Kuinka moni meistä aikuisista olisi valmis hyppäämään kyytiin, jos kutsussa lukisi: ”Bussi noutaa sinut keskiviikkona klo 11:15 ja palauttaa takaisin klo 15:30. Eväslounas bussissa. Tsekkaa etkot!” Taidetestaajien on tarkoitus saada nuori kokemaan, että minkä tahansa taiteen äärelle voi mennä turvallisesti ja siitä voi muodostaa mielipiteen, jonka ei tarvitse olla tietynlainen.
Kun Taidetestaajat-toimintaa vuonna 2016 käynnisteltiin, ei meillä ollut vielä kovin tarkkaa kuvaa siitä, mitä ollaan tekemässä. Tiedettiin, että oli tarkoitus viedä teinejä taiteen äärelle ja tiedettiin, että peruskoulu olisi taho, jonka kautta tavoitamme ikäluokan mahdollisimman kattavasti. Tiedettiin myös, että suurin este taiteen kokemiselle eivät ole pelkästään pääsylippujen hinnat, vaan myös matkakustannukset.
Mutta miten tavoittaisimme koulut, opettajat ja oppilaat ja miten sitouttaisimme heidät? Miten organisoisimme matkat: bussit, junat, laivat ja lentokoneet? Mitä meidän pitäisi kouluryhmistä tietää, ennen kuin voisimme viedä heitä yhtään minnekään? Meillä oli hämärä ajatus järjestelmästä, jossa nämä kaikki asiat kohtaisivat, mutta mitään järjestelmää ei ollut vielä olemassa.
Noista ajoista on kuljettu pitkä matka, ja olemme oppineet paljon. Olemme oppineet ymmärtämään paremmin sekä taidekentän että koulujen todellisuutta, ja erityisesti niitä käytänteiden eroja, jotka välillä tekevät koulu- ja taidekentän kohtaamisen vaikeaksi. Ymmärryksemme Suomen maantieteestä on myös kasvanut. Suomi ON pitkä ja harvaanasuttu maa, jossa palvelut keskittyvät yhä enenevässä määrin. Ymmärrämme myös hieman paremmin, millaisia välineitä nuoret tarvitsevat voidakseen kohdata uusia taide-elämyksiä tuntien olonsa turvalliseksi ja tullen kuulluiksi omina itsenään.
Alkuperäinen tavoitteemme oli saada mukaan noin 70 % ikäluokasta. Onneksi emme saavuttaneet tuota tavoitetta. Meille riitti alusta saakka vain 100 %, ja sen me myös saavutimme. Uskon, että tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Taidetestaajat-toiminta on yhä olemassa. Taidetestaajista on tullut sukupolvikokemus, ja sen vuoksi se on voinut ja sen kannattaa jatkua.
MIKSI sitten Taidetestaajat? Mikä saa meidät koordinaattorit vuodesta toiseen motivoitumaan tähän työhön? Mitä ovat ne asiat, joiden katsomme olevan kaiken vaivan arvoista?
Karkea arvioni on, että noin kolmasosalla nuorista ei ole juuri minkäänlaista suhdetta taiteeseen. Sitten on niitä nuoria, jotka harrastavat aktiivisesti moniakin taiteenlajeja ja joita on viety näyttelyihin ja esityksiin lapsesta saakka. Tässäkin suhteessa yhteiskunta polarisoituu yhä voimakkaammin.
Suurin osa kuuntelee musiikkia, toki. Moni pelaa tietokonepelejä ja katsoo elokuvia, eikä siinä ole mitään vikaa. Taidetestaajien ydinajatuksena on kuitenkin viedä nuoret taidemuseoon tai esitykseen, jossa esiintyvät elävät ihmiset ja joka koetaan yhdessä muiden kanssa. Monille jo pelkästään tämä on elämys.
Minusta on hienoa ajatella, että Kontiolahdelta kotoisin oleva poika, maahanmuuttajaperheen tytär Jyväskylästä, toimitusjohtajan poika Westendistä ja erityislapsi Jokioisilta istuvat samassa esityksessä. Erityisen tärkeää tämä niille nuorille, joiden ei ole mahdollista päästä taiteen äärelle sosioekonomisen taustansa tai muiden syiden vuoksi. Heille Taidetestaajat antaa konkreettisen samanarvoisuuden kokemuksen. Uskon, että tällä on kymmenen vuoden aikaperspektiivissä merkitystä.
Tästä syystä peruskoulu on mitä parhain yhteistyökumppani. Taidetestaajat on jokaiselle nuorelle, eikä se ole ensisijaisesti viihdettä vaan yleissivistystä, kasvatusta – kansalaiskasvatusta, kulttuurikasvatusta. Siksi emme kysy minne haluaisitte mennä, vaan meidän kutsumme kuuluukin: ”Me viemme teidät kokemaan jotain, mistä ette välttämättä tiedä mitään. Mutta, saatte olla siitä ihan mitä mieltä haluatte.” Ei ole kympin tai nelosen vastauksia, on mielipiteitä.
Taidetestaajat ei ole taidekentän mainoshanke. Meidän ensisijaisena tavoitteenamme ei ole tuottaa tulevia taiteen kuluttajia. Jos kokemus on mieleenpainuva, niin voi toki käydä. Mutta meille nuori ei ole potentiaalinen, tuleva kuluttaja vaan hän on täysivaltainen kokija juuri sinä hetkenä ja juuri sellaisena kuin hän on.
Annu Nietula, kollegani Rovaniemeltä vastasi taannoin kysymykseen taide-elämyksen merkityksestä. ”Hengähdystauko.” Myös tämä on yksi taiteen tärkeistä tehtävistä. Tunnistan tuon itse. Minulle tunnin kiertely taidenäyttelyssä, konsertti tai teatteriesitys on kuin miniloma arjesta. Useinkaan en varsinaisesti opi mitään, joskus saatan saada oivalluksen tai elämyksen. Mutta ennen kaikkea olen saanut hengähtää. Olen hyvin onnekas, että minulle on joskus esitelty tämä taiteen maailma. Siksi jokainen kasvava nuori ansaitsee saada tulla esitellyksi tähän maailmaan, jotta voi itse päättää, onko sillä hänelle annettavaa. Se on ihmisoikeus yhteiskunnassa, jossa taiteita on ja niitä tehdään.
Kirjoittaja: Tuula Penttilä, Taidetestaajat-koordinaattori
Kuvassa: Tuula Penttilä ja Puistopolun peruskoulun taideilmaisupainotuksen 7.-9.-luokkalaisia nuoria.
