Suomen lastenkulttuuriliiton 10-vuotista taivalta on juhlittu tänään 19.5.2025 Tampereella Sampolassa, johon juhlallisuudet keräsivät kymmeniä lastenkulttuurialan ammattilaisia eri puolilta Suomea, useita päättäjiä sekä lähikoulujen oppilaita opettajineen.
Tilaisuudessa nautittiin taide-esityksestä ja jaettiin Vuoden lastenkulttuuriteko 2024 -palkinnot, jotka myönnettiin Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimolle ja Lahden kaupungin lastenkulttuurikeskus Efektille. Kumpaakin keskusta kiitettiin visionäärisestä työstä, jonka vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.
Lastenkulttuurikeskus Louhimolle palkinnon toi Eskarifestarit-tapahtuma, joka tavoittaa vuosittain noin 900 esikoululaista Seinäjoelta, Ilmajoelta ja Kurikasta. Monitaiteellinen tapahtuma on osa Seinäjoen kulttuurikasvatussuunnitelmaa ja tarjoaa lapsille taiteen tekemistä ja kokemista jo esikouluiässä.
Lahden kaupungin lastenkulttuurikeskus Efekti puolestaan palkittiin laajamittaisesta työstä lahtelaisten lasten ja nuorten kulttuurikasvatuksen eteen. Lahden eri-ikäisten kulttuurikasvatus laajennettiin vuosina 2023–2024 ensin esikouluikäisiin, sitten 3–5-vuotiaisiin varhaiskasvatuksessa oleviin lapsiin. Lahden laajamittainen kulttuurikasvatus on nyt yksi Suomen tavoittavimmista ja kattavimmista
“Haluamme kiittää Seinäjoen kaupungin lastenkulttuurikeskus Louhimoa sekä Lahden kaupungin lastenkulttuurikeskus Efektiä merkittävästä panoksesta lasten ja nuorten taidekokemusten lisäämiseksi ja maailmojen avartamiseksi, ja siitä rohkeudesta, että kaupungit investoivat pitkäjänteisesti lapsiin ja nuoriin”, perustelee valintoja liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Fatim Diarra.
Lisäksi kunniamaininnan sai Suomen Kulttuurirahasto Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman pitkäjänteisestä rahoittamisesta. Vuonna 2017 alkanut ohjelma on mahdollistanut jo lähes 930 000 nuorten taidevierailua osana koulupäivää. Kulttuurirahaston lisäksi ohjelmaa rahoittaa Svenska kulturfonden.
10-vuotiaan liiton takana yli 20 vuoden työ
Aamun kutsuvierastilaisuuden jälkeen pidetyssä lastenkulttuuriliiton kevätkokouksessa liiton ensimmäinen puheenjohtaja, Porin lastenkulttuurikeskus Kruunupään johtaja Päivi Setälä valittiin liiton kunniajäseneksi. Setälä on tehnyt liiton perustamisen ja kehittymisen eteen merkittävää työtä.
“Päivi Setälän rooli liiton ensimmäisenä puheenjohtajana oli erittäin merkittävä. Ensimmäisten vuosien aikana luotiin pohja verkoston yhteistyölle, liiton toimintojen käynnistämiselle ja neuvoteltiin Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman koordinoinnista Suomen Kulttuurirahaston kanssa”, tiivistää toiminnanjohtaja Aleksi Valta. “Puolipäiväisen koordinaattorin työllistäneestä liitosta on kasvanut kymmenessä vuodessa 16 ihmistä työllistävä asiantuntijaorganisaatio.”
Suomen lastenkulttuuriliitto täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Liitto on vuosikymmenen ajan koonnut yhteen lastenkulttuurin toimijat ja edistänyt lasten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin eri puolilla Suomea.
Suomen lastenkulttuuriliitto perustettiin vuonna 2015 nimellä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto kokoamaan lastenkulttuurityötä tekeviä toimijoita ja vahvistamaan saavutettavaa lastenkulttuuria valtakunnallisesti. Liiton juuret ulottuvat kuitenkin pidemmälle. Toiminnan perustana on vuonna 2003 syntynyt lasten- ja nuortenkulttuurin asiantuntijaverkosto Taikalamppu, josta on kehittynyt nykyinen, koko maan kattava lastenkulttuuriverkosto. Tänä päivänä Suomen lastenkulttuuriliiton koordinoimassa verkostossa toimii 36 ammattimaista lastenkulttuuritoimijaa eri puolilla Suomea.
“Tavoittelemme sitä, että jokainen lapsi ja nuori pääsee kulttuurin ja taiteen kokijaksi ja tekijäksi. Vuosien saatossa liitosta on tullut koko maan kattava lasten kulttuuristen oikeuksien puolustaja ja edistäjä”, sanoo liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta.
Lastenkulttuuriliiton syntymäpäiväjuhlat huipentuvat kaupungin vastaanottoon Tampereen Raatihuoneella tänään illalla.