Koulutaiteilija, mikä se on, mitä se tulee tänne tekemään? Joku taiteilijahörhö, joka maalailee ympäriinsä? Voisko tätä olla joka päivä? Opettajille kans!
Taiteilija koulussa tai päiväkodeissa ei ole uusi juttu Jyväskylässä: kulttuuriopetussuunnitelma Kompassista tuli osa Jyväskylän kaupungin opetussuunnitelmaa jo vuonna 2009. Kompassi näyttää tietä taiteen ja kulttuurin äärelle tavoittaen vuosittain kaikki oppilaat esikoulusta alkaen 9. luokalle saakka. Kulttuuri- ja opetuspalveluiden yhteistyössä toteuttama Kompassi vie lapset ja nuoret kulttuuriretkille kaupungin taidelaitoksiin ja kulttuurikohteisiin ja tuo taiteen ja kulttuurin lasten ja nuorten luo esitysten ja taidepajojen muodossa.
Tänäkin lukuvuonna noin 30 eri taiteenalojen taiteilijaa ja taidekasvattajaa kiertää kaupungin päiväkoteja ja kouluja ohjaamassa taidepajoja, joten vierailevat taiteilijat ovat jo tuttu näky lasten arjessa. Syksyllä 2021 käynnistettiin kuitenkin hieman erilainen Koulutaiteilija-projekti, jossa oltiin uuden äärellä – koulutaiteilijan työnkuvan lähtökohtana on tukea taidelähtöisillä menetelmillä oppilaiden hyvinvointia ja osallisuutta sekä vahvistaa koulun yhteisöllisyyttä. Tavoitteena oli tuoda koulun arkeen yksi aikuinen lisää, jolla on aikaa kuunnella ja kohdata ja jonka hyppysissä taide olisi ikään kuin välikappaleena kontaktien luomiselle.
Kulttuurin hyvinvointivaikutukset ovat olleet esillä viime vuosina vahvasti ja ne toimivat myös pohjana tälle projektille: miten taidelähtöiset menetelmät ja jo käytössä olevat toimintamallit voisivat olla vielä vahvemmin ja systemaattisemmin osana kouluissa toteuttavaa oppilashuoltotyötä? Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Lasten ja nuorten pahoinvointi on myös lisääntynyt viime vuosina, joten ennaltaehkäisevää oppilashuoltoa tarvitaan kipeästi jo yhä nuorempien lasten parissa. Oppilashuoltotyössä käytetään moniammatillisia työskentelytapoja ja myös erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä. Tämän projektin myötä haluttiin lähteä vahvistamaan juuri tätä yhteistyötä ja löytämään uusia toimintamalleja.
Kulttuuriaitan kautta toteutettiin keväällä 2021 kolme lyhyttä Taide oppilashuollossa -pilottia muutamalla Jyväskylän koululla. Näiden eri taiteenalojen ja eri oppilashuollollisten teemojen pohjalta toteutettujen taidepajakokonaisuuksien jälkeen todettiin, että kohtaaminen ja teemojen käsittely vaatii aikaa ja vielä vähän lisää aikaa. Pilotti loppui juuri, kun päästiin vauhtiin ja opittiin tuntemaan puolin ja toisin. Piloteista sai alkunsa pidempi projekti, koulutaiteilija koko syyslukukaudeksi yhteen kouluun, osaksi koulun jokapäiväistä arkea ja niin lasten, nuorten kuin koko työyhteisönkin elämää.
Elokuussa koulutaiteilijaksi valittu Laura Pisto aloitti työnsä Huhtasuon yhtenäiskoululla, yhteensä noin 900 oppilaan isossa ja monikulttuurisessa koulussa. Ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana Laura kiersi järjestelmällisesti kaikkia ryhmiä – alakoulun, yläkoulun sekä vaativan erityisen tuen ryhmiä – esittäytyen ja kertoen kuka uusi tyyppi koululle on tupsahtanut. Laura on lähtenyt ottamaan isoa koulua haltuun vahvasti toiminnan ja oman persoonansa kautta. Hän on luonut syyslomaan mennessä jo monta toistuvaa toimintamallia, joihin oppilaat saavat matalalla kynnyksellä osallistua.
Osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta projektissa on myös luotu useita reittejä, joiden kautta ryhmille ja jopa yksittäisille oppilaille on voitu suoraan tarjota mahdollisuus tulla koulutaiteilijan luo: tekemään, olemaan, juttelemaan, lepäämään, kokeilemaan jotain uutta, taiteilemaan tai tekemään jotain, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä tai helpottaa oloa. Tämä vaatii koulutaiteilijalta myös kykyä heittäytyä uuteen:
”Kerran yhden oppilaan kanssa saatiin tehtäväksi tehdä ukulelella biisi ja minähän en osaa soittaa ukulelea, mutta niin vain harjoiteltiin sointuja ja tapailtiin sanoja. Kaikkea ei koulutaiteilijakaan todellakaan osaa, silloin vaan täytyy todeta, että opetellaan yhdessä, Laura kertoo kohtaamisista. Joskus aikuisenkin täytyy poistua omalta mukavuusalueeltaan, heittäytyä ja oppia uutta, näyttää esimerkkiä. On myös tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on tila, jossa voi olla ilman ennakkoluuloja, suorituspaineita tai tuomitsemista. Jokainen saa olla ja tehdä omalla tavallaan. ”
Lauran viikko on täynnä toimintaa ja paljon kasvoja. Muun muassa viikoittaiset taiteilutunnit, hiljaisuuden välitunnit, yksinäisten ryhmä, pajavälkät, koulutaiteilijan vierailut oppitunneilla ja pienryhmissä, vapaat välituntikohtaamiset, Olkkari-toiminta koulun jälkeen ja henkilökohtaiset tuokiot oppilaiden kanssa luovat monia mahdollisuuksia antaa aikaa, tilaa ja tekemistä.
