Miksi saavutettavuuden edistäminen on usein vaikeaa, mutta aina välttämätöntä?

Prologi – Pilvi Kuitu

Tiedätkö sen tunteen, kun haluat mukaan johonkin itselle tosi tärkeään ryhmään, projektiin, opintoihin, harrastukseen tai johonkin muuhun itselle merkittävään ja merkitykselliseen? Ajattele kuinka innostut ja uskaltaudut ponnistelemaan mukaan pääsyn eteen ja lopulta saavutat tavoitteesi. Ja mikä parasta, mukana oleminen on sinulle juuri niin tärkeää ja arvokasta kun olit ajatellut. Saat toteuttaa itseäsi ja olla näkyvä osa sinulle tärkeää yhteisöä. Koet toimijuutta ja osallisuutta.

Toisinaan ovet eivät kuitenkaan aukea sinulle, vaan mukaan valitaan joku muu, ja sinä jäät ulkopuolelle. Siitä seuraava tunne on usein vähintäänkin hetkellisesti lamaannuttava, masentava, pettymyksen täyteinen ja itsetuntoa koetteleva. Miksi minä en kelpaa tällaisena? Millä tavoin tuo toinen oli minua parempi? Olinko minä huono tai toiminko väärin? Usein pohjamudista noustaan kuitenkin melko nopeasti. Uudet mahdollisuudet ja usko omiin kykyihin nostaa päänsä. Minä olen ihan hyvä juuri näin. Onnistun seuraavalla kerralla. Harjoitan vähän taitojani ja olen sitten valmiimpi ja parempi. Varmasti tulen valituksi ja pääsen mukaan.

Jokaisen kohdalla ei kuitenkaan ole näin. Suomessa elää satoja tuhansia ihmisiä, joiden osallistumisen ja mukaan kuulumisen ovi on syystä tai toisesta suljettu. Usein osallistumisen esteiden ajatellaan johtuvan jostain henkilön yksilöllisestä ominaisuudesta. Ajatuksena voi herkästi olla, että ihmisessä, joka ei sovi palveluiden tai ympäristön muottiin on jotain vikaa. “Valitettavasti sinä et nyt voi osallistua tähän meidän toimintaamme koska olet heikkonäköinen, liikut pyörätuolilla, et pysty seisomaan jonossa riittävän kauan ja metelöit liikaa, olet liian hidas, köyhä tai puhut väärää kieltä.” Todellisuudessa ulosjääminen johtuu siitä tavasta, jolla palvelut ja toiminta on suunniteltu ja toteutettu. Ytimessä onkin kysymys siitä, kenelle toiminta on alun alkaen ajateltu kuuluvan, ja kenen tarpeet on huomioitu toteutuksessa.

Suuri joukko meistä joutuu eri syistä kerta toisensa jälkeen jäämään ulkopuolelle, usein läpi koko elämänsä, ja kokemaan olevansa vääränlainen. Miten tämä on mahdollista ja miten tätä voi muuttaa? Mitä me, juuri minä tai sinä, voimme yksin ja yhdessä tehdä näiden eriarvoistavien rakenteiden ja asenteiden sekä syrjivien toimintatapojen purkamiseksi?

Tässä blogissa Pilvi Kuitu ja Aura Linnapuomi ihmettelevät ja etsivät vastauksia näihin kysymyksiin yhdessä tutkijatohtori IIna Järvisen kanssa. Iina on tutkinut sivistyksellisiä oikeuksia ja sitä miten ne toteutuvat Suomessa, ja toisaalta millaiset asiat estävät näiden oikeuksien toteutumista.

Väitöskirjassaan Iina on syventynyt erityisesti sivistyksellisten oikeuksien yhteen osa-alueeseen, itsensä kehittämisoikeuteen, ja tutkinut sen toteutumista köyhyydessä elävien ihmisten osalta⁽¹⁾.  Tähän oikeuteen kuuluu jokaisen oikeus osallistua vapaa-ajan toimintaan, sivistyselämään ja omaehtoisesti kehittää itseään. Puhutaan siis jokaisen oikeudesta kulttuuriin, harrastamiseen, elämyksiin ja oppimiseen eli hyvään elämään.

Oikeus osallistumiseen ja osallisuuteen – lakiperusta

Oikeus hyvään elämään kuuluu meille kaikille. Hyvinvointi rakentuu yksilön terveyden, omien valintojen, kyvykkyyksien, toimintamahdollisuuksien sekä ulkoa annettujen tai määrättyjen tekijöiden seurauksena ^(2).

