Millainen lahja kantaa vielä pitkään antamisen jälkeen?
Joululahja, jonka saimme vuodenvaihteessa työpaikalla, ei ollut perinteinen konvehtirasia tai kulttuuriseteli, vaan jotain merkityksellisempää ja henkilökohtaisempaa. Se oli mahdollisuus pysähtyä miettimään omaa suhdetta hyvän tekemiseen – ja tehdä hyvää.
Mitä hyvää voisin tehdä toiselle tai yhteisölle? Mihin oma aikani, osaamiseni tai läsnäoloni voisivat olla hyödyksi?
Näitä kysymyksiä lähdimme miettimään, kun saimme Suomen lastenkulttuuriliitossa mahdollisuuden käyttää yhden työpäivän hyvän tekemiseen itse valitun vapaaehtoistyön parissa ja löytää itselle merkityksellisen tavan osallistua tai toimia.
Jaoimme hyvän tekemisen kokemuksia kesällä henkilöstöpäivillä Tampereen Suolijärven maisemissa. Kävelimme yhdessä järveä kiertävän luontopolun ja jatkoimme pohdintojamme sen varrella.
Monessa hyvän tekemisen kokemuksessa nousi esiin ajatus siitä, miten pienillä teoilla voi olla suuri merkitys ja vaikutus. Pintaan nousi myös kaipuu yhteisöllisempään kulttuuriin.
Hyvän virta
Kokemus hyvän tekemisestä voi olla yhtä aikaa sekä saajalle että antajalle merkityksellinen.
“Vaikka annoin omaa aikaani, sain itsekin paljon kohtaamisista, keskusteluista sekä yhteisestä vuorovaikutuksesta.”
Tällainen vastavuoroinen kokemus syntyi Tyttöjen talolla, jonne yksi työntekijöistämme tarjosi omaa osaamistaan ja samalla sai kokea itse jotain koskettavaa. Hengitysharjoituksista, joogasta ja asahista rakentui rauhoittava hetki tyttöjen kevätpäättäjäisiin.
”Hyvän tekeminen herätti toiveikkuutta tulevaisuudesta. Oli hienoa nähdä toimintaa, johon ei päivittäisessä elämässä ole kosketusta. Tuntui hyvältä olla hetken vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, joita ei tunne ja samalla vaalia pehmeitä arvoja tässä ajassa.”
Auttaminen ei aina tarkoita suuria tekoja tai ongelmien ratkaisemista. Joskus tärkeintä on olla läsnä, kuunnella ja kulkea hetki rinnalla. Näin tapahtui erään työntekijämme osallistuessa Viikkohuili-vertaistukiryhmän retkelle, jolla yhden vanhemman perheille tarjottiin mahdollisuus vertaistukeen, yhteisiin hetkiin ja hengähdykseen arjen keskellä. Tärkeät hetket syntyivät pienistä asioista: yhteisestä ihmettelystä, keskustelusta ja siitä, että vanhemmilla oli mahdollisuus jakaa ajatuksiaan muiden aikuisten kanssa.
”Hyvän tekeminen herätti minussa kiitollisuutta, iloa ja merkityksellisyyden tunnetta. Oli pysäyttävää huomata, kuinka pienelläkin ajalla, läsnäololla ja avulla voi tukea toisen jaksamista. Kokemus vahvisti ajatustani siitä, että pienillä teoilla voi olla suuri merkitys toisen arjessa ja hyvinvoinnissa.”
Yhden teon voima
Yhden päivän vapaaehtoistyö voi olla alku jollekin isommalle. Näin kävi, kun hyvän tekemisen mahdollisuus johti korjauskerhon käynnistymiseen seurakunnan ylläpitämässä yhteisötilassa. Ajatuksena oli tarjota aluksi matalan kynnyksen mahdollisuutta tulla korjaamaan omia rikkinäisiä tekstiilejä ja lisätä niiden käyttöikää. Syntyi kuitenkin aivan jotain uutta ja yhteisöllistä; kylän ostarilla on nyt paikka, jonne voi pistäytyä porisemaan ja nauttimaan kupposen kuumaa samalla, kun parsii sukkaa.
”Kerho on ollut jo kolmen kokoontumiskerran osalta omaa elämää rikastuttava asia, ja odotan jo kovasti uutta kautta. Olen iloinen tästä mahdollisuudesta. Se toimi alkusysäyksenä toiminnalle, joka toivottavasti jatkuu pitkään.”
Kaikki hyvän tekemisen hetket eivät vaadi suurta suunnittelua tai valmistelua. Joskus riittää vain yksi kysymys: voinko auttaa? Kirkkokonsertin jälkeen jutustelu diakonin kanssa johti siihen, että seuraavana päivänä yksi työntekijöistämme oli mukana vapaaehtoisena kaikille avoinna olevassa Koko kansan kahvilassa.
Kahvia ja puuroa tärkeämmäksi nousivat ihmisten kohtaamiset. Monelle tällainen hetki voi olla viikon tärkein kohtaaminen, paikka, jossa on tuettuna ja osa yhteisöä.
”Kokemus avasi silmäni sille, miten iso merkitys yhteisöllisyydellä on. Sain kosketuksen siihen, kuinka paljon yksinäisiä ihmisiä ympärillämme on, mutta myös siihen, miten paljon lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tällaiset kohtaamiset voivat tarjota.”
