fbpx Hyppää sisältöön

Toukokuussa juhlitaan kokonaisen viikon ajan lastenkulttuuria

Valtakunnallista Lastenkulttuurin juhlaviikkoa vietetään tänä vuonna 15.–21.5.2023. Lastenkulttuurin juhlaviikkoa voi juhlia osallistumalla omalla paikkakunnalla järjestettävään ohjelmaan tai viettää sitä omalla tavalla koulussa, päiväkodissa, kirjastossa, taidemuseossa, harrastuksessa tai kotona. Osa juhlaviikon ohjelmasta on saatavilla myös verkossa. Lastenkulttuurin juhlaviikon ohjelman tuottavat Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenet ympäri Suomen. Sisältöjä on sirkuksesta sanataiteisiin ja tanssista teatteriin sekä työpajoista näyttelyihin ja esityksiin. Ohjelma on suunnattu lapsille, nuorille ja perheille. Ohjelmaa on tarjolla eri kielillä ja suurin osa tapahtumista on maksuttomia.

Lastenkulttuurin juhlaviikko alkaa Lastenkulttuurin juhlapäivästä 15.5. ja juhlat jatkuvat 21.5. asti. Juhlaviikolla vietetään myös Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton 8-vuotissyntymäpäivää. Lastenkulttuurikeskusten verkoston tarina alkaa kuitenkin jo huomattavasti kauempaa, kahden vuosikymmenen takaa, jolloin valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten asiantuntijaverkosto Taikalamppu perustettiin. Opetusministeriö linjasi lastenkulttuuripoliittisessa ohjelmassa vuonna 2003 yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista lastenkulttuurikeskusten monipuolisen osaamisen kehittämisen ja toiminnan edistämisen siellä, missä sitä ei vielä ole. Ministeriön linjaus on tuottanut tulosta, ja Suomessa on tällä hetkellä maan laajuinen lastenkulttuurikeskusten verkosto ja niiden toimintaa edistävä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.

“Lastenkulttuuriverkoston toiminnan keskiössä on aina ollut lapsi, hänen maailmansa ja paikkansa yhteiskunnassa. Siksi Lastenkulttuurin juhlaviikolla ei ainoastaan tuoda lastenkulttuurin tapahtumia ja toteuttajia esille, vaan tehdään myös lasten ja nuorten taidetta ja kulttuuriin osallistumista näkyväksi”, sanoo Lastenkulttuurikeskusten liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta.

On suuri ilo, että toukokuussa juhlitaan kokonaisen viikon ajan yhdessä lastenkulttuuria. Kulttuurikasvatuksen ja taiteen merkitys tuodaan näkyväksi lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena!

Kulttuurituottaja Hanna Nyman
Vantaan kaupunki / kaupunkikulttuurin ja hyvinvoinnin toimiala
Lasten ja nuorten kulttuuripalvelut / Lastenkulttuurikeskus Pessi

Lastenkulttuurin juhlaviikon ohjelma löytyy osoitteesta lastenkulttuurinjuhlaviikko.fi 

Lastenkulttuuria on tärkeä juhlia, koska taide ja kulttuuri ovat jokaisen lapsen oikeus! Meille Pikkuprovinssissa on tärkeää tarjota lapsille ja perheille avointa, maksutonta, saavutettavaa ja laadukasta matalan kynnyksen taide- ja kulttuuritoimintaa

Päivi Oksanen
Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut, Lastenkulttuurikeskus Louhimo
Kulttuurifestivaali Pikkuprovinssin tuottaja

Juhlaviikkoa koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, jonka tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua itselle mieluisaan, laadukkaaseen taide- ja kulttuuriharrastukseen sekä tuottaa omaa taiteellista sisältöä. Liiton 36 varsinaista jäsentä tuottavat saavutettavaa lastenkulttuuria eri puolilla Suomea tarjoten näin lapsille ja nuorille hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. 

Juhlaviikon yhteyshenkilöt ja lisätietoa:
Viestintäkoordinaattori, Lastenkulttuurikeskusten liitto, Hanna Nordström: hanna.nordstrom@lastenkulttuuri.fi
Koordinaattori, Lastenkulttuurikeskusten liitto,  Ninni Pehkonen: ninni.pehkonen@lastenkulttuuri.fi

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.