Lastenkulttuurin julkaisuja
Lastenkulttuurin parissa julkaisutoiminta on monipuolista ja se linkittyy moniin taiteen ja tutkimuksen aloihin. Tekijöinä on niin tutkijoita, kirjailijoita, taiteilijoita, organisaatioita kuin lapsiakin. Julkaisuja tuotetaan usein eri hankkeiden osana tutkimuslähtöisesti, tuoden esille eri toimintamalleja ja taiteellista prosessia.
Taidekasvatuksen alaan kuuluvia väitöstutkimuksia löydät väitöstutkimukset ja muut tutkimusjulkaisut -osiosta.
Lastenkulttuurin laatukäsikirja sisältää laadun määritelmiä ja mittareita, jotka auttavat kaikkia lasten- ja nuortenkulttuurikentällä työskenteleviä pohtimaan ja tutkimaan laadun toteutumista lastenkulttuurityössä. Toiminnan laatua tarkastellaan taiteen ja kulttuurin, lapsilähtöisyyden, ammatillisuuden, yhdenvertaisuuden, kestävän kehityksen ja yhteistyön näkökulmista. Laatukäsikirja on toimitettu uudelleen ja julkaistu marraskuussa 2022.
Lastenkulttuurin laatukäsikirja sisältää laadun määritelmiä ja mittareita, jotka auttavat kaikkia lasten- ja nuortenkulttuurikentällä työskenteleviä pohtimaan ja tutkimaan laadun toteutumista lastenkulttuurityössä. Toiminnan laatua tarkastellaan taiteen ja kulttuurin, lapsilähtöisyyden, ammatillisuuden, yhdenvertaisuuden, kestävän kehityksen ja yhteistyön näkökulmista. Laatukäsikirja on toimitettu uudelleen ja julkaistu marraskuussa 2022.
Laatukäsikirja on vapaasti käytettävissä, ja sen tekijöitä voi tiedustella laatutyön kehittämisen konsultoimiseen Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kautta.
Kvalitetshandboken för barnkultur innehåller definitioner och indikatorer på kvalitet med vilka alla som arbetar med barn- och ungdomskultur kan reflektera över och analysera hur kvaliteten uppfylls inom barnkulturarbetet. Verksamhetens kvalitet granskas med fokus på konst och kultur, barnorientering, professionalitet, jämlikhet, hållbar utveckling och samarbete.
The Quality Manual for Children’s Arts and Culture offers different definitions and measures for quality that can help operators to assess and examine how quality is realized in the work they do. The quality of operations is examined through the lenses of art and culture, child-centered approach, professionalism, equality, sustainable development and collaboration.
Kristallikruunuja ja samettiverhoja : koulut ja taidetoimijat yhteistyössä Taidetestaajat-hankkeessa. Tarja Pääjoki, Taideyliopisto, 2021
Menisitkö uudelleen? Kasiluokkalaiset taidetta testaamassa. toim. Waronen Aune, 2020
Taidetestaajat, opettajan opas, 2020
Taidekasvattajan lukuopas perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin (pdf)
Tämän oppaan tarkoituksena on tuoda opetussuunnitelmasta esiin muutamia kohtia ja ajatuksia, jotka voivat toimia taidekasvattajan inspiraation lähteenä suunniteltaessa taidevierailukokonaisuuksia kouluryhmille ja toisaalta opettajille heidän miettiessä sitä, miten taidekokemusta voi käsitellä koulussa oikeastaan minkä tahansa oppiaineen ja erityisesti laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta.
Lastenkulttuurin kestävän kehityksen opas (pdf) Opas antaa lastenkulttuurin toimijoille ohjeita ja vinkkejä, kuinka kestävän kehityksen, ilmastonmuutoksen torjumisen sekä luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriympäristön säilymisen voi huomioida ekologisessa, taloudellisessa, sosiaalisessa kuin kulttuurisessakin mielessä omassa taidekasvatustyössä, esitys- ja harrastustoiminnassa sekä näyttelytoiminnassa.
A Guide to sustainable development for children’s cultural centers (pdf) The guide provides guidance and tips for children’s cultural operators on how to take account of sustainable development, climate change, biodiversity, and the preservation of the cultural environment in an ecological, economic, social and cultural sense in their art education, performance, leisure and exhibition activities.
Guide för hållbar utveckling för barn kulturcenter (pdf) Vägledningen ger vägledning och tips till barnkulturaktörer om hur de kan ta hänsyn till hållbar utveckling, klimatförändringar, biologisk mångfald och bevarandet av kulturmiljön i ekologisk, ekonomisk, social och kulturell bemärkelse i sin konstpedagogiska, sceniska, fritids- och utställningsverksamhet.
Opas reaktiiviseen ekokriisitaidetyöskentelyyn (pdf) Sisältö on tuotettu osana Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön Nuori Taide -toimintaa. Menetelmäoppaan tekemiseen osallistuivat Anni Rupponen, Sonja Salomäki, Päivi Venäläinen ja Elina Katara.
Ekokriisin pysäyttämisessä tarvitaan kaikkia tekijöitä ja keinoja! Voidaanko turhautuminen ja huoli ekokriisistä muuttaa toiminnaksi ja vaikuttaviksi teoiksi taiteen voimalla? Millainen on reaktiivinen ekokriisitaideteko? Opas kertoo, miten taiteen keinoja käyttäen voidaan muuttaa ajattelua ja tekoja ekokriisiin liittyen.
Guide book for reactive eco-crisis art practise (pdf) All possible people and means are needed to stop the eco-crisis!
