Suomen lastenkulttuuriliitto on valtakunnallinen lastenkulttuuritoimijoiden keskusjärjestö, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa. Teemme työtä sen puolesta, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä tekijänä että kokijana.
Liiton 37 lastenkulttuurin jäsenorganisaatiota tuottavat lastenkulttuuripalveluita monipuolisesti ja monitaiteisesti eri puolilla Suomea. Lastenkulttuurin jäsenorganisaatioilla on taidealakohtaista asiantuntijuutta, jota jaetaan verkostona valtakunnallisesti kierrättäen näyttelyitä ja taidetyöpajoja, tekemällä esitys- ja menetelmävaihtoa sekä tuottamalla valtakunnallisia ja kansainvälisiä yhteistyöprojekteja ja yhteishankkeita. Keskeisenä tavoitteena on yhdenvertaisen ja hyvinvointia tukevan lastenkulttuuritoiminnan kehittäminen koko maassa. Liitto järjestää lisäksi vuosittaisia verkostoitumismahdollisuuksia jäsenilleen sekä muille lastenkulttuuritoimijoille.
Suomen lastenkulttuuriliitto perustettiin keväällä 2015 Espoossa. Perustajajäseninä oli neljätoista lastenkulttuurikeskusta eri puolilta maata. Liiton taustalla on vuonna 2003 alkanut lastenkulttuurikeskusten verkostomainen yhteistyö, joka käynnistyi opetus- ja kulttuuriministeriön perustaessa Taikalamppu-verkoston.
