fbpx Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurin Kevätpäivät

Vuosittain järjestettävä Lastenkulttuurin Kevätpäivät on vuosittainen lastenkulttuurin verkostoitumis- ja koulutustapahtuma. Kevätpäivät muotoutuu Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton sääntömääräisen kevätkokouksen ympärille. Kevätpäivät on vuosien varrella kasvanut tapahtumaksi, jonka osallistujat tulevat muualtakin kuin liiton jäsenorganisaatioista. Kevätpäivät järjestettiin ensimmäisen kerran Kotkassa 2017.

Kevätpäivät on suunnattu paitsi Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenorganisaatioille, myös muille lastenkulttuurin tekijöille, pedagogeille ja kaikille lastenkulttuurista sekä ajankohtaisesta teemasta kiinnostuneille. Vuosittain vaihtuvat teemat nostavat esille lastenkulttuurin mahdollisuuksia erilaisissa toimintaympäristöissä ja valottavat moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Kevätpäivien pitopaikka vaihtuu vuosittain, ja niiden järjestämisestä vastaavat Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto sekä vuosittain vaihtuva liiton jäsenorganisaatio yhteistyökumppaneineen.

Kevätpäivät pidetään seuraavan kerran huhtikuussa 2024.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.