Vuoden 2026 Lasten oikeuksien viikon teema on “Jokainen lapsi on arvokas”. Teema muistuttaa, että ehdoton ihmisarvo kuuluu ihan jokaiselle lapselle. Jokaisen lapsen tulisi siis tuntea itsensä arvokkaaksi juuri sellaisena kuin hän on. Teema on mielestäni tärkeä, sillä ihmisten suorituskeskeisessä yhteiskunnassa lapsuuden itseisarvo unohtuu helposti. Aikuisuuteen valmistautumista pidetään lapsuuden tärkeimpänä tehtävänä, sillä todellisen elämisen nähdään alkavan vasta työelämässä, kun ansaitaan säännöllistä palkkaa, äänestetään ja puhutaan taiteesta ja kulttuurista oman ammattiryhmän jargonilla. Tämä ajatus jättää kuitenkin kokonaan huomioimatta sen, että lapsella on aikuisen tavoin haluja, tarpeita ja kykyjä. Lapsella on oikeus elää jo nyt antoisaa elämää ja tuntea itsensä merkitykselliseksi.
Vaikka olen vain vuoden päässä täysi-ikäisyydestä, saan kokea olevani lapsi samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten. Kypsyminen ja kehittyminen kohti aikuisuutta on ollut luonnollista. Minulta ei ole vaadittu loputonta suorittamista aikuisuuteen valmistautumiseksi, vaan olen saanut elää antoisaa elämää jo nyt. Minun yritystäni ja ajatuksiani on pidetty tärkeinä ja niitä on kuultu. Minulle on tullut arvokas olo siitä, että osaani yhteiskunnassa on arvostettu. Mielipiteitäni ja ajatuksiani arvostetaan ja saan olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin. Olen saanut perusopetuksessa annettavan yleissivistävän tiedon lisäksi myös tietoa itseä kiinnostavista asioista, ja ne on selitetty minulle ymmärrettävästi.
Usein lasten jättäminen keskustelun ulkopuolelle perustellaan sillä, etteivät lapset ole kykeneväisiä ymmärtämään aikuisten käsittelemiä asioita. Kyse on kuitenkin yleensä vain siitä, että asiat selitetään tavalla, josta vain aikuiset tai vain joku ammattikunta voi saada selvää. Asioiden selittäminen lapsille ymmärrettävällä tavalla antaa lapsille mahdollisuuden muodostaa omia mielipiteitään ja tuoda näkökulmiaan esille. Lapsille pitää antaa tarvittavat apuvälineet osallistua keskusteluun ja heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan tulee kuulla, sillä heidän ajatuksensa ovat arvokkaita.
Kiitän kaikkia niitä harrastusten järjestäjiä, jotka pitävät huolta siitä, että jokainen lapsi tuntee oman osallisuutensa ja tapansa osallistua arvokkaaksi. Toivon harrastusten järjestäjien tuovan esille, kuinka tärkeää lapsen vapaa itseilmaisu on. Jokaisen lapsen tulee saada osallistua harrastukseen juuri sellaisena kuin on. Lapsen identiteetti, aktiivisuus tai taitotaso ei saa määrittää sitä, kuinka tärkeänä tai arvokkaana hänen osallisuuttaan harrastukseen pidetään. Ei riitä, että lapsi saa vain tulla harrastukseen. Hänen pitää myös tuntea olonsa hyväksytyksi ja arvostetuksi, ja myös hänen erityistarpeensa tulee ottaa huomioon. Oli lapsen tarve sitten esteetön sisäänkäynti, turvaa tuova pride-lippu tai ohjattu ryhmäytyminen. Lasten erityistarpeet eivät ole turhaa lisätaakkaa, vaan samalla tavalla edellytyksiä harrastamiselle kuin vaikkapa riittävä ravinto ja lepo.
Kun puhutaan taidetta tekevistä lapsista, on mielestäni tärkeä arvostaa heidän töitään eikä vain ajatella sitä kehityksenä kohti ammattimaista uraa. Taiteen kokeminen ja sen tekeminen itse on lapsille todella tärkeää. Itse harrastin nuorempana tanssia hyvin katkonaisesti ja lyhytaikaisesti. En yrittänyt nousta ammattitasolle. Tästä huolimatta sukulaiseni tulivat ylpeinä katsomaan minun ainutta tanssiesitystäni. Harrastuksen lopettamisen jälkeenkin he ovat kannustaneet minua tanssimaan, koska se on ollut minulle mieluisaa luovaa tekemistä. Taide ja kulttuuri voivat tuoda lapselle jotain, mitä ei voi saada mistään muualta. Sitä ei saa kohdella asiana, jota lapsi ei tarvitse tai asiana johon lapsi ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Jokaisen lapsen yksilöllinen kokemus taiteesta ja kulttuurista on arvokas.
Oma identiteetti, maailmankuva sekä henkilökohtaiset kokemukset yhdessä vaikuttavat merkittävästi taiteeseen, jota lapsi luo. Arvottamalla taidetta sille asetettujen normien tai tekijän iän perusteella huomaamattamme menetämme huomattavan määrän myös tulevia aikuistaiteilijoita. Jos lapsi ei koe tekemänsä taiteen olevan arvokasta, hän ei todennäköisesti koe sen olevan arvokasta myöskään aikuisena. Unohdamme kokonaan taiteen näkyvän myös itseilmaisussa. Taidetta ovat saviveistokset ja öljymaalaukset, mutta myös käsintehdyt cosplay-propit ja digitaaliset piirustukset. Syy siihen, että nämä nähdään vähemmän taiteena kuin saviveistokset ja öljymaalaukset on se, että näiden tekijä on useammin kuin perinteisemmissä taidemuodoissa lapsi eikä aikuinen. Lasten tekemälle taiteelle on annettava sen ansaitsemaa arvoa. Taide voi ottaa kantaa, kertoa tarinan, tukea, vastustaa tai rohkaista. Jättämällä lasten tekemän taiteen vähempään arvoon rajoitamme samalla heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa ja saada ääntään kuuluviin.
Monipuoliset kokemukset taiteesta ja kulttuurista ovat kehittäneet minua ihmisenä ja auttaneet ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta. Ne ovat samalla auttaneet minua arvostamaan itseäni, omaa taidetta sekä ainutlaatuisia kokemuksiani taiteen ja kulttuurin parissa. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat pitäneet ajatuksiani, taidettani ja tunnettani elämän merkityksellisyydestä arvokkaana.
Jos joku sanoo että lasten tulisi antaa olla lapsia, monelle ensimmäinen ajatus on se, että lasten tulisi antaa leikkiä työnteon sijaan. Kyse on kuitenkin muustakin. Se on sitä, että lapsia ei nähdä vain tulevina aikuisina. Se on sitä, että lapsien ainutlaatuisia ominaisuuksia sekä lapsuutta itsessään pidetään arvokkaana. Se on sitä, että annamme lasten ilmaista itseään vapaasti ja kasvaa omaa tahtiaan. Se on sitä, että aikuiset kantavat velvollisuutta lasten oikeuksista, lasten oikeudesta saada tuntea itsensä arvokkaaksi. Lapset ansaitsevat tuntea itsensä arvokkaaksi juuri sellaisina kuin he ovat; ehdoitta ja ilman pelkoa siitä, että he ovat liikaa.
Kirjoittaja: 17-vuotias Mila toimi lastenkulttuurin lähettiläänä Suomen lastenkulttuuriliitossa kesällä 2026.
