Vuoden 2024 Kuntamarkkinoiden teemana on kunnan paikallistason arjen ydin – elinvoiman ja hyvinvoinnin tekijät.
Lastenkulttuurin rooli kunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin varmistajina on merkittävä nyt ja tulevaisuudessa. Lastenkulttuuri edistää paikallisen kulttuuriekosysteemin ja sitä kautta kunnan elinvoimaisuutta, se tukee kuntalaisten yhteisöllisyyttä ja kunnan henkistä ilmapiiriä.
Lastenkulttuuriystävällisessä kunnassa on tarjolla laadukkaita ja ammattimaisesti tuotettuja lastenkulttuuripalveluita. Palveluiden olemassaolo ei yksinään riitä – on myös huolehdittava, että kaikilla perheillä sosioekonomisesta asemasta riippumatta on tieto palveluista ja aito mahdollisuus osallistua.
Myös kunnan oman kulttuurikasvatussuunnitelman rakentaminen sekä sen aktiivinen toteuttaminen tukee paikallisia kulttuurialan toimijoita. Kulttuurikasvatussuunnitelmien avulla voidaan huolehtia kunnan lasten kulttuuristen oikeuksien yhdenvertaisesta toteutumisesta.
Tule tapaamaan meitä Kuntamarkkinoille!
💛 Näyttelypisteellämme 3. kerroksessa 3S9 voit osallistua yhteisen ryijyn tekemiseen! Tiesitkö, että ryijyperinne on käsityötaito, joka on nimetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon?
🧡 Tietoisku: Miten luoda lastenkulttuuriystävällinen kunta?
📅 Keskiviikkona 18.9. klo 14.30-14.50 tilassa A3.2. Puhujana kulttuurikasvatussuunnitelmien edistämishankkeen asiantuntija Eeva Laitinen.
Lastenkulttuuri on avain kunnan elinvoimaan ja hyvinvointiin tukien lasten kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Lastenkulttuuriin panostamalla voidaan luoda yhdessä elinvoimainen, yhteisöllinen ja tulevaisuuden haasteisiin valmis kunta, jossa jokainen lapsi tuntee olevansa merkityksellinen osa yhteisöä.
Tietoiskussa esitellään konkreettisia toimenpiteitä ja esimerkkejä, jotka auttavat kehittämään lastenkulttuuriystävällisempää kuntaa. Tule kuulemaan, mitä jokainen kunta voi tehdä varmistaakseen, että jokainen kunnan lapsi saa monipuolisesti ja yhdenvertaisesti kosketuksia taiteeseen ja kulttuuriin.