fbpx Hyppää sisältöön

Luonnonväripaletti

Näyttelyssä tutustutaan luonnonväreihin kasvikuvien ja kasvivärjäysten kautta. Näyttely on koottu 47 kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen teoksen ympärille. Teokset ovat 4-17-vuotiaiden tekemiä ja ne ovat 27 eri maasta.

Näyttely esittelee kasveista saatavien luonnonvärien kiertokulkua seuraavien teemojen avulla: valo ja pimeys, vesi, mikrobit, levät ja sienet, metsät ja hyönteiset, ekologisuus, epäekologinen toiminta, käsityöt ja värjäävät ruoka-aineet. Luonnonväripaletti-näyttely tuo esille värien laajan kirjon ja niiden yhteyden luontoon. Lasten ja nuorten teokset käsittelevät muun muassa ekologisia arvoja suhteessa kuluttamiseen ja luonnon säilyttämiseen. Näyttelyssä on esillä kasvi- ja sienivärjättyjä lankoja, silkkejä ja puuvillakankaita, valokuvia ja värjäystarvikkeita.

Luonnosta saatavien värien ominaisuuksista ja tekoprosessista kerrotaan seinätekstien ja videotallenteen avulla.

Kohderyhmä: Kaikenikäiset, varhaiskasvatus, peruskoulu, perheet, harrasteryhmät (kädentaito)

Näyttelyn kokoluokka ensisijaisesti: M

Näyttelyn tuottaja: Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö / Kulttuuritalo Villa Arttu

Kuva: Anu Haikonen, Lasten ja nuorten taidekeskus

Aamuposti 3.2.2021: Villa Artussa tutustutaan luonnonväreihin – näyttelyssä pohditaan ihmisen vaikutusta ympäristöön

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.