fbpx Hyppää sisältöön

Kulttuurikasvatussuunnitelmat edistävät kulttuurin ja taiteen kokemisen yhdenvertaisia mahdollisuuksia nyt myös ammatillisessa koulutuksessa

Edistyksellinen kulttuurikasvatussuunnitelmien kehittämis- ja jalkauttamistyö laajenee perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinoiman hankkeen myötä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Hankkeen koordinoiman pilotin tavoitteena on lisätä kulttuurikasvatuksen yhdenvertaisuutta eri ikäryhmien välillä kunnassa sekä kehittää opetusvelvollisuuden piirissä olevien lasten ja nuorten kulttuurikompetenssia. 

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto koordinoi tuoreessa kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämishankkeessa (2023-2024) pilottia, jossa viisi kuntaa pääsee asiantuntijoiden tukemana laatimaan itselleen kulttuurikasvatussuunnitelmaa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Pilotissa mukana olevat kunnat ovat Nivala, Lapua, Kauhava, Kuusamo ja Vantaa.

Hankkeeseen mukaan lähtevillä kunnilla on jo entuudestaan käytössä kulttuurikasvatussuunnitelma perusopetuksen sekä joissain tapauksissa varhaiskasvatuksen tai lukion puolella, mutta nyt he lähtevät laajentamaan suunnitelmaa myös ammatillisen koulutuksen puolelle. Pilotti on kunnille maksuton. 

– Lapuan ja Kauhavan kaupunki haluavat tehdä kulttuurikasvatussuunnitelman toiselle asteelle, koska tällöin tulisi ao. suunnitelmilla katettua kaikki koulutusasteet varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Uudella KOPS:lla voitaisiin tavoittaa arviolta 1200 oppilasta. Yhteistyö kuntien kesken tuo lisää tarjontaa kulttuurikohteisiin sekä on myös keino tukea oppilaiden opiskelua, jossa opinnot tapahtuvat oman kotikunnan ulkopuolella, kuvaavat Heli Talvitie ja Laura Kivimäki Lapualta ja Kauhavalta.

Suunnitelmien jalkauttaminen ammatilliseen koulutukseen lisää kulttuurikasvatuksen yhdenvertaisuutta eri ikäryhmien välillä kunnassa sekä kehittää kaikkien opetusvelvollisuuden piiriin kuuluvien lasten ja nuorten kulttuurista osaamista.   

– Nuoret ovat keskeinen kohderyhmä kulttuuripalvelujen asiakkaissa. Haasteena on räätälöidä heille palveluja, jotka tukisivat kasvua kulttuurin kuluttajaksi ja sen merkityksen ymmärtäjiksi. Kulttuurikasvatussuunnitelma on oiva apuväline tähän työhön, kertoo Kuusamon kulttuuritoimenjohtaja Ulla Ingalsuo-Laaksonen.

Asiantuntijoina hankkeessa toimivat Espoon ja Tuusulan kaupungit, jotka ovat viime vuosina tehneet edistyksellistä työtä toisen asteen ammatillisen koulutuksen kulttuurikasvatussuunnitelmien eteen ja olleet luomassa Suomen ensimmäisiä ammatillisen koulutuksen omia suunnitelmia.

– On ilo ja kunnia saada kutsu hankkeeseen kouluttajan roolissa. Tuntuu tärkeältä tukea toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin tässä ajassa. Kulttuurikasvatus tuottaa myös kulttuurin saatavuutta ja kulttuurikompetenssin vahvistumista, mikä tuntuu merkittävältä yhdenvertaisuudenkin näkökulmasta, kertoo Espoon kaupungin kulttuurisuunnittelija Karolina Ajanki.

Kulttuurikasvatussuunnitelmien lukumäärässä merkittävä hyppäys eteenpäin

Tällä hetkellä kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat pääasiassa käytössä perusopetuksessa sekä joiltain osin varhaiskasvatuksessa ja lukiokoulutuksessa. Vielä muutama vuosi sitten kulttuurikasvatussuunnitelma oli käytössä alle puolessa Suomen kunnista. Tänä päivänä olemme tilanteessa, jossa 75 prosenttia kaikista kunnista on laatinut itselleen kulttuurikasvatussuunnitelman. Kulttuurikasvatussuunnitelmien määrä on siten noussut lähes kolmanneksella viimeisen kolmen vuoden aikana Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton sekä sen jäsenten edistämishankkeiden myötä. Hankkeet tekevät työtä sen eteen, että jokaisessa suomalaisessa kunnassa olisi käytössä kulttuurikasvatussuunnitelma.

Kulttuurikasvatussuunnitelmien määrä on noussut lähes kolmanneksella viimeisen kolmen vuoden aikana.

Kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat työkalu, jolla suunnitellaan ja toteutetaan opetuksen yhteydessä tapahtuvaa taide-, kulttuuri- ja kulttuuriperintökasvatusta. Suunnitelman kautta lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan eri taidemuotoihin, taidelaitoksiin sekä oman kunnan kulttuuriperintöön. Niiden avulla taidetta ja  kulttuuria voidaan tarjota ikäryhmälle sopivalla tavalla ja luonnollisena osana koulupäivää. Suunnitelma on koulujen sekä taide- ja kulttuurialan toimijoiden yhteinen työkalu yhdistäen paikallisen opetussuunnitelman tavoitteet sekä kunnan kulttuuritarjonnan systemaattiseksi ja ennalta budjetoiduksi kokonaisuudeksi.

Lisätietoja
Eeva Laitinen, projektikoordinaattori
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
eeva.laitinen@lastenkulttuuri.fi / 044 2690512

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.