fbpx Hyppää sisältöön

Rohkeasti minä – taide ja luovuus itseilmaisun ja osallisuuden ympäristönä

Rohkeasti minä – taide ja luovuus itseilmaisun ja osallisuuden ympäristönä

Kyky nähdä toisin on sisäänkirjoitettu lapsuuteen. Lapsen kokemus- ja tietopankissa on vielä paljon tilaa, eivätkä asioiden ilmeiset yhteydet häiritse ihmettelyä. Lapsella on kyky nähdä asiat uusin silmin ja ennakkoluulottomasti. Lapsi hyväksyy uuden ja sopeutuu ennakoimattomaan. Just nyt, just näin. Aikuisen käsitykset maailmasta ovat huomattavasti rajoittuneemmat. Lasten ja aikuisten vuorovaikutuksen syntymiselle ei aina löydy yhteistä kieltä. Voi olla hyvin vaikeaa pysähtyä samalle viivalle, kohdata toisensa arvostavasti ilman aikuisuuden ja lapsuuden valta-asetelmia tai ymmärtää asioita ja käsitteitä niin, että ne tarkoittavat molemmille samaa tai edes sinne päin.

Olen työskennellyt Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtajana ja taiteen, kulttuurin, saavutettavuuden, osallisuuden ja lastenkulttuurin parissa yli kaksikymmentä vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut valtava määrä yhteistyötä ja kohtaamisia eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa sekä niistä syntyneitä oivalluksia. Usein oivallukset ovat liittyneet toisen näkemiseen ja kuulemiseen uudessa valossa, ymmärtämiseen ja yhdessä toimimiseen. Yhtä usein näissä minulle merkityksellisissä kohtaamisissa on ollut läsnä taide sekä sallivuuden, avoimuuden ja luovuuden ilmapiiri. Tähän artikkeliin olen koonnut matkan varrella kiteytyneitä ajatuksia ja oppeja, joiden avulla aikuisten ja lasten on mahdollista kohdata ja toimia yhdessä kunnioittavasti, jokainen omana itsenään.

Näe minut – usko minuun – hyväksy minut

Päiväkodin ja Kulttuurikeskus PiiPoon yhteinen sirkusprojekti huipentui lasten ja aikuisten esitykseen kulttuurikeskuksen lavalla. Yleisössä oli lasten perheitä, sukulaisia ja ystäviä. Tulevaa esitystä silminnähden jännittänyt lapsi kipusi trapetsille ja teki sirkustemppunsa aikuisen esiintyjäkaverin tukemana. Yleisö taputti villisti, aivan niin kuin jokaiselle esityksen ohjelmanumerolle. Kysyin esityksen jälkeen lapselta, miten hänestä on tullut niin rohkea ja taitava. ”Olen tullut näin taitavaksi lapsena”, hän vastasi ylpeänä. Seisoimme hetken hiljaa tuijottaen toisiamme silmiin hyvin liikuttuneena – lapsi ylpeydestä itseensä ja minä ylpeydestä häneen.

Taide ja luovat keinot ovat mahdollisuus pysähtymiseen ja lämpimään kohtaamiseen. Olen huomannut omassa työssäni, että lapset ottavat taiteen ja luovan tekemisen lomassa herkästi puheeksi teemoja ja aiheita, jotka olisivat muuten piilossa. Vaikka olemme usein olleet lapsen kanssa melko vieraita toisillemme, on itsensä avaaminen tuntunut luontevalta. Luovan tekemisen äärellä tai vaikkapa teatteriesityksessä rinnakkain istuessa tulee tunne, että tuolle aikuiselle minä haluan kertoa, mitä minulle kuuluu. Joskus teemat ovat rankkoja myös aikuisten käsitellä, kuten yksinäisyys, toive omasta tai läheisen kuolemasta, peloista tai surusta. Näiden viestien käsittely ja tunteiden kohtaaminen yhdessä taiteen äärellä on liikuttanut ja hämmentänytkin. Taiteen avaava luonne voi käynnistää sekä lapsissa että työntekijöissä tunteita hämmentäviä ja vaikeitakin prosesseja, jotka on käsiteltävä turvallisissa rakenteissa. (Känkäinen 2013, 67.)