Filosofi Martha Nusbaumin kehittämän toimintamahdollisuuksien teorian mukaan yksilön keskeisiä kyvykkyyksiä ovat mm.

• kyky kuvitella ja ajatella
• kyky käyttää aisteja ja mielikuvitusta
• kyky kiinnittyä ulkopuolisiin asioihin ja ihmisiin
• kyky tuntea eli rakastaa, surra, kokea kaipausta, kiitollisuutta ja oikeutettua vihaa
• kyky muodostaa käsitys hyvästä ja harjoittaa kriittistä pohdintaa
• kyky elää toisen kanssa ja osallistua sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

Toimijuuden ja osallisuuden kokemusten syntyminen on suorassa suhteessa yksilön kyvykkyyksiin ja mahdollisuuksiin valita elämäänsä ne sisällöt, joita arvostaa sekä mahdollisuuksiin olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja osallistua merkityksellisyyden luomiseen ja kokemiseen. ^(3,4) Tähän meillä kaikilla on oikeus ja tulisi myös olla mahdollisuus.

Oikeus saada palveluja saavutettavasti perustuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja kotimaiseen lainsäädäntöön.  Ne edellyttävät ja ohjaavat kaikkia julkista valtaa ja resursseja käyttäviä toimijoita varmistamaan palvelujensa yhdenvertaisen saavutettavuuden. Lainsäädäntö kieltää syrjinnän ja tämä koskee myös harrastuksia ja kulttuuri- ja liikuntapalveluja järjestäviä ja tuottavia toimijoita. ^{(5, 6, 7)}

Kysymme Iinalta miksi nämä lait eivät jo toteudu? Lait, asetukset ja kansainväliset sopimukset ovat pitkälti suosittavia, eikä niiden toteutumista kategorisesti valvota, Iina toteaa. Niiden rikkomisesta ei myöskään voi saada rangaistusta, vaan korkeintaan huomautuksen vaikkapa eduskunnan oikeusasiamieheltä, jos tekee kantelun.  

Lakipykälät ovat nähdäksemme usein myös kovin yleisellä tasolla. Esimerkiksi “saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen” ilman täsmennyksiä jättää tilaa todella vapaalle tulkinnalle. Saavutettavuuspuhe on täynnä samankaltaisia ylätason käsitteitä ja tulkintoja. Kuitenkin suuri osa osallistumisen esteistä ovat erittäin konkreettisia, tunnistettavissa ja määriteltävissä. Voisiko asioita ilmaista konkreettisemmin ja ohjaavammin, jolloin toimijoiden olisi huomattavasti helpompi toimia oikeaan suuntaan?

Hyvä saavutettavuus on konkreettisia tekoja, joista moni on helposti toteutettavissa. Esteiden poistaminen vaatii usein ainoastaan ymmärrystä, osaamista ja tietoa. Esimerkiksi verkkosivujen esteetön toteuttaminen, ainoastaan esteettömien tapahtumapaikkojen valitseminen, selkeän kielen käyttö, myös maksukykyyn perustuva hinnoittelu sekä osallistava suunnittelu ovat kaikki helposti toteutettavissa.

Keinoja saavutettavuuteen ja itsensäkehittämisen toteutumiseen eri tasoilla

Mitä keinoja itsensäkehittämisenoikeuden toteutumiseen Suomessa on, ja kuka niistä vastaa? Alla Iinan kolme nostoa:

• Saavutettavuus on kaikkien vastuulla. Valtiolla, kunnilla ja hyvinvointialueilla on Iinan mukaan velvollisuus toteuttaa itsensäkehittämisoikeutta ja lisäksi kunnioittaa oikeutta ja olla loukkaamatta sitä. Yritysten ja 3. sektorin palvelujen pitää myös vähintään kunnioittaa itsensäkehittämisoikeutta ja olla loukkaamatta sitä.
• Päätösten tulee perustua tietoon. Oikeuksien huomioiminen vaatii osaamista ja tietoa, ja toimeenpano sitoutumista ja tarkkuutta kaikilla toiminnan eri tasoilla. Vastuu on ihmisillä, jotka tekevät päätöksiä ja johtavat toimintaa, sekä niillä, jotka suunnittelevat, toteuttavat ja seuraavat toimintaa. Päätösten ja toimintatapojen vaikutuksia tulee arvioida ja niiden seurauksista tulee olla tietoinen kaikilla tasoilla.
• Palveluiden ja etuuksien pitää olla riittäviä. Taloudellisesti tarkasteltuna sosiaaliturvan pitäisi Iinan mukaan olla sillä tasolla, että se mahdollistaisi tavanomaiseen elämään kuuluvan itsensä kehittämisen ja virkistäytymisen. Tähän tarvitaan resursseja, niin yhteiskunnan, organisaatioiden kuin yksilönkin tasolla. Tarvitaan myös resurssien tarkoituksenmukaista ja joustavaa käyttöä.

