fbpx Hyppää sisältöön

Aikamatkailua ja arkkitehtuuria Särestöniemessä

Mitä saadaan aikaan, kun kolme lastenkulttuurikeskusta Pohjanmaalta, Lapista ja Pohjois-Savosta laittavat hynttyyt yhteen?

Saadaan koolle yli 20 innostunutta koulutettavaa, jotka lähtivät matkalle vuoteen 1978 Reidar Särestöniemen maisemiin Kittilän Kaukosen kylään Särestöniemi-museoon. Järjestimme aikamatkan ryyditettynä arkkitehtuurikasvatuksella varhaiskasvatuksen, museoiden, kulttuuritoimien ja koulupuolen ammattilaisille, jotta he pystyisivät hyödyntämään menetelmiä omissa yksiköissään ja yhteistyössä.

Ohjeena koulutukseen tulijoille oli pukeutua 1970-luvun innoittamana. Saimmekin koulutukseen todella kattavan muotikatsauksen 70 -luvun eri vuosilta. Aluksi orientoiduimme aikamatkaan ja sen toteuttamiseen. Perehdyimme myös siihen, miten arkkitehtuurikasvatus voidaan ottaa helposti mukaan aikamatkaan.

Tämän jälkeen siirryttiin itse aikamatkaan roolitusten kautta ja ei kun menoksi. Avustavana henkilönä heilui toimittaja, joka kuvasi toimintoja sekä toi uutta näkökulmaa ja keskustelujen aiheita Reidarin elämästä. Näin saatiin autenttinen kokemus menemällä hieman syvemmälle oikeaan vuosikymmeneen. Koko koulutettava porukka heittäytyi täydellä sydämellään asiaan ja palaute heti koulutuksen jälkeen oli hyvää.

Ympäristönä Särestöniemen museo oli upea ja siellä olisi erilaisia aikamatkoja voinut järjestää useitakin. Tähän vuosilukuun sijoittui arkkitehtuurisesti erittäin tärkeä tapahtuma museon alueella, eli Reidarin ensimmäinen ateljee paloi ja uusi rakennettiin 10 kuukauden sisään vanhan palosta. Näin pystyimme autenttisesti hyödyntämään paikan historiaa ja siellä oikeasti tapahtuneita asioita.

Yhteistyö oli erittäin hedelmällistä ja jatkoa varmasti seuraa eri teemoilla. Olihan myös mahtavaa, että Lappi tarjosi kaukaa tulleille kouluttajille parastaan ja nähtiin ihan oikeita porojakin paluumatkalla Rovaniemelle.

Aurinkoisin, pienen räntäsateen ryydittämin terveisin pohjoisen laitumilta Anne Luiro (Rovaniemi), Annina Ylikoski (Vaasa) ja Mervi Eskelinen (Lapinlahti)

Lastenkulttuurikeskus Lastu ja Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Bark järjestävät vuoden 2019 aikana arkkitehtuuri- ja kulttuuriperintökasvatusta yhdistävän koulutuskiertueen, jossa tehdään tutuksi arkkitehtuurikasvatuksen ja kulttuuriperintökasvatuksen yhdistämistä. Rahoitusta koulutuskiertueelle on saatu Taiteen edistämiskeskukselta. Kiertue suuntaa Lapin lisäksi Keski- Pohjanmaalle ja Pohjois-Karjalaan.

Historiallinen aika ja ympäristökokonaisuus, mitä kunkin paikkakunnan koulutuksessa hyödynnetään valitaan yhteistyökumppanina toimivan lastenkulttuurikeskuksen kanssa. Myös koulutukseen osallistuva paikallinen joukko kokoontuu alueen tarpeiden mukaan.

Lastenkulttuurikeskukset, museot, koulut, varhaiskasvatus yms. voivat hyödyntää koulutusantia kehittämällä omaa  toimintaansa arkkitehtuuri- ja kulttuuriperintökasvatussisältöisiä työpajoja, opetuskokonaisuuksia ja yleisötyön muotoja. Tavoitteena on saada erilaiset toimijat huomaamaan arkkitehtuuri- ja kulttuuriperintökasvatuksen tarjoamat moninaiset mahdollisuudet. Aikamatkan ja arkkitehtuurikasvatuksen yhdistelmä tarjoaa monialaisen näkökulman, joka yhdistyy esimerkiksi monen paikallistoimijan (mm. kotiseutuyhdistykset, museot, Martat, 4H) kotiseutukasvatuksen tavoitteisiin tai vastaa hienosti uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin: mm. monialaisuuden, ympäröivän ympäristön ja erilaisten toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön sekä erilaisten oppimisympäristöjen tai oppiaineita yhdistävien laaja-alaisien osaamisalueiden tavoitteisiin. Se voi olla yksi malli toteuttaa koulussa oppiainerajoja ylittäviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Koulutus antaa ideoita myös kulttuurikasvatussuunnitelmien ja -polkujen arkkitehtuuri- ja kulttuuriperintösisältöisten opetuskokonaisuuksien kehittämiseen.

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.