fbpx Hyppää sisältöön

Sipoo: Raatikon Hulivili ja oikkuileva ilmasto 14.5.

Jussaksentie 16, 04130 Sipoo

MILLOIN: 14.5. klo 11.00
MISSÄ: Lilla Villan, Jussaksentie 16, Sipoo

Tule mukaan touhukkaan Hulivilin ilmastotalkoisiin!

Kulttuuritalo Lilla Villanin Lasten Lauantaissa vierailee Raatikon Hulivili ja oikkuileva ilmasto.

Perustuu Tiina Nygårdin lastenkirjaan

Hulivili on touhukas tyttö, jolla on eripari sukat ja kova into puutarhanhoitoon. Hän perustaa kasvimaan ja kylvää porkkanansiemenet sydämenmuotoon, kalapuikkojakin pieninä palleroina ja alkaa odottaa, että siemenet itävät. Mutta sitten alkaa tapahtua kummia. Ihan kuin ilmasto olisi alkanut oikkuilla. Tummat pilvet peittävät taivaan, välillä sataa kaatamalla ja välillä aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta. Onneksi Ilmo-etana selittää, mistä on kysymys.

Hulivili ja oikkuileva ilmasto -esitys perustuu ilmastotutkija Tiina Nygårdin samannimiseen kirjaan. Osallistava esitys ottaa lapset mukaan liikkumaan, ideoimaan ja tekemään hyviä tekoja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

Käsikirjoitus Tiina Nygårdin kirjan pohjalta Pirjo Toikka
Ohjaus ja koreografia Marja Korhola
Lavastus ja pukusuunnittelu Sanna Levo
Äänisuunnittelu Janne Hast
Valosuunnittelu Christian Hernberg
Esiintyjät Miika Alatupa ja Anna Päiväniemi


Lastenkulttuurin juhlaviikon aikana nostetaan lasten ja nuorten taidetta näkyväksi, juhlitaan lastenkulttuuria sekä tuodaan lastenkulttuurin toteuttajat esille. Juhlaviikon ohjelma on suunnattu lapsille, nuorille ja perheille, mutta tarjolla on myös webinaareja aikuisille.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.