fbpx Hyppää sisältöön

Lapsen oikeuksien viikko 2021

Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Viikkoa vietetään jälleen 15.–21.11.2021. Vuoden 2021 Lapsen oikeuksien viestinnän teema on lapsen oikeus hyvään kohteluun.

#MullaOnVäliä #SullaOnVäliä

On tärkeää, että jokainen lapsi tietää, että hänellä on oikeus tulla kohdelluksi hyvin. Jokaisen lapsen on myös ymmärrettävä, että tämä sama oikeus kuuluu kaikille muillekin lapsille.

Lapsen oikeuksien viikko ja lastenkulttuuri

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto osallistuu tänäkin vuonna Lapsen oikeuksien viikolle. Tavoitteena on tuoda esiin liiton verkoston asiantuntijuutta ja osaamista Lapsen oikeuksien viikon kampanjan kautta. Liiton kampanja on muistutus myös siitä, että taide ja kulttuuri ovat kaikkien lasten oikeus, ja merkityksellinen osa lasten arkea ja kasvatusta. Liitto on esillä sosiaalisessa mediassa lastenkulttuuri & hyvä kohtelu -teemalla koko kampanjaviikon ajan.

Kyky ilmaista tunteita suojaa lasta

Mitä enemmän lapset ymmärtävät tunteita ja osoittavat empatiaa toisiaan kohtaan, sitä tasapainoisempia lapsista tulee, ja sitä tunneterveempiä vanhempia ja työelämään osallistujia heistä kasvaa. Mikä tärkeintä, tunne- ja vuorovaikutustaidot edistävät lasten ja nuorten mielenterveyttä.

Hyvät tunne- ja vuorovaikutustaidot auttavat suhtautumaan myönteisesti itseemme ja toisiin ihmisiin, vahvistamaan sosiaalisia suhteitamme sekä hyväksymään erilaisuutta ja ratkaisemaan ongelmia yhteistuumin.

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja taiteen keinoin

Tunne- ja vuorovaikutustaitoja voidaan opettaa osallistavasti ja tehokkaasti taiteen keinoin, esimerkiksi kuvataiteen tai draaman keinoin. Näin lapset oppivat reagoimaan konflikteihin rakentavasti, ymmärtämään kiusaamisen vaarat, puolustamaan heikompia sekä välttämään niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa. On tärkeää tunnistaa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen yhteiskunnallinen merkitys, sillä demokratian säilyttäminen edellyttää erilaisuuden ja erilaisten mielipiteiden hyväksymistä.

Taide- ja kulttuurilähtöisten menetelmien avulla rikastetaan arkista kanssakäymistä, pyritään saamaan aistit ja mieli liikkeelle sekä houkutellaan kokemuksia ja tunteita. Kyky ilmaista tunteita on selkeästi suojaava tekijä lapselle.

Taidetoimintaan osallistuminen tarjoaa symbolisen etäisyyden ja suojan ilmaisulle. Taiteellisen ilmaisun, kuten teatterin, tanssin, musiikin tai kuvataiteen turvin voi tulla esiin jotain sellaista, jolle on ollut vaikea löytää sanoja tai muotoa. Taide tarjoaa välineitä myös sosiaaliseen kasvuun ja oppimiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen.


Hyvä kohtelu -lastenkulttuurin materiaalit

1. Kuvataide- ja draamaopetukseen liittyvä työpajavideo (7 min 50 sek)

Teatteripedagogi Hanna Raita-aho on suunnitellut ja toteuttanut Lapsen oikeuksien viikkoa varten Hyvä kohtelu -kuvataide- ja draamatyöpajan, josta tehtiin video lasten kanssa työskentelevien opettajien, varhaiskasvattajien ja taidekasvattajien hyödynnettäväksi. Videotyöpaja on sekä suomeksi että ruotsiksi. Työpajavideoita voi käyttää omassa työssään tai viestinnässä kopioimalla videon päältä Youtube -linkin.

Aiheena on hyvä kohtelu ja sen tutkailu. Työpaja sisältää toiminnallisia draamaharjoituksia, joissa lapset voivat itse asettua toisen ihmisen asemaan miettimään erilaisia tilanteita ja toimintatapoja. Tavoitteena on havainnollistaa lapsen oman toiminnan kautta miten muita ihmisiä on hyvä kohdella, ja miten toivoisi itse tulevansa kohdelluksi. Työpajavideo sisältää myös kädentaitoja ja kuvataidetta. Työpajavideot ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Työpaja on suunnattu etupäässä esikoulu- ja esiopetusikäisille, mutta sitä voi soveltaen käyttää myös vanhempien lasten kanssa.

2. Haasta hyvään -haastevideo (2 min 50 sek)

Lapsen oikeuksien materiaalikokonaisuuteen kuuluu lisäksi Haasta hyvään -haastevideo, jota voi käyttää opetustyössä tai käyttää viestinnässä mm. sosiaalisessa mediassa. Haasta hyvään -haastevideon avulla haluamme, että lapset itse pysähtyvät miettimään, kuinka haluavat tulla kohdelluksi ja kuinka he kohtelevat muita. Tärkeässä roolissa tämän viestin viemisessä ovat kaikki lasten parissa työskentelevät aikuiset, vanhemmat, isovanhemmat sekä media. Videolla on dramatisoituja kohtauksia, joissa toista ihmistä kohdellaan hyvin. Kun toteuttaa itse hyvän teon, voi haastaa myös toisen tekemään niin. Video soveltuu lasten kanssa katsottavaksi.

3. Sosiaalisen median viestintämateriaali

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto viestii Lapsen oikeuksien viikolla 15.–21.11. Seuraa, kommentoi, jaa ja viesti omissa kanavissasi. Tuodaan yhdessä lastenkulttuuria ja lasten oikeutta hyvään kohteluun esille!

Lastenkulttuurin Facebook
Lastenkulttuurin Twitter
Lastenkulttuurin Instagram

Alla olevia kampanjakuvia voit käyttää vapaasti sosiaalisen median viestinnässä, ja kertoa olevasi mukana Lapsen oikeuksien viikolla!

4. Lapsen oikeuksien viikon hästägit

Lapsen oikeuksien viikolla käytettävät hästägit ovat #lastenkulttuuri / #barnkultur

#MullaOnVäliä #SullaOnVäliä / #JagÄrBetydelsefull #DuÄrBetydelsefull

#lapsenoikeudet / #barnrättigheter 

#lapsenoikeuksienviikko / #veckanförbarnetsrättigheter 

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.