Kuuluuko taide kaikille, vai kuuluuko se vain sellaisille nuorille, joiden vanhemmilla on rahaa, aikaa ja kiinnostusta viedä teininsä teatteriin, oopperaan tai balettiin? Onko taide ja taiteen lukutaito olennainen osa suomalaista sivistystä? Haluammeko me, että teattereilla, taidemuseoilla ja muilla taidelaitoksilla riittää vielä kahden- tai kolmenkymmenen vuoden päästäkin yleisöä, joka arvostaa taidetta ja on valmis maksamaan siitä?
Nämä ovat kysymyksiä, joita en ollut tullut lainkaan ajatelleeksi ennen kuin aloitin nykyisen työni Suomen lastenkulttuurikeskuksen liiton koordinoimassa valtakunnallisessa Taidetestaajat- kulttuurikasvatusohjelmassa. Kulttuurimyönteisen opettajaperheen lapsena minua on viety lapsesta saakka kokemaan taidetta ja kulttuuria niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Australialaisen tutkimuksen (O’Toole ym. 2014) mukaan nuoret eivät mene teatteriin, koska
1) heiltä puuttuu tietoa asiasta,
2) heillä ei ole oikeanlaisia sosiaalisia suhteita vierailuun,
3) heillä on kielteinen asenne menemistä kohtaan,
4) teatterivierailut ovat heidän mielestään liian kalliita,
5) vierailu olisi logistisesti liian hankalaa tai
6) kukaan ei fasilitoi heidän vierailuaan.
Mikä sääli ja mikä hukattu potentiaali!
Monet kahdeksasluokkalaiset ovat pahimmassa murrosiässä – alttiita monenlaisille kielteisille vaikutuksille ja syrjään jäämiselle. Oma identiteetti on vasta rakentumassa, ja mielessä pyörivät uudet, isot asiat: rakkaus, seksuaalisuus, ystävyys, ympäristö ja tulevaisuus. Eivätkö nämä ole juuri niitä aiheita, joita teatterien lavoilla käsitellään?
Teatterissa ja muiden taide- ja kulttuurikokemusten äärellä nuori saa mahdollisuuden paitsi unohtumattomiin esteettisiin ja tunnevaltaisiin elämyksiin, myös uuden oivaltamiseen ja tärkeiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen, kuten empatian ja näkökulmanottokyvyn, harjoitteluun.
Taideteosten ja esitysten kautta nuori saa tilaisuuden nähdä välähdyksiä erilaisista todellisuuksista – myös sellaisista, jotka ovat kaukana hänen omasta maailmastaan. Näiden kokemusten kautta nuori voi saada aivan uusia eväitä oman paikkansa etsimiseen. Suomen Kulttuurirahaston käynnistämässä Taidetestaajat-toiminnassa koko ikäluokka, mukaan lukien ne kaikista epätodennäköisimmät yleisöt, kutsutaan mukaan. Nuoret saavat kosketuksen sellaiseen taide-elämykseen, jota he eivät ole itse valinneet. Parhaimmillaan nuori löytää tämän kokemuksen kautta uusia harrastuksia, ystäviä ja itseilmaisun keinoja, joilla käsitellä vaikeita tunteita ja joihin turvautua myöhemminkin elämässä hankalina aikoina.
Taide on siis voimavara, josta on nuoren elämässä monenlaista hyötyä. Pienestäkin oivalluksesta voi seurata isoja asioita: osallisuuden kokemuksia ja rohkeutta ryhtyä esimerkiksi puolustamaan oikeuksiaan tai huolehtimaan ympäristöstään.
Oikeuden taiteeseen ja kulttuuriin ei pitäisi olla kiinni asuinpaikasta, vanhempien tulotasosta tai opettajan harrastuneisuudesta. Siksi maksuttomat, koko ikäluokan tavoittavat taidevierailut ovat merkittävä satsaus nuorten tulevaisuuteen. Ne edistävät tasa-arvoa ja auttavat eriarvoistumisen ehkäisyssä. Samalla ne auttavat myös taidelaitoksia kehittämään nuorille suunnattuja sisältöjä ja yleisötyötä sekä kasvattamaan taiteelle tulevaisuuden yleisöjä.
Lähde: O’Toole, John & Adams, Ricci-Jane I & Anderson, Michael & Burton, Bruce & Ewing, Robyn (2014) Young Audiences, Theatre and the Cultural Conversation. Dordrecht: Springer.
Heidi Rantanen
Kirjoittaja on Taidetestaajat-toiminnan viestinnän suunnittelija, aloitteleva taidemaalari ja innokas keittiöpsykologi, joka ajautui aikanaan töihin koulutus- ja kasvatusalalle – eikä aio sieltä poistua ennen kuin eläköityminen (tai rahoitusvaje) korjaa.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin blogikirjoituksena: Kristallikruunuja ja samettiverhoja – jotta jokainen kasi voisi tuntea taiteen – Allianssi