Kestävän taiteen perusopetuksen sivusto. Taiteen perusopetusliiton ja OKKA-säätiön hankkeessa Kestävä taiteen perusopetus rakennettiin taiteen perusopetukseen omat kestävän tulevaisuuden indikaattorit yhdessä oppilaitoskentän kanssa.
Mapping the new genre Arctic art education. Jokela, T., Manninen, A. & Berliner, P. (Eds.), 2024, University of Lapland.
Creating Arctic sustainability potraits. Jokela, T., Berliner, P., & Manninen, A. (Eds.), 2024. University of Lapland.
Avot! Taide osallisuuden ja leikin tukena varhaiskasvatuksessa (pdf) Julkaisu johdattelee sinut avoimelle elämykselliselle matkalle, ihmettelemään arkiympäristöä kiireettömästi ja uteliaasti. Julkaisun sivut innostavat pitkäjänteiseen monitaiteiseen työskentelyyn, jossa omaa ilmaisua ruokitaan ja syntyy yhteisiä tiloja ja tarinoita. Julkaisun on toimittanut Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu.
Lasten osallisuuden tukeminen varhaiskasvatuksessa yhteisötaiteen keinoin. Katja Kähkönen, Opinnäytetyö (YAMK) Kulttuuriala, Kulttuurihyvinvointi, 2023
Lastenkulttuurikeskukset osallisuutta tuottamassa – Huoltajien taustat ja kokemukset taide- ja kulttuurikasvatukseen osallistumisen määrittäjinä, Mari Martin, 2018
Saavutettavuus-opas lastenkulttuurikeskuksille ja taiteen perusopetuksen oppilaitoksille (pdf) Oppaan tarkoituksena on antaa työkaluja ja vinkkejä saavutettavuuden ja esteettömyyden saralla. Opas on tuotettu osana SATA2, Saavutettava taideharrastus 2 -hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kulttuuri- ja taidetoiminnan saavutettavuutta valtakunnallisesti.
Accessibility guide for children’s culture centers and basic art education institutions (pdf) The aim of this guide is to provide tools and tips on accessibility. It was produced as part of the SATA2 Project (Accessible Art Hobby 2) as a joint effort to improve the accessibility of cultural and art activities for children and young people with special needs.
Saavutettavampaa taideopetusta erityislapsille: Case Helsingin kulttuurikeskuksen 5×2-taideopetus, Mirka Nokka, Humak, 2017
SATA – saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus, Elina Helén, 2016
SATA-hanke, esiselvitysraportti 2016 (pdf)
Tillgänglig barnkultur, Sanna Huldén ja Luckan r.f, 2016
Strömmande kultur (pdf)
Tillgänglig barnkultur -rapport (pdf)
Kansainväliset tutkimukset
Yhdenvertainen taide – hyviä kysymyksiä ja parhaita käytäntöjä. Minna Haveri, Päivi Lilja. Kettuki ry Hämeenlinna, 2022
Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimukset, Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuorisotutkimusverkosto, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Valtion liikuntaneuvosto
Vaalan kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma. Raili Kokko ja Jenna Leinonen, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Yhteisöpedagogin koulutus (AMK), opinnäytetyö, 2024
Koulujen ja taidetoimijoiden yhteistyö kulttuurikasvatussuunnitelmassa: kehittämiskohteena Porvoon suomenkieliset peruskoulut. Helena Hasselblatt, Maisterintutkielma, Kulttuuriympäristön tutkimus Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos Jyväskylän yliopisto, 2023
Kulttuurikasvatussuunnitelmilla taitoja, kokemuksia ja innostusta Hartolaan ja Juvalle. Johanna Kuusisto ja Anna-Maija Muurinen, Yhteisöpedagogi, YAMK Kulttuurihyvinvoinnin koulutus (ylempi amk), 2022
Ylimääräinen asiakirja vai käytännön työkalu? Kulttuurikasvatussuunnitelmille annettuja merkityksiä kuntien kulttuuritoiminnassa. Eeva Laitinen, Yleinen kasvatustiede ja musiikkitiede, Kasvatustieteiden sekä Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimukset laitokset, Jyväskylän yliopisto, 2022, Pro gradu -tutkielma (pdf)
Yhdenvertaisuuden edistäminen lastenkulttuurin alueella – työkaluina kulttuurikasvatussuunnitelmat ja verkostoyhteistyö, Eeva Petterson, Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2022, Opinnäytetyö (verkkosivu)
”Ei tarvitsisi aina olla mitään suurta”: Pohjois-Savon opettajien käsityksiä kulttuurikasvatuksen mahdollisuuksista ja haasteista, Liisa Hämäläinen, Humak, 2016, Opinnäytetyö (pdf)
Vauvojen värikylpy | toim. Setälä Päivi | 2011 | ISBN 978-952-5648-28-7
Babyfärgbad | redaktör Setälä Päivi | 2015 | ISBN 978-952-5648-58-4
The Experiential Colour Workshop for Babies | edit Setälä Päivi | 2015 | ISBN 978-952-5648-59-1
New Genre Arctic Art and Art Education: exhibition. Jokela, T. (Ed.). University of Lapland, 2024
Mapping the new genre Arctic art education. Jokela, T., Manninen, A. & Berliner, P. (Eds.). University of Lapland, 2024
Kuvataidekasvatuksen tiloja – kuulumista kohtaamisissa, Elina Julin, Taiteen ja median maisteriohjelma, 2023. Opinnäytetyö.