Hyppää sisältöön

Eläviä etäelämyksiä?

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa tehtiin mullistavia keksintöjä, jotka mahdollistivat esitysten ja taiteen tallentamisen, tallenteiden monistamisen ja jopa välittämisen samanaikaisesti useaan eri paikkaan. Teknologisen kehityksen myötä esittävä taide siirtyi osin näyttämöiltä ja konserttisaleista uudenlaisiin tilanteisiin. Valokuvat mahdollistivat teoskuvien levittämisen ympäri maailmaa, äänilevytekniikka puolestaan mahdollisti tuhansien ja taas tuhansien kappaleiden painatuksen yhdestä musiikkiesityksestä ja radiolähetykset siirsivät ääntä reaaliajassa paikasta toiseen ja useaankin eri vastaanottimeen. Myös elokuva kehittyi tämän kaiken rinnalla, ja 1930-luvulle tultaessa oltiin jo pisteessä, jossa ääni ja kuva pystyttiin yhdistämään niin, että jopa ”teatterin lumo” oli jossain määrin siirrettävissä valkokankaalle.

Kehitys ei jäänyt vain tähän – 2020-luvulla meillä lähes jokaisella on mukana kulkeva älypuhelin, jonka ääni-, video-, kuva- ja ties mistä ohjelmakirjastoista voimme katsella ja kuunnella lähes loputtomasti aivoissa kihelmöivää sisältöä.

Esittävä ja elävä taide on kuitenkin voinut hyvin tämän kaiken rinnalla. Konserttisalit ja teatterit tarjoavat monipuolista ohjelmaa, jota seuraavat parhaimmillaan kymmentuhatpäiset yleisöt. Myös taidemuseot ovat onnistuneesti kehittäneet erilaisia keinoja tehdä museokävijän vierailusta ikimuistoinen taidekokemus – jotain paljon enemmän kuin teoskuvien katsominen tietokoneruudulta.

Erilaiset tallenteet ja elävä taide täydentävätkin toinen toistaan. Elävän taiteen parissa kokemusta vahvistavat usein miljöö, esimerkiksi hieno teatterirakennus tai konserttisali, sekä yleisön ja taiteilijoiden tai taideasiantuntijoiden välinen vuorovaikutus. Suuressa osassa ovat myös yleisön keskinäinen vuorovaikutus ja tilaisuuteen liittyvät traditiot, kuten laittautuminen sekä väliajalla nautittu lasillinen kuohuvaa – eikä hyvä seurakaan ole pahitteeksi. Tallenteen etu on juuri sen ubiikkiudessa, kaikkipaikkaisuudessa – siihen voi palata aina halutessaan ajasta ja paikasta riippumatta.

Koronapandemian myötä elävän taiteen ja liveyleisöjen tilanne on kuitenkin muuttunut lähes mahdottomaksi. Teatteri- ja konserttisalit ovat pääosin suljettuja, sillä suuria ihmismääriä ei ole syytä koota samaan tilaan. Tätä rajoittavat myös erilaiset viranomaismääräykset. Koko taidekenttä onkin ryhtynyt etsimään keinoja siirtää esittävän taiteen ja museoiden palveluita enenevissä määrin etäyhteyksin koettavaksi. Onnistuneita kokemuksia tästä on muun muassa Tampereen Teatterilla, jonka livestriimattuja Saiturin joulu -näytöksiä seurasi moninkertainen määrä yleisöä verrattuna siihen, jos yleisömäärä olisi rajattu teatterin täyteen katsomoon. Teatteria pystyttiin tarjoamaan myös heille, jotka normaalioloissakin olisivat teatterin ulottumattomissa, esimerkiksi hoitokodissa asuville ikäihmisille.

Sekä elävällä taiteella, tallennetulla taiteella että etäyhteyksin esitettävällä ja koettavalla striimitaiteella on kaikilla omat vahvuutensa. On eri asia lähteä kaveriporukalla tai vaikka puolison kera teatteriin katsomaan West Side Storyä kuin katsoa samainen teos DVD:ltä olohuoneessa. On myös eri asia seurata reaaliajassa striimattua West Side Storyä ja kuulua tiettyyn suurempaan yleisöön aivan erilailla kuin DVD:tä kotisohvalla katsottaessa.

Tähän yleisöön kuuluminen ja sitä myöten mahdollisuus vuorovaikutukseen on juuri se, mikä antaa mahdollisuuden luoda striimatulle elävälle taiteelle lisäarvoa suhteessa tallenteisiin. Nyt koko taidekenttä kuhisee ja on uuden äärellä; kuinka tätä vuorovaikutteisuutta etäyhteyksin lähdetään rakentamaan ja kehittämään? Millaisia innovaatioita asian tiimoilta syntyykään? Mitä ja millaisia ovat nämä uudet elävät digitaaliset yleisöt (live digital audiences)? Millaisia lisäpalveluja heille voidaan tarjota? Ja tärkein kysymys: millaisia mahdollisuuksia ja mitä kokonaan uutta tämä voi tuoda taiteen sisältöön?

Erilaiset digitaaliset alustat ovat monille lapsille ja nuorille jopa tutumpia taiteen kokemisen paikkoja kuin teatteri- tai konserttisalit. Ystäväni varhaisteini-ikäinen poika pohtikin kerran, miksi ihmeessä lähtisi suosikkiartistinsa livekeikalle, sillä ”siellä on tungosta, äänentoisto on kuitenkin ihan mössöä, en nää lavalle ja joutuu vielä lähtemään jonnekin”. Saman keikan paremmalla näkymällä, paremmalla äänenlaadulla ja ilman tungosta voi katsoa myös striiminä kotoa käsin ja olla osa virtuaalista yleisöä, joka kommentoi ja keskustelee verkossa luontevasti samalla kun seuraa keikkaa.

Itse olen saanut parhaat ja ihokarvojanostattavimmat taide-elämykseni kuitenkin paikan päällä konserttisaleissa, keikkapaikoilla ja teattereissa (ja museoissa!). Kyllä siinä on jotain kokonaisvaltaista tunnelmaa, jota ei etänä pysty tavoittamaan.

Taidetestaajissa haluammekin edelleen tarjota ensisijaisesti ihan paikan päälle tehtäviä taidematkoja. Erilaiset tallenteet ja striimatut sisällöt voivat kuitenkin toimia mahtavana lisänä, ja niiden avulla pääsee helposti ja vaivattomasti tutustumaan laajempaan kirjoon erilaista taidetta. Lisäksi ne sopivat koronan aiheuttamiin poikkeusoloihin paremmin kuin suuret yleisötilaisuudet.

Kaikille Suomen yläkoululaisille suunnattu Taidetestaajien ja Suomen kansallisoopperan striimattu Covid fan tutte -lähetys etkoineen ja jatkoineen keskiviikkona 21.4.2021 klo 9.30 alkaen Oopperan stage24.fi-palvelussa. 

Taidetestaajien etäelämysopas suomeksi ja ruotsiksi löytyy osoitteesta https://taidetestaajat.fi/julkaisut

Joonas Keskinen
Hankepäällikkö, Taidetestaajat
(taidetestaajat.fi)

Kuvatiedot: Suomen kansallisooppera, Covid fan tutte
Kuvaaja: Stefan Bremer

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uusimmat uutisemme sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.