Toteamme, että nykyisen hallituksen toimenpiteet – sosiaalietuuksien leikkaaminen ja esimerkiksi vapaan sivistystyön rahoituksen 12 prosentin leikkaus ovat itsensä kehittämisen kannalta merkittäviä heikennyksiä, ja niiden vaikutusten arviointi yksilöihin ja yhteiskuntaan tulisi tehdä viipymättä. Iina on kirjoittanut artikkelin julkisen vallan vastuusta vapaassa sivistystyössä hiljattain ⁽⁸⁾. Iina toteaa, että Itsensä kehittämisen näkökulmasta esimerkiksi lapset ovat erityisryhmä. Lasten sivistykselliset oikeudet ovat osa YK:n Lasten oikeuksien sopimusta (9). Niiden toteutumiseen tulisi kiinnittää jatkuvasti erityistä huomiota.

Saavutettavampi harrastus – miten?

Saavutettava Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa on luotu saavutettavuussuosituksia, jotka on kohdistettu harrastusten järjestäjille ja toteuttajille. Suositukset sanoittavat periaatteita, jotka edistävät kaikkien mahdollisuuksia harrastamiseen. Olemme pyrkineet korostamaan suosituksissa konkretiaa ja selkeitä toimenpiteitä. Suositusten yhteyteen tuotetaan myös verkkokoulutus, joka auttaa toimijoita poistamaan osallistumisen konkreettisia esteitä.

Toivomme, että suosituksista on hyötyä myös kunnille ja valtiolle, sillä valtion ja kuntien velvollisuus on asettaa rahoituksen ehdoksi tarkkoja linjauksia erilaisten esteiden poistamisesta ja moninaisuuden huomioimisesta! Nyt kun tällä hallituskaudella Laki taiteen perusopetuksesta uudistetaan, aukeaa tuhannen taalan paikka huomioida saavutettavuuskysymykset uudella tavalla myös lainsäädännön tasolla. Saavutettavampi harrastus -suositukset luovat erinomaista pohjaa myös lain uudistukselle.

Harrastamisen Suomen mallissa esteitä on pyritty tunnistamaan ja ratkomaan jo mallia rakennettaessa. Oikeastaan sen synty on perustunut saavutettavuuden ajatukseen. Siihen, että jokaisella lapsella olisi asuinpaikastaan tai mistä tahansa muusta olosuhteesta tai ominaisuudesta huolimatta mahdollisuus harrastaa ja kehittää itseään ja nauttia hyvästä elämästä. Esimerkiksi syksyllä 2023 malli mahdollisti harrastamisen noin 140 000 lapselle ja nuorelle, joka on noin 27 % koko 1.-9. -luokkalaisten kokonaismäärästä. Malli ei siis tavoita kaikkia.  Osa jää ulkopuolelle omasta tahdostaan ja osa vasten tahtoaan.

Harrastamisen Suomen malli on tervetullut palvelu, Iina toteaa, ja pohtii heti perään, mitä malli kertoo sosiaaliturvajärjestelmästämme, jonka pitäisi olla riittävä turvaamaan itsensäkehittämisoikeuden toteutuminen. Suomen mallissa taloudellinen ja maantieteellinen saavutettavuus on ratkottu tarjoamalla maksuttomia palveluita koulupäivän jälkeen pääsääntöisesti koulun tiloissa. Onko mallin tarkoitus paikata järjestelmän puutteita, Iina kysyy.

