Tule jäseneksi Suomen lastenkulttuurikeskusten liittoon
Voit liittyä liittoon: 1. varsinaiseksi jäseneksi 2. yhteistyöjäseneksi 3. kannatusjäseneksi |
Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton tarkoituksena on lastenkulttuuritoiminnan yleisen kehittämisen lisäksi edistää ammatillisesti toimivien lastenkulttuurin tuottajien toimintaedellytyksiä.
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa, tarjoaa täydennyskoulutus- sekä muita palveluja jäsenilleen, järjestää avoimia keskustelufoorumeita, antaa asiantuntija-apua lasten ja nuorten kulttuuriin liittyvissä asioissa sekä osallistuu lastenkulttuurialan kansainväliseen yhteistyöhön. Liitto hallinnoi projekteja sekä kokoaa systemaattisesti tietoa lastenkulttuurista ja alan toimijoista.
Liitto tekee myös yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten taide-, tiede- ja ammattiyhteisöjen kanssa monitieteellisessä lapsia ja nuoria koskevassa tutkimuksessa sekä välittää tietoa alaan liittyvistä tutkimuksista.
1. Kiinnostaako liiton varsinainen jäsenyys?
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto kokoaa jäsenet yhteen ja mahdollistaa yhteisen keskustelun, yhdessä kehittämisen ja yhdessä vaikuttamisen. Liiton mahdollistama yhteistyö jäsenten kesken muodostaa Suomen vaikuttavimman lastenkulttuurin asiantuntijaverkoston, jota tuetaan esimerkiksi jäsentapaamisten ja koulutusten sekä yhteisten kampanjoiden ja hankkeiden avulla.
Varsinainen jäsen osallistuu liiton toimintaan sen täysivaltaisena jäsenenä.
Liiton jäsenyyteen sisältyvät
- vaikuttamismahdollisuudet liiton toimintaan ja sen kautta lastenkulttuurin toimintaedellytyksiin valtakunnallisella tasolla
- osallistumis- ja äänioikeus sääntömääräisissä yhdistyksen kokouksissa
- oikeus asettaa ehdokas liiton hallitukseen
- oikeus osallistua lastenkulttuurin neuvottelukuntaan
- säännölliset jäsentapaamiset
- säännöllisesti ilmestyvät jäsen- ja uutiskirjeet
- työ- ja teemaryhmien jäsenyys
- mahdollisuus osallistua liiton koordinoimiin kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin
- koulutuspaikat ja yhteistyöehdotukset tarjotaan ensisijaisesti varsinaisille jäsenille
- alennukset koulutuksista ja tapahtumista.
Liittyessään jäseneksi toimija sitoutuu Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton arvoihin, visioon, missioon ja strategiaan. Toimijan tulee olla valmis sitoutumaan tilastotietojen raportointiin ja välittämiseen liitolle vuosittain.
Hakulomakkeen jättämisen myötä hakija liitetään yhteistyöjäseneksi varsinaisen jäsenyyden hakemuksen käsittelyajaksi. Hallitus päättää varsinaisista jäsenistä kaksi kertaa vuodessa (ennen liiton sääntömääräisiä kevät- ja syyskokouksia).
Vuosimaksu 450 euroa
2. Yhteistyöjäseneksi – tule mukaan lastenkulttuuriverkostoon
Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton yhteistyöjäsenyys tarjoaa mahdollisuuden profiloitua lastenkulttuuriverkoston jäsenenä. Yhteistyöjäsenenä olet tietoinen lastenkulttuurin ajankohtaisista tapahtumista, alan kehityksestä ja pääset osaksi asiantuntijaverkostoa.
Jäsenetuja ovat koulutukset ja yhteistyötarjoukset. Yhteistyöjäsenillä on mahdollisuus päästä mukaan liiton teemaryhmiin. Yhteistyöjäsenet liitetään automaattisesti uutiskirjeen tilaajiksi ja he saavat vuosittain myös kaksi erityisesti heille suunnattua uutiskirjettä.
Liiton yhteistyöjäseniä voivat olla toimijat, jotka eivät halua varsinaiseksi jäseneksi, mutta ovat kiinnostuneita liiton toiminnasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Yhteistyöjäsen voi olla yksityishenkilö, yhdistys, yhteisö, yritys, verkosto, kunta, seurakunta, museo tai taidelaitos. Myös alueellisissa lastenkulttuuriverkostoissa toimivat kunnat voivat olla yhteistyöjäseniä.
Yhteistyöjäsen hyväksyy liiton tarkoituksen ja sitoutuu Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton arvoihin, visioon ja missioon. Myös poliittisesti tai uskonnollisesti sitoutunut taho voi olla liiton yhteistyöjäsen.
Mitä enemmän meitä on verkostossa, sen paremmin pystymme vaikuttamaan. Tule mukaan lastenkulttuurin verkostoon!
Hallitus hyväksyy uusia yhteistyöjäseniä kaikissa kokouksissaan.
Vuosimaksu 50 euroa.
3. Tue lastenkulttuuria kannatusjäsenenä
Kannatusjäsenyys sopii kaikille yhdistyksille, yhteisöille, yrityksille ja yksityishenkilöille, jotka haluavat tukea liiton toimintaa. Kannatusjäsenet hyväksyvät Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton tarkoituksen ja sitoutuvat liiton arvoihin, visioon ja missioon.
Kannatusjäsenet liitetään automaattisesti lastenkulttuurin uutiskirjeen saajaksi ja voidaan mainita liiton viestinnässä. Kannatusjäsenillä on oikeus ilmoittaa olevansa liiton kannatusjäsen.
Vuosimaksu 200 euroa.
Mikäli sinulla on kysyttävää jäsenyyksistä, olethan yhteyksissä liiton järjestöpäällikkö Henna Kojoon: henna.kojo@lastenkulttuuri.fi, +35840 800 7296