On äärimmäisen tärkeää mahdollistaa jokaisen lapsen oma ilmaisu ja uskoa lapsen kykyihin.
Koulun erityisluokan valokuvaprojektin työpajassa käsiteltiin erilaisia tunteita. Ennen työpajaa luokan opettaja pohti sisällön sopivuutta oppilaille ja epäröi, onko näillä vaikeasti vammaisilla lapsilla tällaisia tunteita ja tunnistaako lapsi niitä. Päätimme taiteilijoiden kanssa toteuttaa, pohdinnasta huolimatta, työpajan täysimittaisesti ja antaa lapsille yhdenvertaisen mahdollisuuden osallistua ja tutkia omaa ilmaisuaan. Työpaja meni erinomaisesti. Lapset onnistuivat kertomaan toiminnallaan mielipiteitään ja mieltymyksiään. Lasten kyky ja omintakeiset tavat ilmaista itseään koskettivat ja riemastuttivat kaikkia mukana olleita.

Olen palannut näihin ja moniin muihin kohtaamisiin kehittäessäni osallisuutta, omistajuutta ja toimijuutta tukevia taide- ja kulttuurilähtöisiä palveluja lapsille ja nuorille. Luovat toimintatavat ja taiteen äärellä kohtaaminen voivat edistää lapsen osallisuutta muun muassa tukemalla lapsen monipuolisen itseilmaisun kehittymistä. Oman ilmaisun löytäminen ja näkyväksi tuleminen tuovat rohkeutta, itsevarmuutta, onnistumisen kokemuksia ja ennen kaikkea äänen sille, joka ei sitä ennen ole saanut kuuluviin. Sopiva kulttuurinen yhteiskunnallinen tavoite voisikin olla, että jokainen lapsi voi kokea ylpeyttä itsestään ja kohdata aikuisen katseen, joka ihailee häntä ja hänen onnistumisiaan.

Taide kuulu mulle

Mitä taide on, ja kenelle se kuuluu? Mistä tunnistaa oikean taiteen, ja kuka sitä voi tehdä? Taide on moninainen ja joskus vaikeastikin määriteltävä. Abstraktiot, kerronta, taiteen lajit, menetelmät ja tyylilajit eivät aina aukea aikuiselle tai lapselle, mutta niistä keskustelu voi tuoda keskustelijat samalle kartalle.

On aivan keskeistä, että lapsille annetaan mahdollisuus kokea luovuuden ja taiteen vapaus. Taiteen kokeminen, taiteesta keskustelu ja taiteen kautta kohtaaminen luovat ainutlaatuisia mahdollisuuksia erilaisten ihmisten olla vuorovaikutuksessa. Vahvimmillaan taide näyttää maailmasta jotain mitä ei ennen ole nähty. Parhaimmillaan taide ei pääty teokseen vaan se jatkaa matkaansa ihmisen mielessä kokemuksena ja ajatuksina. Näin taide on vähän niin kuin tunne. Niin kuin rakkaus. Taide ja taiteellinen ilmaisu kuuluvat ihan kaikille ja ovat meidän kaikkien omaisuutta kokemuksesta, osaamisesta tai iästä riippumatta.

Aina ei ole helppoa tulla näkyväksi ja olla katseiden kohteena. Taiteellinen toiminta voi tarjota mahdollisuuksia muutokseen ja avata uutta luovan tilan. Taiteellinen toiminta, tai yhteinen leikki, antaa mahdollisuuden symboliseen etäisyyteen, jolloin syntyy tilaisuus käsitellä epäsuorasti vaikeitakin asioita. Tekemisestä jää konkreettinen jälki, jonka äärelle voi palata uudelleen. Rooliasun turvin vapautunut kerronta tai kuvien, musiikin tai tanssin avulla syntynyt avautuminen muodostuu kertojalle merkitykselliseksi ja kertoo tekijästään tavalla, jota muuten on vaikea synnyttää. Taidemenetelmät voivat toimia suojaavana, välittävänä tai vapauttavana välineenä, jonka avulla saa tartuttua mielessä liikkuviin asioihin. Symbolisen etäisyyden turvin saattaa tulla esille jotain, jolle ei aiemmin ole löytynyt sanoja. Ennen pitkää lapsi alkaa kenties käsitellä myös ongelmiaan kytkemällä niitä luontevasti osaksi luovaa ilmaisuaan. (Känkäinen 2013, 139; Bardy & Känkäinen 2005b.)

