Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton vuosittainen valtakunnallinen verkostoitumistapahtuma Lastenkulttuurifoorumi järjestetään 15.–16.11. Kaustisella. Kaksipäiväiseen tapahtumaan kokoontuu liiton 36 jäsenkeskuksen toimijoita sekä muita lastenkulttuurin asiantuntijoita ja sidosryhmiä ympäri maan. Yhdettätoista kertaa järjestettävä Lastenkulttuurifoorumi tarjoaa monipuolisen johdatuksen elävään perintöön ja sen välittämiseen lasten ja nuorten kulttuuri- ja taidekasvatuksessa.
Vuoden 2023 Lastenkulttuurifoorumin teemana on aineeton kulttuuriperintö, joka on myös Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton tämän vuoden teemana. Kaustinen valikoitui luontevasti foorumin pitopaikaksi vahvuuksiensa perusteella. Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon valitun kaustislaisen viulunsoittoperinteen parissa soittaa, laulaa ja tanssii jopa 200–300 alueen lasta ja nuorta, ja aineeton kulttuuriperintö on painopisteenä foorumin toteuttajien Lastenkulttuurikeskus Lykyn ja Kansanmusiikki-instituutin toiminnassa.
– Käytännössä kaikki aineettoman kulttuuriperinnön turvaaminen on lastenkulttuurityötä – ilman tulevia perinteenharjoittajia mikään ilmiö ei jatku elävänä. Samalla kulttuuriperintö on voimavara lasten ja nuorten identiteetin rakentumisessa, yhteisöihin kiinnittymisessä ja paikkansa löytämisessä, kertoo Kansanmusiikki-instituutin kehittämispäällikkö ja Lastenkulttuurikeskus Lykyn tuottaja sekä tämän vuoden Lastenkulttuurifoorumin sisällöstä vastaava Lauri Oino.
Aineeton kulttuuriperintö on kuluvana vuonna esillä laajasti ja valtakunnallisesti muutenkin. Unescon sopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi täyttää 20 vuotta ja sen ratifioinnista Suomessa tulee kuluneeksi 10 vuotta. Myös koko vuoden kattavan Euroopan kulttuuriympäristöpäivät ‑tapahtumakokonaisuuden teemana on elävä perintö.
– Lastenkulttuurikentän väki huokuu uteliaisuutta päästessään tutustumaan paikkakuntaan, jossa kulttuuriperintö elää joka nurkassa. Näen, että aineeton kulttuuriperintö on tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa yhteiskunnassa ja myös lastenkulttuurikeskusten toiminnassa, toteaa liiton puheenjohtaja Tiina Susiluoto.
Foorumin pääpuhujia ovat Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön erikoisasiantuntija Leena Marsio, kaustislainen pedagogi Mauno Järvelä ja Ruotsin Ljungbyssä toimivan Sagobygden-Unescokohteen johtaja Tine Winther. Foorumin avaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö. Työpajoissa ja luennoilla tutustutaan muun muassa saamelais- ja romanikulttuurin välittämiseen lapsille ja nuorille, kaustislaiseen flikuleeriin ja esimerkkeihin lastenkulttuurikeskusten aineettomaan kulttuuriperintöön liittyvistä työpajakonsepteista.
Elävän kulttuuriperinnön teemavuoden kunniaksi syntyy myös lastenkulttuurin aineettoman kulttuuriperinnön opas, joka kokoaa yhteen hyviä käytänteitä ja konkreettisia vinkkejä elävän perinnön hyödyntämiseen. Opasta esitellään Lastenkulttuurifoorumissa.
– Aineettoman kulttuuriperinnön oppaan tarkoitus on tuoda elävää perintöä lähemmäksi toimijoita sekä pukea sitä helppoon, ymmärrettävään ja matalalla kynnyksellä toteutettavaan muotoon, kertoo oppaan valmistelutyöstä vastaava Pohjanmaan lastenkulttuuriverkosto Barkin koordinaattori Annina Ylikoski.
– Kaikki lastenkulttuuritoimijat eivät välttämättä edes tiedosta sitä, miten suuri osa heidän arkityöstään on kosketuksissa elävään perintöön, Annina lisää.
Lastenkulttuurifoorumin järjestävät Lastenkulttuurikeskus Lykky ja Kansanmusiikki-instituutti yhteistyössä Lastenkulttuurikeskusten liiton ja Museoviraston kanssa.
Artikkelikuva: Näppärit. Kuvaaja: Lauri Oino