fbpx Hyppää sisältöön

EU:n ja Europa Nostran vuoden 2018 kulttuuriperintöpalkinto suomalaisille kulttuurikasvatussuunnitelmille ja Kulttuurivoltti-hankkeelle

Bryssel/Haag 15. toukokuuta 2018 – Euroopan komissio ja Europa Nostra, Euroopan johtava kulttuuriperintöalan verkosto, julkistivat tänään vuoden 2018 EU:n kulttuuriperintöpalkinnon / Europa Nostra -palkintojen voittajat. Tunnustus merkittävistä saavutuksista konservoinnin, tutkimuksen sekä koulutuksen ja tietoisuuden lisäämisen kategorioissa myönnettiin 29 palkinnonsaajalle 17 maasta. Tämän vuoden voittajien joukossa on Kulttuurivoltti -hanke ja kulttuurikasvatussuunnitelmat Suomessa. Koska vuosi 2018 on kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi, kiinnitettiin tänä vuonna erityisesti huomiota palkittujen kulttuuriperintöön liittyvien saavutusten eurooppalaiseen erityisarvoon. Voittajat palkitaan näyttävässä palkintoseremoniassa 22. kesäkuuta Berliinissä, jossa järjestetään tuolloin kaikkien aikojen ensimmäinen Euroopan kulttuuriperintöhuippukokous.

Eurooppalaiset ja muiden maiden kansalaiset eri puolilta maailmaa voivat nyt äänestää verkossa yleisöpalkinnon voittajaa ja tuoda esiin oman tai toisen Euroopan maan voitokkaita saavutuksia.

Eurooppalaisen kulttuuriperinnön menestystarinoita vuodelta 2018 ovat muun muassa bysanttilaisen kirkon ja sen ainutlaatuisten 700–800-luvulta peräisin olevien freskomaalausten kunnostaminen Kreikassa (Kreikan ja Sveitsin välisellä hedelmällisellä yhteistyöllä), uuden menetelmän kehittäminen Euroopan historiallisesti merkittävien rakennusten konservoinnissa (yhteisyrityksessä oli mukana viisi ranskalaista, italialaista ja puolalaista laitosta), kansalaisjärjestöjen kansainvälisen verkoston yli 30-vuotinen sitoutuminen Venetsian suojeluun ja Suomen kansallinen kulttuurikasvatushanke, joka antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua omaan kulttuuriperintöönsä ja joka toivottavasti innoittaa samanlaiseen toimintaan ympäri Eurooppaa.

Riippumattomat palkintolautakunnat kävivät läpi kaikkiaan 160 palkintohakemusta. Hakemuksia saatiin organisaatioilta ja yksittäisiltä henkilöiltä 31:stä Euroopan maasta.

Voittajia juhlistetaan 22. kesäkuuta Berliinin konferenssikeskuksessa pidettävässä Euroopan kulttuuriperintöpalkintojuhlassa, jota isännöivät komissaari Tibor Navracsics ja Plácido Domingo.  Palkintojuhlassa julkistetaan seitsemän pääpalkinnon saajaa, joista jokainen saa 10 000 euroa, ja yleisöpalkinnon saaja. Seremoniaan osallistuu myös Saksan liittotasavallan presidentti Frank-Walter Steinmeier, joka on kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden suojelija Saksassa.

Voittajat esittelevät kulttuuriperintöön liittyvät saavutuksensa huippukokouksen yhteydessä järjestettävillä osaamisen messuilla (Heritage Excellence Fair) Allianz-foorumissa 21. kesäkuuta.

He osallistuvat myös muihin tapahtumiin, joita järjestetään Euroopan kulttuuriperintöhuippukokouksen  ”Jaettu perintö – jaetut arvot” yhteydessä 18.–24. kesäkuuta Berliinissä. Huippukokouksella, jonka isäntinä toimivat Europa Nostra, Saksan kulttuuriperintökomitea (DNK) ja Preussin kulttuuriperinnön säätiö (SPK), halutaan edistää kunnianhimoisen eurooppalaisen kulttuuriperintöohjelman ja -toimintasuunnitelman perustamista pysyvänä kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden saavutuksena.

Kulttuurivoltti: Kulttuurikasvatussuunnitelmat Suomessa

Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa lapsille ja nuorille kulttuuri- ja kulttuuriperintökasvatusta osana kunnan perusopetusta. Kulttuurivoltti-hankkeessa tähdättiin näiden suunnitelmien määrälliseen kasvattamiseen. Hankkeessa tuotettiin verkkotyökalu, kulttuurikasvatussuunnitelma.fi, jonka avulla kunnat voivat itsenäisesti laatia kulttuurikasvatussuunnitelman, joka perustuu heidän omaan paikalliseen kulttuuritarjontaansa. Työkalu on vapaasti kaikkien käytettävissä kolmella kielellä (suomi, ruotsi ja englanti).

”Tämä hanke tarjoaa suhteellisen edullisen, mutta tehokkaan mallin, jota voidaan soveltaa kaikkialla Euroopassa sellaisen opetuksen suunnittelussa, jonka keskiössä ovat kulttuuriset arvot”, tuomaristo vahvisti.

