Koulukinon Elokuvaharrastus.fi -sivusto tarjoaa työkaluja laadukkaan ja osallisuuden kokemuksia mahdollistavan elokuvaharrastustoiminnan järjestämiseksi. Esittelypisteellä voit tutustua tarkemmin sivuston sisältöihin sekä Koulukinon toimintaan.

Yhteistuumin – kuntien kulttuuritoiminnan yhteyspiste

”Yhteistuumin – Kuntien kulttuuritoiminnan yhteyspiste on opetus- ja kulttuuriministeriön tukema valtakunnallinen kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtävä. Verkotamme kunta-alan toimijoita, jaamme tietoa sekä toimimme yhteyspisteenä kuntien kulttuuritoiminnan kehittämiselle.

Yhteistuumin-pisteellä voit tilata uutiskirjeemme ja kuulla, millaisia mahdollisuuksia tarjoamme verkostoitumiseen ja inspiroivien käytäntöjen jakamiseen aamukahveilla ja kuntavierailuilla.”

EU-ohjelmat Luova Eurooppa, Erasmus+ nuorisoalalle ja Euroopan solidaarisuusjoukot

Näyttelypisteellä kerromme EU:n rahoitusohjelmien mahdollisuuksista nuoriso- ja kulttuurialan toimijoille. Monimuotoisuuden ja osallisuuden tukeminen ovat vahvasti esillä myös EU:n rahoitusohjelmissa. Tarjoamme Opetushallituksessa apua kansainvälistymisen ensiaskeliin ja rahoituksen hakemiseen.

Tuottajakeskus Living Lab

Tuottajakeskus Living Lab-hanke kehittää taide- ja kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa tukien luovien alojen tuottaja- ja välittäjäportaan ammatillista verkostoitumista ja alueellisen yhteistyön kehittymistä sekä työllistymistä.

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto on valtakunnallinen lastenkulttuuritoimijoiden keskusjärjestö, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa.

Pisteellä voit jutella jäsenasioista, päivittää Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman kuulumiset tai tutustua Saavutettavampi harrastus -merkin suosituksiin ja käyttöönottoon. 


Lastenkulttuurifoorumin 2024 järjestävät Vantaan lasten ja nuorten kulttuuripalvelut yhteistyössä Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa.


Jakaessasi sisältöä vuoden 2024 Lastenkulttuurifoorumista käytäthän hastageja #lastenkulttuurifoorumi ja #kotonakulttuurissa

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.