fbpx Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä: Taiteeseen ja kulttuuriin ei panosteta riittävästi

Lokakuussa 2018 ilmestyi opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän laatima esitys taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi. Esityksen mukaan taiteeseen ja kulttuuriin panostetaan liian vähän suhteessa niiden yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen hyötyyn.

Taiteen ja kulttuurin moninaiset toimintaympäristöt on tunnistettava aiempaa paremmin. Tänä päivänä taiteesta hyödytään kulttuuripalveluiden lisäksi niin elinkeino- kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lisäksi taidetoiminnalla on hyvinvointivaikutustensa lisäksi itseisarvo taiteena.

Työryhmän esityksessä todetaan, että valtion talousarviossa taiteen ja kulttuurin määrärahat ovat pitkään pysyneet staattisina. Ne eivät ole kasvaneet samalla, kun taiteen ja kulttuurin merkitys yhteiskunnan eri palvelualoilla on kasvanut.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa (30.10.2018) kerrotaan työryhmän tavoitteista muun muassa seuraavasti:

”Työryhmä esittää, että taide- ja kulttuuribudjetin osuutta nostetaan vuoteen 2023 mennessä yhteen prosenttiin talousarvion kokonaismenoista, budjettirahoitusta lisätään suhteessa rahapelitoimintarahoitukseen, taiteilija-apurahojen taso nostetaan puolitoistakertaiseksi ja selvitetään taiteilija-apurahojen muuttamista työsuhteen mahdollistavaksi rahoitukseksi.”

”Valtion rahoitusta taiteelle tulee lisätä, ja myös muiden hallinnonalojen kuin kulttuurin hallinnonalan tulee osallistua rahoitukseen.”

Lue työryhmän esitys taide- ja taiteilijapolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi kokonaisuudessaan

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.