Kulttuurivoltti -hankkeen toteuttivat yhteistyössä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa ja sen tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat Kuntaliitto, Opetushallitus ja Taiteen edistämiskeskus. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö, sekä lisäksi Taiteen edistämiskeskus tuki työpajakiertueen järjestämistä.

Kulttuurivoltti -hankkeen käynnistyessä kulttuurikasvatussuunnitelmia oli Suomen 311 kunnasta vain 43 paikkakunnalla. Hankkeen päättyessä vuoden 2016 lopussa kulttuurikasvatussuunnitelmia oli valmisteilla 86 kunnassa eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä aktiivisia kulttuurikasvatussuunnitelmia toteutetaan 71 kunnassa.

Työpajoja järjestettiin 15 paikkakunnalla ja kiertue tavoitti 83 Suomen kuntaa ja sai tilaisuuksiinsa yli 450 osallistujaa. Hankekumppanit antavat edelleen neuvontaa kunnille, joilla ei vielä ole kulttuurikasvatussuunnitelmaa

Tuomaristo painotti: ”Hankkeessa luotiin kokonaisvaltainen ja joustava lähestymistapa opetussuunnitelmatyöhön digitaalista työkalua hyödyntäen, joka on toimiva väline myös paikallisella, kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Hankkeen tulokset todistavat, kuinka verkkotyökalulla voi saada aikaan nopeasti laajoja vaikutuksia yhteisöissä ”.

Tuomaristo totesi, että kulttuurikasvatussuunnitelma koskettaa kaikkia kunnan lapsia heidän taustastaan ​​riippumatta ja että se saavuttaa tehokkaasti myös ne kunnat ja alueet, joissa lapsille ja nuorille suunnattuja kulttuuripalveluja ei ole. Kulttuurikasvatussuunnitelmat varmistavat ympäröivän alueen koulujen ja kulttuurilaitosten välisen yhteistyön ja antavat osallistujille mahdollisuuden tutustua kotikaupunkinsa tai lähialueensa kulttuuriin ja kulttuuriperintöön kannustaen ymmärtämään paikallisen kulttuurin monimuotoisuutta.

”Kulttuurivoltti on korostanut, että taide-, kulttuuri- ja kulttuuriperintökasvatuksen sisällyttäminen paikalliseen opetussuunnitelmaan on tärkeää oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta. Tämä luo myös pohjaa vastuulliselle kansalaisuudelle sekä luovuuteen ja innovatiivisuuteen pohjautuvan toiminnan arvostukselle.”

Kulttuurivoltissa kehitetty verkkotyökalu kulttuurikasvatussuunnitelman tekemiseen löytyy täältä:

Suomen kulttuurikasvatussuunnitelmat maakunnittain:

https://lastenkulttuuri.fi/kulttuurikasvatussuunnitelma/kulttuurikasvatussuunnitelmat-suomessa/

YHTEYSTIEDOT

Kulttuurikasvatussuunnitelmista voi haastatella seuraavia asiantuntijoita:

Saara Vesikansa, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto: valtakunnallinen näkökulma
saara.vesikansa@lastenkulttuuri.fi, 050 563 4366
Katri Tenetz, Oulun kaupunki: valtakunnallinen kehittämistyö
katri.tenetz@ouka.fi, 044 703 7544
Marjo Tiainen-Niemistö, Jyväskylän kaupunki: seudullinen kehittämistyö
marjo.tiainen-niemisto@jkl.fi, 040 736 4328
Janina Ahlfors, Tampereen kaupunki: kulttuurikasvatussuunnitelmien sisällöt taidelaitoksissa
janina.ahlfors@tampere.fi, 0400 376 580
Susanna Koponen, Lahden kaupunki: kouluyhteistyö
susanna.koponen@lahti.fi, 050 398 5775
Minna Pirilä-Martti, Lappeenrannan kaupunki: yhteistyö alueen taiteilijoiden kanssa
minna.pirila-martti@lappeenranta.fi, 040 187 4331

Lisätietoa palkinnosta:

Europa Nostra
Joana Pinheiro, jp@europanostra.orgT. +31 70 302 40 55; M. +31 6 34 36 59 85Euroopan komissio

Nathalie Vandystadt

nathalie.vandystadt@ec.europa.eu, +32 2 2967083

Europa Nostra Finland

Anna-Maija Halme

anna-maija.halme@europanostra.fi, +358 40 536 8188

Kulttuurivoltti: Kulttuurikasvatussuunnitelmat Suomessa

Ira Vihreälehto

ira.vihrealehto@kulttuuriperintokasvatus.fi, + 358 50 3381743

 

About each winning project:

Information and jury’s comments,

Photos and Videos (in high resolution)

 

Audio(visual) Statements

Creative Europe website

 

www.europanostra.fi

 

 

www.kulttuuriperintokasvatus.fi

www.kulttuurikasvatussuunnitelma.fi

 

 
Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.