Meitä pohdituttaa kysymys Harrastamisen Suomen mallin sosiaalisesta saavutettavuudesta ja siitä, miten ja kuka tarjonnan sisällön määrittää ja päättää. Kokevatko lapset ja nuoret tarjonnan omakseen? Tavoitteena ja tarkoituksena on tarjota jokaiselle lapselle mielekäs harrastus, mutta miten paljon onkaan tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen millaisiin harrastusryhmiin lasten on käytännössä mahdollisuus osallistua? Kuka päättää, pääseekö juuri meidän kunnassamme mallin kautta harrastamaan parkouria, ratsastusta, jalkapalloa, bändisoittamista, kiipeilyä, ruuanlaittoa, kuvataidetta, sirkusta, vai jotain aivan muuta. Entäs jos tarvitaankin erityistä tukea osallistumiseen? Onko jokainen silloinkin tervetullut mukaan?  Vaikka lasten toiveita kysytään koululaiskyselyllä, voi resurssien tai eri sisältöisten harrastusten saatavuuden vaikutus lopputulokseen olla huomattavasti merkittävämpi kuin lasten toiveiden.

Lopuksi – Pilvi Kuitu

Kaikkea ei voi saada – vai voiko?  Askel askeleelta kohti aitoa saavutettavuutta

Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden pohjalla on perusoikeudet. Niiden tunteminen ja kunnioittaminen on keskeistä. Uskon kuitenkin, että vähintään yhtä tärkeää on määritellä ja tunnistaa se arvopohja, jolla omia palvelujaan järjestää tai tuottaa.

Saavutettavuuden kivijalka muurataan isoissa linjoissa, joissa määritellään mikä meille on tärkeää, millaista toimintakulttuuria arvostetaan sekä mitä mitataan ja seurataan. Kuka kuuluu mukaan ja kuka ei?  Näiden linjausten päälle me rakennamme oman toimintakulttuurimme ja palvelumme. Näiden laatua ohjaavat rahoituksen ehdot ja määrä sekä suunnitteluvaiheessa tehdyt valinnat, muut resurssit, toimintatavat ja toimintaa ohjaava arvopohja. Jokainen tekijä tässä ketjussa aina poliittisista päättäjistä, palveluiden tilaajiin, tuottajiin ja yksittäisiin työntekijöihin on osaltaan vastuussa saavutettavuuden toteutumisesta.

On melko selvää, että jokaisen ihmisen, jokaisen elämän tilanteen jokaista tarvetta ei voida täyttää parhaimmillakaan palveluilla. Meidän tulee kuitenkin ponnistella kaikella osaamisellamme ja tarmollamme kohti tilannetta, jossa harrastaminen kuuluu aidosti kaikille, eikä vahvistaa eriarvoisuuden ja ulosjäämisen kierrettä. Tämä tavoite toteutuu kehittämällä toimintaa ja ajattelua sekä varaamalla aikaa, rahaa ja rohkeutta toimia toisin.

Kirjoittajat

Pilvi Kuitu, Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja ja väitöskirjatutkija
Kuitu on ollut mukana kehittämässä Harrastamisen Suomen mallia aivan sen alkumetreiltä.

Aura Linnapuomi, Kulttuuria Kaikille -palvelun erityisasiantuntija
Linnapuomi on erikoistunut saavutettavuuteen kulttuurialalla.

Kuitu ja Linnapuomi toimivat Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton hankkeessa kehittäjinä ja asiantuntijoina. Heillä on molemmilla yli 15 vuoden kokemus saavutettavuuskysymysten ratkomisesta kulttuurikentällä.

Lähteet

1. Järvinen, Iina 2023. Itsensä kehittäminen köyhyydessä: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/149859/978-952-03-2963-1.pdf?sequence=2&isAllowed=y
2. Isola A-M ym. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa Työpaperi. THL. 2017. URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf
3. Nussbaum M. Creating Capabilities: The Human Development Approach. Cambridge, MA: Harvard University . 2011. ISBN 978-0674072350
4. Sen A. The standard of living. Cambridge University Press. 1987
5. Suomen perustuslaki 731/1999
6. Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014
7. YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2016/20160027/20160027_2
8. Järvinen, I. (2024). Riittävää ja kohtuullista? Julkisen vallan vastuu vapaassa sivistystyössä. Teoksessa I. Järvinen, J. Pätäri & B. Wallén (toim.) Sivistykselliset oikeudet ja vapaa sivistystyö. Helsinki: Vapaa Sivistystyö ry. Saatavilla: [https://www.vapausjavastuu.fi/sivistykselliset-oikeudet-jarvinen ]. [Verkkojulkaisusarja.]
9. YK:n Lasten oikeuksien sopimus: https://www.unicef.fi/tyomme/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-sopimus/lapsen-oikeuksien-sopimuksen-koko-teksti/