fbpx Hyppää sisältöön

Ystävänpäiväkampanja

Lastenkulttuuri ystävyyden edistäjänä Keräyshaaste kaveriporukoille! 

On eri asia olla yksin kuin olla yksinäinen. Vakava yksinäisyys voi haavoittaa lasta tai nuorta syvästi, romuttaa pienen mielen. Hän voi kokea häpeää ja tuntea olonsa turvattomaksi. 

Kuten aikuiset, myös lapset ja nuoret haluavat osallistua, saada positiivisia vuorovaikutuskokemuksia ja luoda kontakteja samanmielisiin ihmisiin. He ansaitsevat tulla kuulluksi ja tuntea itsensä hyväksytyksi sekä arvostetuksi. 

Lastenkulttuurilla on suuri merkitys yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjumisessa. Taide- ja kulttuuriharrastukset kasvattavat itsevarmuutta, tunnetaitoja sekä vuorovaikutuskykyjä ja tarjoaa mahdollisuuden tarkastella asioita toisen ihmisen näkökulmasta. Taiteen avulla lapsi voi tehdä itseään näkyväksi, sillä taiteen eri keinoin on turvallista ilmaista omia ajatuksia ja tunteita. Taiteen ja kulttuurin kautta voi osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja saada oman äänensä kuuluviin. Harrastustoiminnassa saadaan uusia ystäviä, onnistumisen sekä osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Taiteen ammattilaisten vahvuutena on huolehtia turvallisesta tilasta sekä kunnioittavasta ja kannustavasta ilmapiiristä työpajoissa sekä harrastusryhmissä. 

Haastamme kaikki yritykset sekä työ-, harrastus- tai kaveriporukat osallistumaan keräykseemme. Jo 500 eurolla pystymme järjestämään taidetyöpajan lapsille ja/tai nuorille. Mitä enemmän lahjoituksia, sitä enemmän työpajoja. Edistetään siis yhdessä lasten ja nuorten ystävyyttä! 

Osallistua voi täyttämällä alla olevan verkkolomakkeen. 

Voit myös lahjoittaa käyttämällä alla olevia lahjoitustietoja

Tilinumero: FI87 5730 0820 6920 16
Saaja: Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
Viite: 2011

Lämmin kiitos! 

Rahankeräyslupa RA/2020/1348

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton päätehtävä on edistää valtakunnallisesti lasten ja nuorten oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin. Me vaikutamme sen puolesta, että Suomessa kaikille lapsille ja nuorille olisi tarjolla laadukasta, kohtuuhintaista ja itselle mieluista taide- ja kulttuuritoimintaa sekä mahdollisuuksia myös kokeilla erilaisia taide- ja kulttuuriharrastuksia. Lahjoituksilla muun muassa toteutetaan taidetyöpajoja, taiteilijoiden vierailuja ja taidelaitosvierailuja sekä tuetaan vähävaraisten lasten harrastamista. Varoilla tuetaan myös kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämistä. Emme tavoittele emmekä jaa voittoa yksityisille henkilöille.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.