fbpx Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurikeskus Lykky mukaan Lastenkulttuurin verkostoon

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto on saanut verkostoonsa valtakunnallista vahvistusta, kun Keski-Pohjanmaalla toimiva lastenkulttuurikeskus Lykky on liittynyt liiton jäseneksi.

Lastenkulttuurikeskus Lykkyä ylläpitävä Kansanmusiikki-instituutti ry on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen akkreditoitu asiantuntijaorganisaatio ensimmäisenä Suomessa, ja on vahvasti verkostoitunut alan toimija-, asiantuntija- ja viranomaiskenttään sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

”On ilo päästä mukaan aktiiviseen ja osaavaan verkostoon, joka työskentelee tärkeän asian puolesta. Verkoston osaksi liittyminen tuo lisää vakautta ja vertaistukea tuoreelle organisaatiollemme”, kertoo Lastenkulttuurikeskus Lykyn koulutusvastaava Anni Järvelä.

Lastenkulttuurikeskus Lykky toivoo verkostolta aktiivista yhteiskunnallista vaikutustyötä lasten ja nuorten kulttuuripalvelujen eteen, vuorovaikutusta osaamisen ja ajatustenvaihdon merkeissä, yhteistä tekemistä ja yhdessä innostumista.

Lastenkulttuurikeskus Lykyn toiminnan keskiössä on elävä kulttuuriperintö, ja vahvinta osaamisaluetta on kansanmusiikki ja -tanssi. ”Kaustinen on monisatavuotisen elävän perinteen ja monien alan toimijoiden kotipesä, joten osaamisellamme on pitkät ja laajalle ulottuvat juuret ympäristössämme. Pyrimme jatkuvasti kehittämään elävän kulttuuriperinnön mahdollisuuksien hyödyntämistä lastenkulttuurin saralla ja tietysti jakamaan kokemuksiamme. Täytämme myös Keski-Pohjanmaan kokoisen maantieteelliseen aukon verkostossa.”

Lastenkulttuurilla on arvo itsessään, mutta se toimii myös välineenä monen tärkeän asian tukemisessa ja edistämisessä. Parhaimmillaan lastenkulttuuri kasvattaa lasten ja nuorten kykyä tutkia, oivaltaa, kehittää itseilmaisuaan ja ryhmässä työskentelyn taitoja sekä auttaa heitä löytämään paikkansa osana ympäröivää yhteisöä”, kiteyttää Anni lastenkulttuurin tärkeydestä.

lastenkulttuurikeskuslykky.fi


Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto mahdollistaa jäsenistään muodostuvan lastenkulttuurin asiantuntijaverkoston, joka tuottaa lastenkulttuuripalveluita monipuolisesti ja monitaiteisesti eri puolilla Suomea. Liitossa on vuoden 2022 alussa 35 jäsenorganisaatiota. Suomen lastenkulttuurikeskukset tekevät yhteistyötä valtakunnallisesti kierrättäen näyttelyitä ja taidetyöpajoja, tekemällä esitys- ja menetelmävaihtoa sekä tuottamalla yhteishankkeita. Keskukset toimivat alueillaan läheisessä yhteistyössä kuntien eri hallinnonalojen, kuten varhaiskasvatuksen, koulujen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.