Hyvän tekeminen voi alkaa myös yhdestä viestistä. Sosiaaliseen mediaan laitetun ilmoituksen kautta syntyi yhteys palvelutalosäätiön asukkaisiin. Asukkaiden toiveiden pohjalta rakentui räätälöity ohjelma museoesineiden ja kuvataiteen klassikoiden äärellä. Yhteisessä tuokiossa esineet ja teokset toimivat muistoja avaavina väylinä, ja keskustelut veivät osallistujat takaisin omiin elettyihin hetkiin.
Oma tapa auttaa
Vapaaehtoistyöhön ei tarvitse aina lähteä yksin. Vapaaehtoisena seniorikerhoissa ja palvelutalossa vieraillut työntekijämme otti kaverikseen oman koiransa.
“Koiran läsnäolo ilahdutti monia ikäihmisiä. Koira on eläin, johon meistä jokaisella on jonkinlainen kosketuspinta. Oli mukavaa muistella menneitä eläinystäviä yhdessä kerholaisten kanssa ja nähdä, miten paljon iloa vierailusta oli myös heille.”
Luontainen tapa vapaaehtoistyöhön on myös tehdä sellaista vapaaehtoistyötä, jota on jo aiemmin tehnyt elämässään. Työksensä ulkoiluapua tehnyt työntekijämme ilmoittautui vapaaehtoisrekisteriin tarjotakseen palvelutalojen ulkoiluaputoimintaan aikaansa.
“Oli mukavaa palata samankaltaisiin hommiin vapaaehtoisena ja tarjota mahdollisuus ulkoiluun niille, joille se muuten saattaa olla harvinaista herkkua. Vapaaehtoisrekisterin kautta on kyllä tullut paljon muitakin kiinnostavia vapaaehtoistyötarjouksia, joihin voisi tarttua.”
Vapaaehtoistyö voi olla myös sitä, että tarttuu konkreettiseen avuntarpeeseen ja tarjoaa siihen omaa osaamistaan. Yksi työntekijöistämme jakoi oman aikansa ja osaamisensa Musiikkikahvila After Eightin kautta. Yhteistyössä syntyi kaksi hyvin erilaista päivää: toisessa tarvittiin lisäkäsiä päiväkodin kankaanpainantaan, toisessa taas suunniteltiin nuorille historiallinen kävelyretki Pietarsaaren Vanhan sataman alueelle. Kävelyretken lomaan oli suunniteltu kesäbingoa, ympäristötaidetta ja tutustumista maksuttomiin ulkoliikuntapaikkoihin.
Päivän antoisin palaute nuorilta oli tämä: “Mitä?!?! Me ollaan kävelty 5 km! En ois ikinä uskonut, että jaksan kävellä niin pitkää matkaa.”
Hyvän tekeminen oli myös osalle työntekijöistämme entuudestaan tuttua. Vapaaehtoisena Kumppanina koulupolulla -hankkeessa toiminut työntekijämme on saanut jo aiemmin koulutuksen tehtäväänsä. Vapaaehtoisena hän tukee maahanmuuttajaperheiden vanhempia, joilla on suomalaisen koulupolun alussa olevia lapsia.
”Tapaamisissa tuen vanhemman suomen kielen kehittymistä, autan häntä lasten koulunkäyntiin liittyvissä käytännön kysymyksissä. Me vaihdamme ja jaamme paljon ajatuksia paitsi koulunkäyntiin liittyen, mutta myös muutenkin elämässä. Hankkeen kautta olen saanut tavata monista eri kulttuureista Suomeen tulleita perheenäitejä ja oppia heidän tapojaan. Koen tärkeäksi auttaa suomalaiseen kulttuuriin integroitumisessa.”
Hyvä jää elämään
Aineeton joululahja muutti työyhteisössämme sekä ajattelua että toimintatapoja. Se opetti myös paljon itsestämme ja toisistamme, ja hitsasi meitä yhteen työyhteisönä. Toisten kokemukset antoivat uusia ajatuksia vapaaehtoistyöstä. Moni sai vinkkejä paikoista ja tavoista, joilla voisi jatkaa hyvän tekemistä myös myöhemmin. Osa sai kimmokkeen jatkaa aloittamaansa vapaaehtoistyötä.
Yhteisen keskustelun äärellä olimme yhtä mieltä siitä, että hyvä synnyttää hyvää. Hyvän tekeminen voi alkaa siitä, että on saanut itse apua.
“Olen itse saanut elämäni aikana apua vaikeissa tilanteissa, ja samalla olen aina pyrkinyt auttamaan myös muita. En yleensä tee siitä suurta numeroa, vaan auttaminen on minulle ilo ja luonnollinen tapa elää. Pyrin näkemään kaikessa jotakin hyvää ja uskon, että pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys toisen ihmisen arjessa. ”
Meillä kaikilla on jotain annettavaa. Se voi olla aikaa, läsnäoloa, taidon jakamista, konkreettista tekemistä tai jotain muuta. Meidän tarvitsee vain katsoa ja kuunnella, kuka tarvitsee apua.
Suomen lastenkulttuuriliiton jokapäiväisessä työssä kohtaaminen, osallisuus ja yhteistyön rakentaminen ovat keskeisiä teemoja. Tämä meille työntekijöille lahjoitettu hyvän tekemisen mahdollisuus toi samat teemat näkyviksi hieman erilaisessa muodossa:
“Hyvän tekeminen voi olla yksi teko, tai se voi olla tapa olla mukana maailmassa”.
Kirjoittaja: Hanna Nordström työskentelee Suomen Lastenkulttuuriliitossa viestintäkoordinaattorina. Häntä kiinnostavat ihmisten kohtaamiset, yhteisöllisyys ja se, miten viestinnällä voidaan tehdä näkyväksi ympärillämme tapahtuvaa hyvää.