Aikuisen ja lapsen välisessä kommunikoinnissa on olennaista, että löytyy luonteva ja molempia osapuolia miellyttävä tapa olla vuorovaikutuksessa (Känkäinen 2013, 139). Lapsi ei kuitenkaan tiedä taiteesta tai monesta muustakaan asiasta, jos hän ei pääse kokemaan ja käsittelemään sitä itse. Hän ei tiedä omista taidoistaan, rajoistaan ja mahdollisuuksistaan, jos ei saa kokeilla niitä turvallisesti ja tule huomatuksi yrittämisen ja onnistumisen hetkillä. Lapsen luovan ilmaisun tukeminen sekä leikin ja taiteellisen toimijuuden tunnustaminen ja arvostaminen on jokaisen aikuisen tehtävä. Parhaiten se onnistuu pysähtymällä, avaamalla mielensä leikille ja olemalla rohkeasti oma itsensä. On niin ikään aikuisen tehtävä avata lapselle ovi taiteen, estetiikan ja elämysten äärelle.

Taide on lasten ja aikuisten yhteinen kokeilun leikkikenttä

Luulen, että jos termiä taide ei olisi keksitty, niin taidetta todennäköisesti kutsuttaisiin aikuisten leikiksi – ja jos leikkiä ei kutsuttaisi leikiksi, olisi se lasten taidetta. Leikissä ja taiteessa pätevät pitkälti samat pelisäännöt ja mahdollisuudet: asioiden käsittely, kokemuksellinen ja elämyksellinen oppiminen, ymmärtäminen, muuntautuminen ja metaforisuus. Jokainen osaa leikkiä jos uskaltaa. Leikissä virhe voi muuttua nopeasti voitoksi ja uhka mahdollisuudeksi. Tai virheet voi heittää romukoppaan ja aloittaa uuden leikin.

Leikkiin sisäänkirjoitetut kokeilut, uppoutuminen, suunnanmuutokset, hyvät ja huonot ideat ja rohkeus kuuluvat toiminnalliseen sanavarastoomme jo varhain lapsena. Leikin unohtuminen nuorten ja aikuisten elämässä vähentää kykyä kokeilla ja ottaa riskejä ja uskallusta yrittää uudelleen, vähät välittäen mokista. Leikki voi näyttää helpolta, mutta
sitä se ei ole. Leikkiminen vaatii rohkeutta kuunnella omia ja toisten ideoita, valmiutta jalostaa niitä edelleen ja kykyä elää hetkessä. Leikin tulee olla onnistuakseen omaehtoista ja vapaata. Leikkiin ei liity tuotteliaisuuden ja onnistumisen velvoitteita vaan se on itsessään arvokasta. Samanlainen ajattelu liittyy taiteeseen ja taiteen riippumattomuuteen.

Siinä missä leikki on lapsen keskeinen tapa hahmottaa maailmaa, tutkia kokemuksia ja harjoitella niiden ymmärtämistä, on taide ja kulttuuri yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan yksi keskeinen tapa tutkia, mitä maailmassa tapahtuu ja miten sitä voidaan ymmärtää ihmisyyden tasolla. Taiteisiin yhdistetään usein vahva leikkimisen elementti. Leikkimisen avulla ihmisen on mahdollista kokeilla, synnyttää tyhjästä uusia maailmoja ja myös koetella häpeänsietokykyään ja siten harjoitella rohkeutta. Kokeileminen ja rohkeus itseilmaisuun edellyttävät sitä, että on rohkea ja uskaltaa asettaa itsensä mahdollisesti naurunalaiseksi. Ja kuten leikkiä, ei taidettakaan voi tehdä väärin, eikä siihen kuulu pakkoa. Se kertoo tekijästään tavalla, joka muuten ei olisi mahdollista.

