Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurin vaikuttamistyö

Lastenkulttuurin vaikuttamistyö

Suomen lastenkulttuuriliitto vaikuttaa sen puolesta, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan – sekä kokijoina että tekijöinä. Vaikuttamistyömme pohjautuu YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen ja kansalliseen lapsistrategiaan.

Vaikutamme poliittiseen päätöksentekoon valtakunnallisesti ja paikallisesti tiiviissä yhteistyössä jäsentemme ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteemme on luoda kestäviä rakenteita, jotka tukevat lasten ja nuorten kulttuurista osallisuutta.

Valtakunnallinen vaikuttaminen

Vaikka lastenkulttuuri näkyy valtion budjetissa ja julkisessa keskustelussa vielä vaatimattomasti, sen kohderyhmä – lapset ja nuoret – on tulevaisuutemme kannalta keskeinen. Työskentelemme pitkäjänteisesti sen eteen, että taiteen ja kulttuurin asema lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistavana tekijänä tunnistetaan ja että lastenkulttuurialan toimintaedellytykset vahvistuvat. 

Mitä lastenkulttuurin vaikuttamistyö on?

  • Koostamme ja jaamme tietoa lastenkulttuurin vaikutuksista lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin.
  • Laadimme asiantuntijalausuntoja, osallistumme kulttuurikasvatusta ja lastenkulttuuria koskevien asioiden valmisteluun
  • Toimimme yhteistyössä muiden järjestöjen ja alojen kanssa, ja osallistumme yhteiskunnallisesti vaikuttaviin työryhmiin. (ks. verkostot).
  • Järjestämme tilaisuuksia päättäjille ja asiantuntijoille sekä pidämme aktiivista yhteyttä mediaan.
  • Järjestämme vuosittain valtakunnallisen Lastenkulttuurifoorumin ajankohtaisella lastenkulttuurin teemalla.
  • Toteutamme vaikuttamis- ja viestintäkampanjoita (mm. Lastenkulttuurin juhlaviikko ja Lapsen oikeuksien viikon teemakampanjan).
  • Julkaisemme vuosittain valtakunnallista tilastotietoa jäsentemme toiminnasta. 

Vaikuttaminen kunnissa ja hyvinvointialueilla

Lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tulee taata laadukkaat taide- ja kulttuuripalvelut mahdollisimman lähellä heidän arkeaan. Saavutettavat ja yhdenvertaiset kulttuuripalvelut vahvistavat lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja oppimista.

Tämä edellyttää kunnilta ja hyvinvointialueilta aktiivista sitoutumista kulttuurin ja kulttuurihyvinvoinnin edistämiseen. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi kulttuurikasvatussuunnitelmien laatimista ja toteuttamista yhteistyössä koulujen, varhaiskasvatuksen ja paikallisten taidetoimijoiden kanssa. Kulttuurin tulee näkyä strategioissa, budjeteissa ja palvelurakenteissa.

Resurssien turvaaminen edellyttää paikallista päätöksentekoa. Laadukas lastenkulttuuri tarvitsee riittävän rahoituksen, saavutettavat tilat ja maksuttomat palvelut, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua.

Lastenkulttuuri vahvistuu erityisesti siellä, missä lapset ja nuoret pääsevät mukaan vaikuttamaan. Heidän näkemyksensä tulee huomioida kulttuuripalveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

Kansainvälinen vaikuttaminen

Vaikutamme myös kansainvälisesti edistämällä lastenkulttuurialan verkostoitumista ja osaamisen jakamista Suomen rajojen ulkopuolella. Toimimme yhteistyöhankkeissa, järjestämme kansainvälisiä vierailuja ja osallistumismahdollisuuksia jäsenillemme.

Olemme mukana useissa eurooppalaisissa ja globaaleissa verkostoissa ja niiden työryhmissä. Tuomme lastenkulttuurin teemoja esiin eurooppalaisessa päätöksenteossa ja kulttuuripoliittisessa keskustelussa.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.