fbpx Hyppää sisältöön

Uusi rahasto tukemaan visuaalisten taiteiden harrastamista

Juuri perustetun Mikko Hartikaisen rahaston tarkoituksena on tukea vähävaraisten lasten ja nuorten
mahdollisuuksia harrastaa visuaalisia taiteita. Toiminnallaan yhdistys haluaa parantaa visuaalisten taiteiden
harrastamisen ja opiskelun edellytyksiä. Näin rahasto osaltaan edistää taidekasvatuksen saavutettavuutta
ja yhdenvertaisuutta – jokaisen lapsen ja nuoren osallisuutta kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen
kulttuuriin.

Mikko Hartikaisen rahasto tulee jakamaan stipendejä ja avustuksia kuvataiteen ja muiden visuaalisten
taiteiden opiskeluun, harrastamiseen, tekemiseen ja esillesaattamiseen liittyviin kuluihin. Yhdistyksen
ensimmäinen vuosi käynnistyy varainhankinnalla sekä stipendien ja avustusten jakamisen periaatteiden ja
käytäntöjen suunnittelulla. Samalla rahasto pyrkii tekemään tarkoitustaan tunnetuksi, luomaan sen
visuaalisen ilmeen ja tuomaan toimintaansa esille visuaalisten taiteiden kentällä.

Toimintansa tukemiseksi Mikko Hartikaisen rahasto ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä hankkii
varoja muilla yhdistyslain sallimilla tavoilla. Vastaperustettu yhdistys on myös avoin yhteistyölle
yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyössä korostetaan lapsen ja nuoren omaehtoista ilmaisua,
oppimisen iloa ja kulttuurisen osallisuuden mahdollistamista sydämen asiana.

Maljaa juuri perustetulle yhdistykselle nostavat 28.8.2018 (vasemmalta oikealle) rahaston sihteeri Anu
Hietala, Mikko Hartikainen, hallituksen varapuheenjohtaja Riikka Mäkikoskela ja puheenjohtaja,
teollisuusneuvos Kari Kallonen. Kuva: Hannele Niiranen

Lisätietoja:
Sihteeri Anu Hietala, anumarihietala@gmail.com, p. 040 5532683
Varapuheenjohtaja Riikka Mäkikoskela, riikka.makikoskela@youngart.fi, p. 040 7363767

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.