Taidetta voi tehdä itse, ja sä itse päätät mikä on taidetta. Piirtäessä sä saat tehdä mitä sä haluut ja saat olla mitä sä oot! (Lapsi, 11 v.)

Aikuisten kannattaa leikkiä ja lasten tehdä taidetta, myös yhdessä. Minäkuva ja minuus rakentuvat suhteessa toisiin. Leikissä se rakentuu ilon kautta. Taiteessa ja taidekasvatuksessa on läsnä rajojen sisällä oleva rajattomuus, jonka raamissa turvallinen harhailu, etsiminen, kokeilu ja löytäminen on mahdollista. Jokaiselle löytyy oma tapa tehdä. Usein se vaatii myös aikuisen tai toisen lapsen opastusta ja rinnalla oloa. Joskus se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta se ei haittaa. Oman ilmaisutavan löytyminen on tärkeää, jopa keskeistä, jotta voi turvallisesti kuulua johonkin ja olla osa yhteisöä.

Lastenkulttuuria ja lasten kulttuuria

Lastenkulttuuri, taide ja lasten luova toiminta eivät tapahdu ainoastaan kulttuurikeskuksissa, kouluissa ja harrastuksissa. Suurin osa lastenkulttuurista tapahtuu leikeissä, lasten välisissä kohtaamisissa ja lasten mielissä, usein piilossa aikuisilta. On kaiken vaivan arvoista päästä joskus yleisöksi tai jopa osalliseksi näihin luoviin prosesseihin ja avata mielensä näkemään ja kuulemaan.

Parasta vapaa-ajalla on rakentaminen. Teen erilaisia maailmoja, joissa on sammakoita, kukkia, timantteja, susia ja luurankoja. Aikuisena haluaisin olla yhtä nopea kuin gepardi! (Lapsi, 5 v.)

Taide- ja kulttuurikentän rakenteissa on alettu tunnistaa ja tunnustaa lastenkulttuurin omaleimaisuus ja ainutlaatuisuus. On aikuisten velvollisuus varmistaa lapsille ominainen osallisuus lapsen ehdoilla ja pelisäännöillä myös kulttuuripalveluissa. Tämä vaatii paneutumista ja ymmärrystä. Oivallinen esimerkki lasten osallisuuteen perustuvasta taidekeskuksesta on Brysselin Le Musée des Enfants – lasten museo. Museon missio perustuu lasten tietoisuuden tukemiseen, osallisuuteen ja leikkisyyteen. Museon tavoitteena on tukea lapsen kasvamista sellaiseksi kuin hän on. Museon psykologinen, toiminnallinen ja osallistava lähestyminen kiteytyy kiinalaiseen sananlaskuun: Minä kuuntelen ja unohdan. Minä näen ja muistan. Minä teen ja ymmärrän. Toiminnallisuus on lapselle ominaista. Sanallistaminen, asioiden nimeäminen ja kuuntelu eivät aina tavoita lapsen mieltä.

Lasten kulttuurin tuottaminen ja ymmärtäminen ei kuitenkaan ole aikuiselle aivan helppoa. Usein lastenkulttuuritarjonta heijastaa aikuisten käsitystä lasten toivomasta kulttuurista. Tampereella toimiva Lastenkulttuurikeskus Rulla antoi lapsiryhmälle tehtävän kuratoida taidenäyttely kaupungin taidekokoelmista. Tää on hieno -näyttely sai aikuisilta palautetta liiasta synkkyydestä. Se ei siis edustanut aikuisten mielikuvaa lastenkulttuurin keveydestä ja helppoudesta. Lasten tahto oli valita teoksia, joissa käsitellään vaikeita aiheita ja tunteita, kuten surua ja pelkoa. Näyttely oli hieno, vaikka se ei vastannutkaan aikuisten odotuksia, tai ehkä juuri siksi. On tärkeää, että lapset saavat ilmaista itselleen ominaisella tavalla, tuottaa taidetta omilla ehdoillaan ja kiinnostua asioista ilman aikuisten vahvaa ohjausta ja valintoja.

