fbpx Hyppää sisältöön

Uusi lastenkulttuurikeskus Keski-Pohjanmaalle

Kansanmusiikki-instituutin/Lastenkulttuurikeskus Lykyn tiedote 14.2.2019:

Lastenkulttuurikeskus Lykky aloittaa toimintansa Keski-Pohjanmaalla

Keski-Pohjanmaalle perusteilla oleva lastenkulttuurikeskus on kastettu Lastenkulttuurikeskus Lykyksi. Maakunnassa ei ole aiemmin toiminut omaa lastenkulttuurikeskusta. Keskusta hallinnoi Kansanmusiikki-instituutti, ja sen toiminnan ytimenä on elävä kulttuuriperintö. Toimintaa käynnistetään Pirityiset ry:n ja Keski-Pohjanmaan kulttuurirahaston rahoitusten turvin.

”Lykky nimenä viestittää asioiden tuuppaamisesta liikkeelle, onnesta ja perinnepainopisteestä, sanahan tarkoittaa alueen murteessa myös neuleen silmukkaa”, valottaa koulutusvastaava Anni Järvelä. Keskus toimii verkostomuotoisesti. ”Mitään uutta taloa ei olla rakentamassa, vaan toimintaa järjestetään ympäri maakuntaa olemassa olevissa tiloissa.”

Kevään aikana pilotoidaan monen tyyppistä työpaja- ja konserttitoimintaa. ”Ainakin alkuvaiheessa tähtäämme erityisesti kulttuuriperintökasvatuksen saamiseen vahvemmin osaksi koulujen toimintaa niin koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin, mutta tietysti keskuksen tavoitteena on parantaa yleisestikin lastenkulttuurin saavutettavuutta alueellamme”, Anni Järvelä kertoo.

Meneillään ovat esimerkiksi Kaustisen ja Vetelin alakouluja kiertävät Soiva ja tanssiva hääperinne -työpajat. Myöhemmin keväällä Toholammin, Kälviän, Kannuksen ja Lestijärven alakoulut saavat vieraakseen Kamukärry-tiimin, jonka kanssa oppilaat ja opettajat valmistavat yhdessä soitto-, laulu- ja tanssiesityksen. Myös Perhon ja Halsuan koulut saavat omat työpajapäivänsä perinnepolkujen muodossa. Työpajatoimintaa täydentävät opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankerahoituksen turvin järjestettävät iltapäiväkerhojen musiikkituokiot Kaustisella, Vetelissä ja Halsualla.

Maaliskuussa Keski-Pohjanmaalle saapuu myös ulkomaisia vieraita, kun tanskalainen Phønix-kansanmusiikkiyhtye tekee koulukonserttikiertueen Kannukseen, Toholammille sekä Ullavan Rahkoseen. Lauantaina 23.3. vietettävää Pohjolan päivää juhlistetaan yhtyeen maksuttomalla konsertilla ja työpajalla Kaustisella. Lisää kansainvälistä väriä on luvassa vielä myöhemmin keväällä ensisijaisesti yläkouluille suunnattujen marimbatyöpajojen muodossa.

Keskuksen toimintaa sivuavat myös mm. kädentaitoihin, teatteriin ja museoihin liittyvät projektit, joita suunnitellaan maakunnan eri toimijoiden kanssa. ”Yhteistyö kuntien ja muiden toimijoiden kanssa on a ja o, ja yhteistyötä haetaan myös naapurimaakuntien ja muidenkin lastenkulttuurikeskusten kanssa”, toteaa tuottaja Lauri Oino. ”Tavoitteena on, että käynnistysvaiheen jälkeen Lykky pääsisi lastenkulttuurikeskusten valtionavun piiriin, minkä lisäksi rahoitus rakentuisi kuntien osuudesta ja erillishankkeista. Kunnat siis joutuisivat satsaamaan lastenkulttuurikeskukseen hieman tai kanavoimaan sen toimintaan jo nyt lastenkulttuuriin käyttämiään resursseja, mutta lopputulemana olisi, että pienellä satsauksella kanavoituisi isosti lisää resursseja lastenkulttuuritarjonnan toteuttamiseen kunnissa”.

Lykyn visuaalisen ilmeen suunnittelee kokkolalainen graafikko Elina Warsta. Ilme sekä Lykyn verkkosivut julkaistaan lähiviikkoina.

Lisätiedot:

Anni Järvelä, koulutusvastaava
040 5855 062
anni.jarvela(at)gmail.com

Lauri Oino, tuottaja
050 350 4600
lauri.oino(at)kaustinen.fi

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.