fbpx Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurin juhlaviikko oli menestys

Lastenkulttuurin juhlaviikko oli menestys

Yli 20 000 kävijää ja yli 100 erilaista upeaa tapahtumaa Lastenkulttuurin juhlaviikolla!

Lämmin kiitos kaikille vierailijoille, tykkääjille, onnittelijoille ja ennen kaikkea tapahtuman sisältöjen tuottajille – lastenkulttuurin vetureille!

Noin kaksikymmentä lastenkulttuurikeskusta- ja toimijaa tarjosivat viikon ajan monipuolista, laadukasta ja arvokasta ohjelmaa valtakunnallisesti. Valtakunnallisen ohjelman lisäksi moni lastenkulttuurikeskus tuotti myös paikallista ohjelmaa. Juhlaviikon aikana kiertänyt Taideviesti innosti niin liiton jäsenkeskukset kuin muut lastenkulttuurin toimijat sekä yksittäiset perheet osallistumaan ja tuomaan lasten ja nuorten itse tekemää taidetta esiin. Juhlaviikon aikana vahvistui myös uusia toiminnan muotoja.

Lastenkulttuurin juhlaviikko oli korona-ajan sääntöjen ja kieltojen ympäröimänä melkoinen menestystarina. Me teimme melkoisen digiloikan tuottamalla aivan uudentyyppistä toimintaa, mm. sisältöjä YouTube -kanavalle, striimattuja konsertteja, näyttelyitä tyhjäksi jääneiden kauppojen ikkunoihin ja QR-koodin taakse tallennettua satuja omaan älypuhelimeen”, kertoo Lilla Villanin toiminnanjohtaja Petri Pöyhönen.

Viikon aikana nostettiin esiin niin lastenkulttuurin ammattilaiset kuin taiteen tekemisestä ja kokemisesta nauttivat lapset ja nuoret.

Koimme, että juhlaviikko oli oikein hyvä ja erityisesti näin vaalien alla saatiin sillä nostettua lastenkulttuurin asiaa isossa kontekstissa”, kertoo Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden, Kulttuuriaitan suunnittelija”, Maria Poikonen.

Esitys oli ihan kiva”, ”Ne hahmot oli välillä niin jänniä, että piti kipaista äitin kainaloon”, kertoo juhlaviikon nuori kokija, 3-vuotias Aaro.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.