Kultturikasvatussuunnitelma (KOPS) on työkalu kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatuksen toteuttamiseen kunnassa osana opetusta. Suunnitelmalla kootaan yhteen, määritellään ja tehdään näkyväksi kouluvuoden aikana tapahtuvia työpajoja, taidelaitosvierailuja, esityksiä, kunnan kulttuuriperintökohteisiin tutustumisia tai muita kulttuuri- ja taidesisältöjä. Kulttuurikasvatussuunnitelma laaditaan ja sitä toteutetaan koulujen sekä kulttuuri- ja taidealan toimijoiden yhteistyönä.
Kulttuurikasvatussuunnitelma tavoitteena on taata kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoinen mahdollisuus kokea taidetta ja osallistua monipuolisesti paikalliseen kulttuuriin. Suunnitelman hyödyt ulottuvat lasten ja nuorten lisäksi kouluun ja kuntaan. Kulttuurikasvatussuunnitelma voi koskea varhaiskasvatusta, peruskoulua ja/tai toisen asteen oppilaitoksen opiskelijoita.
Suomen lastenkulttuuriliitto jäsenineen tarjoaa kunnille ja muille koulutuksen järjestäjille tukea kulttuurikasvatussuunnitelman laatimiseen ja päivittämiseen. Kulttuurikasvatussuunnitelmien verkkosivuilta löytyy runsaasti materiaalia tukemaan suunnitelmatyötä sekä eri kuntien suunnitelmia inspiraatioksi.
Suomen lastenkulttuuriliitto on edistänyt kulttuurikasvatussuunnitelmien laatimista ja kehittämistä kolmella valtakunnallisella hankkeella: Kulttuurivoltti (2015-2016), Kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämishanke I (2021-2023) ja II (2023-2025) lisäsivät tietoisuutta suunnitelmista ja vahvistivat niiden asemaa valtakunnallisesti.
Tutustu suunnitelmiin ja materiaaleihin kulttuurikasvatussuunnitelm.fi sivuilla. Alla oleva linkki avautuu uuteen sivustoon ja ikkunaan.
