Vuosi 2020 tullaan muistamaan maailmanhistoriassa erityisesti koronapandemiasta, joka on mullistanut meidän kaikkien elämän – joiltain osin huonompaan, toisin osin parempaan suuntaan. Joka tapauksessa vaikutukset tulevat näkymään vielä pitkään senkin jälkeen, kun virus on onnistuneesti hävitetty maan pinnalta tai ainakin saatu kontrolliin.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on todennut, että pandemia lisää sukupolvien välistä eriarvoisuutta entisestään, sillä sen vaikutukset heijastuvat erityisen vahvasti nuoriin sukupolviin. Työryhmän mukaan kriisin jälkihoidossa on huomioitava erityisesti lapset ja nuoret ja koko yhteiskunnan tasolla on vahvistettava heidän uskoaan tulevaisuuteen sekä turvallisuuden ja osallisuuden kokemuksia. Lapsille ja nuorille on mahdollistettava kokemus siitä, että he voivat osallistua ja vaikuttaa.
Taidetestaajissa haluamme luoda uskoa tulevaan ja tarjota kaikille kasiluokkalaisille edelleen korkealaatuisia taide-elämyksiä koulujen omien resurssien todennäköisesti heikentyessä entisestään. Yksi syy Taidetestaajat-toiminnan käynnistämiselle aikanaan oli nimenomaan kouluilta saatu viesti siitä, ettei näillä ole taloudellisia edellytyksiä järjestää taidevierailumatkoja. Tämä siis jo ennen koronapandemiaa! Kauttamme nuoret pääsevät antamaan myös palautetta kokemuksistaan ja vaikuttamaan siihen, millaista taidetta muille nuorille sekä toisaalta heille itselleen tulevaisuudessa tarjotaan. He pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan. Ja saavat samalla jännän ja erilaisen koulupäivän.
Syksyllä 2020 toteutimme onnistuneesti noin 11 500 kasiluokkalaisen ja heidän valvojansa taidevierailua. Tämä on noin 16 % kaikista mukaan ilmoittautuneista, mikä on olosuhteisiin nähden hyvä tulos. Turvajärjestelyt onnistuivat hyvin, eikä Taidetestaajat-vierailuilla tullut yhtäkään korona-altistumista saati tartuntaa. Kouluilta tullut palaute on ollut todella positiivista – onnistuneet vierailut ovat näinä poikkeusaikoina olleet aina suuria voittoja ja piristävää vaihtelua koronan ympärillä pyörivän arjen keskellä.
Kevät 2021 on pitkälle suunniteltu siitä näkökulmasta, että taidevierailuille päästään, mikäli koronatilanne sen sallii. Monenlaiset viranomaissäädökset rajoittavat taidelaitosten aukioloa ja tarjontaa, ja joissain tapauksissa koulun ulkopuolelle suuntautuvat matkat on kielletty, mikä estää vierailujen toteutumisen. Luotamme kuitenkin siihen, että viranomaismääräyksiä ja suosituksia noudattamalla takaamme teattereiden, museoiden ja konserttisalien turvallisuuden myös kouluryhmille. Turvavälit, käsihygienia, maskit, porrastetut sisääntulot sekä väljyys myös matkoilla ovat osoittautuneet riittäviksi keinoiksi.
Olemme myös valmistelleet poikkeusoloihin sopivaa etäsisältöä takaamaan sen, että yksikään kasiluokkalainen ei jää vaille mahdollisuutta taide-elämykseen tänäkään lukuvuonna. Tästä tiedotamme tarkemmin hieman myöhemmin, kun suunnitelmamme täsmentyvät. Luvassa on tietenkin jotain huikeaa!
Onneksemme Taidetestaajat jatkuu myös tulevaisuudessa, ja lukuvuoden 2021–22 valmistelu on jo aloitettu. Taidelaitokset suunnittelevat ensi lukuvuodeksi nuoret huomioivaa ohjelmaa, ja koulut ilmoittautuvat innokkaina mukaan. On tärkeää, että jokaiselle nuorelle tarjotaan mahdollisuus löytää ja kokea uutta sekä muodostaa omat mielipiteensä. Mukaan valittaville taidetoimijoiille tarjoamme mahdollisuuksia kehittää kouluryhmille suunnattua yleisötyötään.
Tulevaisuuden ennustaminen näinä päivinä tuntuu haastavalta. Suunnitelmia tehdään ja perutaan ja tehdään taas uusia suunnitelmia. On kuitenkin niin, että mikäli mitään ei valmistella, ei mitään voi tapahtuakaan! On siis suhtauduttava tulevaisuuteen optimisesti sekä siitä lähtökohdasta, että olemme täydessä toimintavalmiudessa kaikin mahdollisin keinoin heti tilaisuuden koittaessa.
Toivomme tietenkin, että syksyllä -21 koronapandemia olisi jo selätetty rokottein sekä erilaisia määräyksiä ja suosituksia noudattamalla. Mikäli näin ei ole, Taidetestaajat sopeutuu tilanteeseen ja keksii parhaat mahdolliset keinot tarjota jokaiselle Suomen kahdeksasluokkalaiselle unohtumattoman taide-elämyksen tai useammankin!
Kirjoittaja:
Joonas Keskinen
Hankepäällikkö, Taidetestaajat
Artikkelikuva: Robert Seger