Taidetestaajat-hanke on lukuvuodesta 2017–18 alkaen tarjonnut kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille mahdollisuuden kokea korkealaatuisia taide-elämyksiä niin konserttisaleissa, taidemuseoissa, teattereissa kuin monilla muilla estradeilla ympäri maata. Samalla nuoret ovat päässeet kurkistamaan esiripun taakse suomalaisten taidelaitosten ja ammattitaiteilijoiden maailmaan osana koulutyötä.
Toimintaan on kolmen lukuvuoden aikana osallistunut yhteensä lähes 180 000 kasiluokkalaista ja lisäksi heidän valvojansa. Lukuvuoden 2020–21 ilmoittautumisprosentti on 99,3 %, yhteensä yli 67 000 henkilöä!
Taidetestauksen vaikutus nuorten kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen on suuri. Toiminta tukee alueellista ja sosiaalista tasa-arvoa ja auttaa eriarvoistumisen ehkäisyssä. Verovaroin ylläpidettävät taidelaitokset ovat pääosin Helsingissä (erityisesti kansalliset kohteet) tai muissa maakuntakeskuksissa. Pääsy näiden palvelujen äärelle vaihtelee suuresti asuinpaikasta riippuen ja on erityisen hankalaa lapsille ja nuorille, jotka käyvät koulua suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Taidetestaajat tarjoaa pääsylippujen lisäksi myös matkat ja tekee taiteesta näin konkreettisesti saavutettavaa. Tekemäämme selvitykseen vastanneista ainoastaan 5 % olisi tehnyt vastaavia vierailuja ilman Taidetestaajia[1].
Taidetestaajista on tullut kouluilla toivottu ja odotettu toimintamalli. Keväällä 2019 teettämämme kyselyn mukaan peräti 94 % koulujen edustajista (opettajat, rehtorit) piti hanketta tärkeänä[1]. Kevään 2020 kyselyn mukaan 57 % vastaajista toivoi toiminnan jatkuvan kahden vierailun mallilla ja 39 % toivoi jatkoa yhden vierailun mallilla[3]. Teemmekin tällä hetkellä kovasti töitä varmistaaksemme toiminnan jatkumisen myös tulevaisuudessa.
Taiteen on tarkoitus ilahduttaa, herkistää, vihastuttaa, ihastuttaa, ärsyttää, kummastuttaa tai joskus jopa tylsistyttää. Kaikenlaiset tuntemukset ovat sallittuja myös kasiluokkalaisille. Taidevierailulle tulemista voi helpottaa ja elämystä syventää hyvin valmistautumalla. Taidetestaajat-vierailuihin liittyykin aina taidelaitosten laatimia ennakkotehtäviä tai -materiaaleja, jotka valmistavat nuoria tuleviin taide-elämyksiin. Varsinaisen esityksen, konsertin tai näyttelyn lisäksi vierailujen yhteydessä tarjotaan usein jotain ekstraa: taiteilijatapaamisia, erilaisia työpajoja tai keskustelutilaisuuksia, jotka niin ikään tekevät taiteen maailman nuorille helpommin lähestyttäväksi.
Taidetestaajat tarjoaa paitsi elämyksiä nuorille, myös monipuolisen välineen opetussuunnitelman perusteissa esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseen. Perusopetuksen kulttuuritehtävän[4] lisäksi vierailuja voi tarkastella ja hyödyntää vaikkapa monialaisten oppimiskokonaisuuksien rakentamisen näkökulmasta.
Taidetestaajissa haluamme kehittää myös Suomen taidekentän osaamista nuorille ja kouluille suunnattujen sisältöjen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tätä varten tarvitsemme palautetta suoraan nuorilta. Taidetestaajien arviointisovelluksen avulla nuori pääsee helposti antamaan palautetta ja kertomaan fiiliksistään vierailun jälkeen – tuloksia voi lukea osoitteessa www.taidetestaajat.fi, jonne kolmelta ensimmäiseltä lukuvuodelta on kertynyt jo lähes 120 000 arviota.
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto jäsenkeskuksineen on tehnyt pitkään töitä sen eteen, että jokaisessa Suomen kunnassa ja koulussa olisi kulttuurikasvatussuunnitelma takaamassa lasten ja nuorten pääsyn taiteen äärelle. Tämä on myös kulttuuriministerin salkkua kantavan keskustapuolueen kulttuurilinjauksen ensimmäinen toimenpide-ehdotus[5]. Myös Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen nostaa tämän konkreettiseksi toimenpide-ehdotukseksi yhdenvertaisuuden edistämiseksi[6].
Taidetestaajat on yhden kokonaisen ikäluokan tavoittava kulttuurikasvatussisältö ja valtakunnallinen toimintamalli. Toimintamme ulottuu kaikkiin Suomen yläkouluihin ja takaa sen, että jokainen pääsee taidevierailulle edes kerran peruskoulunsa aikana. Taidetestaajat tarjoaa myös valtakunnallisen verkoston kulttuurikasvatustyön kehittämiselle – Taidetestaajissa hyvät innovaatiot eivät jää paikallisiksi, vaan leviävät ympäri maan.
Kolmessa lukuvuodessa kouluissa on alettu löytää Taidetestaajien hyöty opetuksen lisäresurssina, ja taidelaitosten ymmärrys kouluryhmistä ja erityisesti kahdeksasluokkalaisista kohderyhmänä on kasvanut. Tulevaisuudessa haluamme kuulla vielä enemmän palautetta ja toiveita suoraan toimintamme varsinaiselta kohderyhmältä, siis kahdeksasluokkalaisilta.
Vaikka koronavirus aiheuttaa tällä hetkellä haasteita, teemme kaikkemme täyttääksemme lupauksemme taide-elämyksestä lukuvuoden 2020–21 noin 60 000 kasiluokkalaiselle. Tämä tarkoittaa sekä koulujen että taidelaitosten turvallisuussuositusten ja -rajoitusten huomioimista ja suuria muutoksia jo suunniteltuihin vierailuihin. Mietimme jatkuvasti, kuinka taataan nuorten kulttuuriset oikeudet ja tehdään taide saavutettavaksi poikkeuksellisessa tilanteessa.
Tällä hetkellä Taidetestaajat-hankkeelle on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin (50 %) sekä eduskunnan myöntämä valtionrahoitus (50 %) lukuvuodeksi 2020–21. Yksityisten rahastojen aloitteesta käynnistynyt toiminta on syytä saada pysyväksi osaksi suomalaista kulttuurin ja opetuksen kenttää ja pysyvästi valtion rahoituksen piiriin. Tätä toivovat sekä koulujen että taidelaitosten edustajat – ja kuulemani mukaan myös kasiluokkalaiset pitävät hieman erilaisista koulupäivistä.
Joonas Keskinen
Hankepäällikkö, Taidetestaajat
[1] Koulu- ja taideorganisaatiokyselyt: CERADA-tutkimuskeskus ja Taidetestaajat, kevät 2019, 992 vastausta.
[2] Koulu- ja taideorganisaatiokyselyt: CERADA-tutkimuskeskus ja Taidetestaajat, kevät 2019, 992 vastausta.
[3] Taidetestaajien koulukysely, kevät 2020, 1629 vastausta.
[4] Perusopetuksen kulttuuritehtävä: Edistää monipuolista kulttuurista osaamista ja kulttuuriperinnön arvostamista sekä tukea oppilaita oman kulttuuri-identiteetin ja kulttuurisen pääoman rakentamisessa.
[5] Keskustan kulttuurilinjaus
[6] https://kulttuurijataide.fi/mika-on-kuntavaalien-tarkein-teema/