fbpx Hyppää sisältöön

Suomen Kulttuurirahastolta 400 000 euroa ukrainalaislasten taidetoimintaan

Sotaa Suomeen paenneet ukrainalaisperheet saavat mahdollisuuden luovaan tekemiseen ja tunteiden purkamiseen Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinoimassa valtakunnallisessa toiminnassa, jossa viikoittain tapaavat lapsi- tai perheryhmät pääsevät kokeilemaan erilaisia taidemuotoja. Samalla tarjoutuu tilaisuus luoda yhteyksiä ukrainalaisten ja suomalaisten välille.

Suomen Kulttuurirahaston 400 000 euron tuen ansiosta toiminta tavoittaa pakolaisperheitä ympäri Suomen kesään 2023 asti. Lastenkulttuurikeskukset järjestävät maksuttomia taideryhmiä eri puolilla Suomea joko omissa tiloissaan tai siellä, missä pakolaisperheet asuvat, esimerkiksi vastaanottokeskuksissa.

Toimintaa saadaan toteutettua pääkaupunkiseudun kautta Joensuuhun ja Pohjanmaalle ja sieltä Keski-Suomen kautta Kemijärvelle ja Rovaniemelle asti. ”Taide tuo ukrainan pakolaisille lohtua ja toivoa sekä väylän tunteiden käsittelyyn. Olemme lastenkulttuurikeskusten verkostona tästä hankkeesta äärimmäisen ylpeitä”, sanoo Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta.

Viikoittainen kokoontuminen taiteen äärellä tarjoaa tervetulleen hengähdystauon arkeen. Lapset saavat mieluisaa tekemistä eri taidemuotojen äärellä. Ryhmien toimintaa muokataan siihen osallistuvien lasten ja aikuisten toiveiden ja tilanteen mukaan. ”Toiminta on jokaisella paikkakunnalla omanlaistaan. Osa perheistä toivoo toimintaa ukrainalaisryhmässä, osa taas yhteyksien luomista suomalaisten kanssa. Taide on ryhmissä yhteinen nimittäjä”, sanoo Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta.

Tuki mahdollistaa Suomeen tulleille ukrainalaisille perheille viikoittaisen kokoontumisen taiteen äärelle.

Kulttuurikeskus Piipoo on on järjestänyt ukrainalaislapsille tilaisuuksia mm. sirkuksen, musiikin ja askartelun parissa. Kuva Kulttuurikeskus PiiPoo.

Hankkeessa hyödynnetään kokemuksia ukrainalaispakolaisille suunnatusta ryhmätoiminnasta, jota lastenkulttuurikeskukset ovat kevään ja kesän 2022 aikana kokeilleet. Esimerkiksi Kulttuurikeskus PiiPoossa Lempäälässä ohjelmassa on ollut ohjattua ja vapaata leikkiä, liikkumista, sirkusta, maalausta, piirtämistä, musiikkia ja askartelua.

Haluan työskennellä kulttuurialalla, koska haluan tehdä merkityksellistä työtä ja tämä Ukraina-toiminta tuntuu kyllä erityisen merkitykselliseltä. Olen todella ylpeä ja onnellinen, että saan olla mukana järjestämässä sitä”, kertoo Kulttuurikeskus PiiPoon tuottaja Salla Heikkinen.

Sipoossa sijaitseva kulttuurikeskus Lilla Villan on ukrainalaisten lapsiperheiden kanssa toteuttanut hyönteishotelleja ja tarjonnut konsertteja ja viikoittaisia touhuaamuja, joiden keskiössä on joka kerta ollut eri taiteenlaji ja taiteilijoiden tekemä taide-elämys.

Meille on tullut tutuksi ja rakkaaksi yhdeksänvuotias Ivan (Vanya), joka viikoittain koulupäivien jälkeen tulee Lilla Villaniin piirtämään sekä touhuaamaan tuottajien kanssa”, kertoo Lilla Villanin toiminnajohtaja Petri Pöyhönen.

Monet ukrainalaiset pakolaislapset ovat kotimaassaan harrastaneet taidetta tavoitteellisesti ja kaipaavat omaa taideharrastusta. Yksi toiminnan tavoitteista onkin ohjata taidetta kotimaassaan opiskelleet lapset taiteen perusopetuksen pariin. Jos ryhmissä on tilaa, myös muut kuin ukrainalaiset voivat osallistua”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

Kulttuurikeskus Piipoo on on järjestänyt ukrainalaislapsille toimintaa mm. musiikin parissa. Kuva: Kulttuurikeskus PiiPoo
Lilla Villanissa toteutettiin mm. hyönteishotelli-leiri ukrainalasilapsille. Kuva: Laura Karen.

Tukea saaneet lastenkulttuurin toimijat

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry / Lastenkulttuurikeskus Lastu
Espoon kaupunki Kulttuurin tulosyksikkö / kulttuurin yhteyspalvelut
Joensuun kaupunki/ Joensuun lastenkulttuurikeskus
Äänekosken kaupunki, kulttuuritoimi
Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattila
Kulttuurikeskus ARX/Hämeenlinnan kaupunki
Kulttuurikeskus PiiPoo / Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry
Kulttuuriyhdistys Kuvio ry
Kulttuuriosuuskunta Uulu
Lastenkulttuurikeskus Efekti
Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö / Villa Arttu
Lilla Villan
Oulun lastenkulttuurikeskus / Oulun kaupunki
Rovaniemen kaupunki / Lapin lastenkulttuuriverkosto
Seinäjoen kaupunki / Lastenkulttuurikeskus Louhimo
Teatteri-Traktori lastenkulttuurikeskus
Vantaan kaupunki / kulttuuripalvelut/ lasten ja nuorten kulttuuripalvelut
Varkauden kaupunki / Lastenkulttuurikeskus Verso
Västnyländska kultursamfundet r.f. / Luckan Raseborg
Österbottens barnkulturnätverk Bark


Kirjoitus perustuu Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton yhteiseen tiedotteeseen.

Artikkelin pääkuva: Lilla Villan / Laura Karen

Lisätiedot:

Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava, antti.arjava@skr.fi tai 050 385 7600

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta, aleksi.valta@lastenkulttuuri.fi tai 040 820 5425

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.