Olet kiinnostava

Luovuus kukoistaa turvallisessa ja kokeilulle avoimessa ilmapiirissä. Kaikki lapset tarvitsevat vahvistusta tunteelle, että on hyväksytty ja ainutlaatuinen. Liian monella lapsella tämä varmuus on kuitenkin vähäinen tai puuttuu kokonaan. (Känkäinen 2013, 140.) Lapsena koetut ohittamiset ja vähättelyt ja yhtä lailla näkyväksi ja arvostetuksi tulemiset
ja kannustukset kulkevat mukanamme aikuisuuteen asti. Kun aikuisena luomme uutta, lapsuudenkokemukset nousevat helposti pintaan ja huomaamme, kuinka sisäinen lapsemme astuu rohkeasti estradille tai kaipaa kannustusta. Jokainen lapsi ja aikuinen ansaitsisi kannustavan sisäisen äänen, joka sanoo, että sinä riität ja sinun ajatukset ovat tärkeitä. On helpompaa olla rohkea, kun ei tarvitse pelätä torjutuksi tulemista ja tietää, että joku tykkää. Ja on mahdollista olla luova, kun sille annetaan tilaa ja arvostusta.

Vinkit:

• Katso, kuuntele ja kokeile taidetta lapsen kanssa. Ole rohkeasti luova. Kaikki tavat ovat
oikein. Lue runoja, keksi tarinoita, kuuntele musiikkia, piirrä yhdessä, laula, rummuta, muovaile, tanssi, liiku, esitä ja ole yleisönä.
• Kokeile lapsen kanssa erilaisia taidemenetelmiä. Ei haittaa, vaikka et itsekään osaisi. Yhdessä oppiminen on kivaa. Katso vinkkejä vaikka www.harrastakotona.fi-sivustolta.
• Osoita mielenkiintoa ja kehu tosissasi. Älä aina kuittaa lapsen tekemistä tuotoksien
kehumisella, vaan pysähdy tekemisen äärelle, kysy, keskustele, ihmettele ja ihastele
yksityiskohtia yhdessä lapsen kanssa.
• Kysy: ”Mitä kuvassa tapahtuu? Mitä muuta tarinasi päähenkilölle kuuluu? Jatkuuko
tanssiliikkeesi vielä vai oliko tuo esityksen loppu?”
• Älä tee puolesta. Anna aikaa. Suunnitelmien ja suuntien muutokset eivät haittaa. Ne
kuuluvat luovuuteen ja kokeiluun. Jokaisella on oma tapa ilmaista itseään ja oma tahti oppia. Niitä tulee arvostaa.
• Älä mollaa omaa tekemistäsi. Kerro lapselle, mistä sinun teoksesi kertovat. Anna lapsen kysyä.
• Anna lapsen valita mieleisiään juttuja. Tarjoa ideoita ja kokeile rohkeasti. Esimerkiksi Kansallisgallerian sivuilla on laaja kuvakokoelma teoksista, joista voi lapsen kanssa
etsiä suosikkinsa ja keksiä kuviin tarinoita (www.kansallisgalleria.fi).

Kirjoittaja: Pilvi Kuitu
Artikkeli on julkaistu alunperin Pelastakaa Lapset ry:n Kohti lapsen näköistä osallisuutta -julkaisussa toukokuussa 2021.

Blogiteksti on ilmestynyt julkaisussa Kohti lapsen näköistä osallisuutta (pdf)

Lähteet:
Bardy, Marjatta & Känkänen, Päivi (2005) Omat ja muiden tarinat. Ihmisyyttä vaalimassa. Helsinki: Stakes.
Känkäinen, Päivi (2013) Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelussa – kohti tilaa ja kokemuksia. Helsinki: THL.
Lasten sitaatit. www.lastenkulttuuri.fi. Lasten oikeuksien kampanja 2020.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.