Koulutaiteilija ei pystyisi tekemään tätä työtä ilman toimivaa tiimiä. Yhteistyö koulun moniammatillisen yhteisön kanssa lisää mahdollisuuksia tavoittaa ja löytää juuri niitä lapsia ja nuoria, jotka voisivat hyötyä toiminnasta. Koululle syntyikin nopeasti uusi kohtaavan työn tiimi, johon koulutaiteilijan lisäksi kuuluu harrastusohjaaja, koulunuorisotyöntekijä sekä kasvatusohjaaja. Tiimissä on voimaa, kun kaikki työskentelevät samoja tavoitteita kohti ja tuovat oman osaamisensa yhtälöön.
Koulutaitelija tekee tiiviisti yhteistyötä kaikkien opettajien sekä erityisesti koulun kuraattorin ja terveydenhoitajan kanssa, joiden kautta koulutaiteilijan luo ohjautuu yksittäisiä oppilaita kahdenkeskiseen taidetoimintaan. He ovat lapsia ja nuoria, joille hetki kahden kesken voisi olla jollain tavalla merkityksellinen ja auttaa kouluarjessa. Koulutaiteilija on todella lyhyessä ajassa solahtanut osaksi koulun yhteisöä ja Laura kokee, että vastaanotto on ollut todella hyvä. Hänen osaamistaan on osattu hyödyntää ja yhdessä on löydetty uusia tapoja toimia ja tukea oppilaita.
Vaikka tässä projektissa konkreettiset taideteokset eivät ole olleet varsinaisena tavoitteena, koulutaiteilijan läsnäolo alkaa myös näkymään koulun tiloissa – lapset ja nuoret ovat saaneet vahvasti tuoda omia ideoitaan esiin ja kertoa, mitä haluaisivat tehdä. On selvää, miten merkityksellistä on saada oma kädenjälki esille ja näkyviin. Hyvän mielen viirit koulun käytävillä, ulkovälitunneilla syntynyt taidekioski, seinämaalausprojektit, graffitit, saippuapajat ovat esimerkkejä syksyn aikana toteutetuista kokonaisuuksista. Taide näkyy ja kuuluu koulun käytävillä ja pihoilla yhä enemmän.
Projekti on vasta alussa ja toivottavasti saa myös jatkoa tulevaisuudessa myös muilla kouluilla. Koulutaiteilijalle on selkeästi tarve ja tilaus. Siitä kertoo sekä lasten ja nuorten että koulun henkilökunnan vastaanotto ja nopeasti syntyneet uudet toimintamallit, jotka oppilaat ovat löytäneet.
– Koulutaiteilijan arjessa sattuu ja tapahtuu. Pitää olla joustava, valmis muutoksiin ja aina ideoita varalla takataskussa, mutta työ antaa paljon. Laura kertoo ensimmäisten työkuukausien jälkeen. Ja paljon kertoo myös yksinkertainen, mutta voimakas kommentti koululta:
– Tekee hyvää!
Koulutaiteilija-projektia voi seurata Instagramissa @koulutaiteilijajkl-tililtä ja Facebookissa. Koulutaiteilijan kuulumisia kerrotaan myös Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut -sivulla.
Lisätietoja:
Kulttuuriaitan Koordinaattori Marjo Tiainen-Niemistö
marjo.tiainen-niemisto@jyvaskyla.fi, p. 040 736 4328
Koulutaiteilija Laura Pisto
Koulutaiteilija Huhtasuon yhtenäiskoulussa, syyslukukausi 2021
laura.pisto@jyvaskyla.fi, p. 0503119875
Lapsen oikeuksien viikko ja lastenkulttuuri
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto osallistuu tänäkin vuonna Lapsen oikeuksien viikolle. Tavoitteena on tuoda esiin liiton verkoston asiantuntijuutta ja osaamista Lapsen oikeuksien viikon kampanjan kautta. Liiton kampanja on muistutus myös siitä, että taide ja kulttuuri ovat kaikkien lasten oikeus, ja merkityksellinen osa lasten arkea ja kasvatusta. Liitto on esillä sosiaalisessa mediassa lastenkulttuuri & hyvä kohtelu -teemalla koko kampanjaviikon ajan.