fbpx Hoppa till innehåll

Kasvua kulttuurista

Kuuselankatu 1, 45100 Kouvola

Kasvua kulttuurista on valtakunnallinen tapaamisten kokonaisuus, jolla tavoitellaan maakuntiin uudenlaisia yhteistyömuotoja ja verkostoja luovien alojen ja kuntatoimijoiden välille sekä edistetään taidekentän työllisyyttä. Tapaamiset ovat suunnattu lasten- ja nuortenkulttuurista kiinnostuneille taiteilijoille ja taidekasvattajille sekä kuntien vapaa-aika-, kulttuuri-, ja sivistystoimen vastuuhenkilöille.

Kasvua kulttuurista -toteutus koostuu kahdesta maksuttomasta tapaamisesta, KOHTI KASVUA -tilaisuudesta ja IDEAKIPINÖINTI-tilaisuudesta.

KOHTI KASVUA -tapaaminen järjestetään pe 7.9. klo 9-16. ja se on suunnattu Kymenlaakson lasten- ja nuortenkulttuurin parissa työskenteleville ja siitä kiinnostuneille taiteilijoille ja taidekasvattajille. Aamupäivän aikana kuullaan inspiroivia puheenvuoroja taiteen, kulttuurin ja luovien alojen tulevaisuudesta alueen eri toimijoilta. Iltapäivän työpajassa pohditaan asiantuntijan johdolla, miten sanoittaa oman työn arvo, merkitys ja vaikutukset. Työskentelyssä keskitytään oman osaamisen tunnistamiseen, sanoittamiseen ja näkyväksi tekemiseen niin itselle kuin tuleville työnantajille. Omaa työtä ja osaamista pohditaan toiminnallisten harjoitteiden kautta sekä itsenäisesti että vuoropuhelussa muiden osallistujien kanssa.

IDEAKIPINÖINTI-tapaaminen järjestetään pe 14.9. klo 09.30-14.30 ja se kokoaa Kymenlaakson alueen kuntatoimijat ja taidekentän edustajat yhteen. Puolen päivän tapaaminen muodostuu kolmesta osasta:

I) Kuntatoimijat kertovat toimialansa tarpeita sekä tulevaisuuskuvia 3 minuutin napakoilla puheenvuoroilla
II) Taidekentän toimijat esittelevät omaa asiantuntijuuttaan ja osaamistaan 3 minuutin napakoilla esittelyillä
III) Alueen kysyntä ja tarjonta kohtautetaan toiminnallisella yhteistyösuunnistuksella, jossa kuntatoimijat ja taidekentän toimijat pääsevät visioimaan yhteistyötä saman pöydän ääressä.

Dela på sociala medier:

Prenumerera på vårt nyhetsbrev

Prenumerera på vårt nyhetsbrev och få de senaste nyheterna från oss via e-post. Du kan avbryta din beställning när som helst.