fbpx Hyppää sisältöön

Merivirta kuljettaa Eskarifestarit varhaiskasvatusyksiköihin poikkeustilan aikana

Merivirta – luoksesi liikkuva taidefestivaali -niminen esitystapahtuma kutsui esikoululaiset poikkeuksellisten olojen vuoksi ulkotiloihin päiväkotien ja koulujen pihoille sekä kenttäalueille. Esitystapahtuman aikana lapset pääsivät kokemaan ja tekemään taidetta osallistumalla kolmeen työpajaan sekä itse esityksen toteuttamiseen. Taidefestivaali toteutettiin kiertuemuotoisena 6.4.–6.5.2021 Seinäjoen, Ilmajoen ja Kurikan alueella tavoittaen yhteensä noin 1100 esikoululaista.

Taidefestivaalilla lapset saavat tutustua sirkuksen, sanataiteen sekä rytmien maailmaan. Esiintyjät ovat päässeet tuomaan vedenalaisiin hahmoihin muun muassa musiikin ja sirkuksen osaamistaan. Eskarifestareihin on kuulunut perinteisesti varhaiskasvatusyksiköille lähetettävä ennakkotehtävä. Tänä vuonna tehtävänä on jongleerauspallon valmistaminen, joita hyödynnetään tapahtuman sirkustyöpajassa.

Merivirran esiintyjinä ja työpajaohjaajina toimivat taiteilija-pedagogit Miia Palomäki, Maiju Niemi, Henri Peltola sekä Louhimon taidekasvattaja Sari Pasanen. ”Iloitsemme mahdollisuudesta tuottaa esittävää taidetta ja työllistää alueen taiteilijoita haastavina aikoina”, sanoo lastenkulttuurituottaja Maarit Manninen. “Viime vuonna koronan takia Eskarifestari jouduttiin kokonaan perumaan, ja se oli monelle eskarilaiselle iso pettymys.

Louhimon lastenkulttuurikoordinaattori Tanja Huuskosen mukaan Eskarifestarit on tärkeä sukupolvikokemus, jonka kautta lapset ovat päässeet kokemaan ja tekemään taidetta ikätovereittensa kanssa. ”Yhdessä koettu juhla lisää osallisuutta taiteeseen ja kulttuuriin, mitä haluamme edistää poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta”, Huuskonen kommentoi.

Lastenkulttuurikeskus Louhimo järjesti tänä keväänä kahdettatoista kertaa Eskarifestarit. Eskarifestareissa on kyse lastenkulttuurikeskus Louhimon ja Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen kehittämästä lastenkulttuurikonseptista, jossa kouluun siirtymisen nivelvaiheeseen tarjotaan lapsille kulttuuri- ja taidesisältöjä. Eskarifestareita on järjestetty vuodesta 2009 lähtien Seinäjoella, vuodesta 2018 Kurikassa ja Ilmajoella vuodesta 2017. Festivaali on osa kulttuurikasvatussuunnitelmatyötä, jossa taataan tietyt kulttuurisisällöt koskemaan koko kunnan tiettyä ikäryhmää.

Videotallenne sekä prosessikuvaus Merivirta -esityskokonaisuudesta on nähtävissä Taidetta eskareihin -sivulla.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.