fbpx Hyppää sisältöön

Liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Tiina Susiluoto

Tiina Susiluoto aloittaa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton hallituksen uutena puheenjohtajana 1.1.2021. Liiton hallituksessa hän on ollut mukana vuoden 2020. Susiluodon tämänhetkisessä työssä Annantalon vastaavana kulttuurituottajana fokus on yhteiskehittämisessä ja verkostotyön kautta taide- ja kulttuurikasvatuksen edistämisessä. Tästä Susiluoto uskoo olevan paljon hyötyä tulevassa puheenjohtajan roolissa. 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä kestävän kehityksen ja tulevaisuuskasvatuksen teemat Susiluoto kokee tässä ajassa erityisen tärkeiksi. Lastenkulttuurin parissa liiton uusi puheenjohtaja on tehnyt töitä vuodesta 2003 lähtien. Susiluoto on nähnyt näiden vuosien aikana, miten lapset ja nuoret ovat päässeet osalliseksi taiteesta ja kulttuurista eri puolilla Suomea. Se on kantava voima. Susiluoto haluaakin puheenjohtajakauden aikana pitää kirkkaana mielessään sen, että lapset ja nuoret ovat juurikin se kohderyhmä ja kaiken työn syy: ”Lastenkulttuurilla on paljon mahdollisuuksia tuoda lasten ja nuorten elämään itseilmaisun mahdollisuuksia, iloa, luovuutta ja toiveikasta tulevaisuususkoa”.

Verkostona edistämässä lapsen oikeuksia

”Suomen lastenkulttuurikeskusten liitossa on viime vuosina panostettu valtakunnalliseen vaikuttamistyöhön, mikä näkyy erityisesti Taidetestaajat-hankkeen tuloksina ja toiminnan jatkumisena. Samalla jäsenistöltä on noussut tarve huomioida ja käyttää yhteiseksi hyväksi verkostomme vahvuudet ja synergiat. Myös kulttuurikasvatussuunnitelmien edistäminen koetaan tarpeelliseksi”, kiteyttää Susiluoto.

”Puheenjohtajana haluan kuulla jäsenistön ääntä ja varmistaa, että liiton tuleva strategia on jäsenkeskusten yhteisesti keskustelema ja luoma. Uskon, että tämän painottaminen on tärkeää jäsenistölle, ja olen vahvasti tämän asian takana. Kollegoilta olen saanut palautetta rauhallisuudesta, selkeydestä ja laaja-alaisesta ajattelusta. Olen ottanut nämä kehut nöyrästi vastaan. Koen, että yhteistyön paras lähtökohta on omien ja toisten vahvuuksien huomaaminen ja arvostaminen.”

Hallituksen puheenjohtajana Susiluoto haluaakin suunnata huomion siihen, että kaikki ovat yhdessä saman tärkeän asian äärellä: ”Tarvitsemme kaikkia jäseniämme, jotta lapsen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin voi Suomessa toteutua”.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.